Keski-Suomi

Keski-Suomen alueen tietokirjailijoiden kotipaikat ovat Jyväskylässä ja sen lähialueilla. Alueella on yhdistyksen jäseniä noin 130.

 

Aluevastaava Anu Mustonen

6.11.2015

Kuka?
50-vuotias yliopistoihminen. Kolmen lapsen äiti ja kahden mummi. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet aina sekä intohimoja että työtehtäviä. Harrastan myös liikuntaa ja tanssia, puutarhanhoitoa, musiikkia ja matkustamista.

Mikä?
Ihmisestä ja ihmismielestä vahvasti kiinnostunut. Katson ihmistä myös biologisen perspektiivin läpi.

Jäsen
Vuodesta 2002, aluevastaava kesästä 2015.

Mitä teet työksesi?
Olen työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä vuosina 1990–1997 Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksessa, jossa väittelin mediaväkivallasta vuonna 1997.

Tämän jälkeen siirryin yliopiston viestintäpäälliköksi ja vuonna 2012 yhteysjohtajaksi. Olen myös toiminut mediakasvatuksen erityisasiantuntijana Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Luottamustehtäviini kuuluu Valtion kuvaohjelmalautakunnan jäsenyys.

Minkälaisia kirjoja olet kirjoittanut?
Olen kirjoittanut tutkimusmonografian Aggressio Suomen televisiossa ja oppikirjan Mediapsykologia, mutta kaikkein eniten olen kirjoitellut artikkeleita kokoomateoksiin, muun muassa tieto-, oppi- ja käsikirjoihin sekä lasten tietokirjasarjaan. Olen myös toimittanut muutamia kokoomateoksia.

Mikä on seuraava kirjaprojektisi?
Tällä hetkellä autan emeritarehtoriamme Aino Sallista hänen muistelmateoksensa toteuttamisessa.

Aloitit Keski-Suomen aluevastaavana kesällä 2015, minkälaista toimintaa olet suunnitellut alueelle?
Aloitan kyselemällä jäsenkunnalta, millaista toimintaa se haluaisi. Osana nykyistä työtäni olen kehitellyt kirjakokkarit-konseptia, jossa esitellään uutuuskirjoja suurelle yleisölle. Aluetoiminnassa on tärkeää tavata toisiamme, jakaa ajatuksia ja saada uusia virikkeitä vapaamuotoisissa merkeissä.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?
Jos jotain voi päätellä oman kolmen lapsen ja kahden lapsenlapsen perusteella, niin kirja näyttää olevan kaikkein suosituin printtimedia. Nuori polvi vaatii kirjoilta paitsi kiinnostavaa sisältöä, myös laadukasta visuaalista toteutusta.

Ota yhteyttä Anuun:
anu.mustonen[at]jyu.fi

Anu Mustosen kuva: Petteri Kivimäki.