Haku päällä: Näennäistiedosta punnittuun tietämättömyyteen

2.07.2019

Marjo Heiskanen

Kesäilojeni ytimessä on klassikko: lekottelu puutarhatuolissa kirjapinot vierellä. Tuolini istuinosa on vuosien saatossa antanut periksi ja muotoutunut mukavaksi ryhdittömäksi pussiksi. Upoksissa löhöasennossani muistuttanen elävästi kuuluisaa sikaa säkissä.

Nyt vieressäni metallijakkaralla kohoaa pino, jossa ylimpinä ovat Mila Engelbergin Miehiä ja naisihmisiä - suomen kielen seksismi ja sen purkaminen (PDF saatavana täältä), veneenrakennusopas, SKS:n apteekkimuistelusten julkaisu Kolmella markalla kanfärttiä, vanha saksalainen kuvasanakirja ja näiden alla paksusti lasten tietokirjallisuutta.

Laiska asento houkuttelee mielen liikkeeseen, sillä kirjapinon hitaasti muuttaessa muotoaan tulen syvästi tietoiseksi ymmärrykseni reikäisyydestä, kuoppaisuudesta ja ohuudesta. Kärsä kirjassa kiinni vaivaan löytyy apu, ei ehkä helppo, mutta pätevä. Lukemalla, joskus vain selaamallakin, harsin kasaan aiempaa laajempia näköaloja ja täytän tyhjiöitä.

En aina etsi tietokirjoistani mitään erityistä, mutta silti haku päällä odotan, mitä punnittavaksi tarjoutuu. Suorastaan elintärkeänä pidän, etten maailman nykyhaasteiden keskellä sortuisi kuvittelemaan, että monimutkaisiin kysymyksiin on olemassa yksinkertaisia vastauksia. Kesätavoitteeni onkin ottaa hengiltä muutamia luuloistani ja väärinkäsityksistäni ja kartella mielipiteisiin tarrautumista.

Lukijana kirjojen välillä loikkiminen on riemullista ja vapauttavaa. Tekijänä se ei aina siltä tunnu. En oikeastaan osaa tai halua selittää, miksi kirjoittajana loikin tyylistä ja lajista toiseen, tietämättömyyteni lajista toiseen, kaunokirjallisuudesta tietokirjallisuuteen ja molempien sisällä alalajista toiseen. Olen usein esittänyt itselleni toiveen asettumisesta, mutta toistaiseksi turhaan. Yhtä hyvin voinen siis luovuttaa ja antaa teoksen itsensä määrätä lajinsa. Haluanhan lukijanakin koko kattauksen. Nautin sen aavistelusta, mitä en vielä tiedä tai osaa.

Kun nostan katseeni veneenrakentamisen oppaasta ja kohennan asentoani notkuvassa tuolissani, silmään sattuu hautova sepelkyyhky. Sen puoliso tarjoaa risua rakennelmaan, jonka lintupari on päätynyt pystyttämään vanhaan punakaneliimme. Hautova kyyhky hetkuttaa pyrstönsä sivummalle, antaa puolison sujauttaa oksan paikoilleen ja jatkaa häiriytymättä kyyköttämistään pikkuruisessa ja harittavassa mutta ilmeisen toimivassa pesässään.

Samassa hengessä jatkan minäkin törröttävien faktojen solmimista toisiinsa. Venettä tuskin rakennan, vaikka Osmo Perälän Puuvene siihen hyvät neuvot tarjoaakin. Kesätuulessa iloitsen jo siitäkin tiedosta, että veneen kaarittamisessa on hyvä olla mukana kolme henkilöä. Seuraavaksi selvitän, mitä on pasuttaminen.


Kuva: Laura Malmivaara

Marjo Heiskanen (MuM, VTK) on vapaa kirjailija, joka kirjoittaa sekä tieto- että kaunokirjallisuutta.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Ajankohtaista