Lukuaikapalvelut ja kohtuullisen tekijänpalkkion muodostuminen

Julkaistu 29.10.2015

E-kirjojen lukuaikapalvelut (Ebook subscription services) ovat kiinnostava osa sähköisiä kirjamarkkinoita. Tiiviisti sanottuna tällaisten palveluiden liiketoimintamallina on tarjota palvelun käyttäjille luettavaksi kiinteällä kuukausihinnalla kokoelma e-kirjoja ja mahdollisesti muutakin vastaavankaltaista sisältöä, kuten aikakauslehtiä, äänikirjoja, sarjakuvia ja artikkeleita.

Kuluttajat voivat käyttää lukuaikapalveluita joko nettisivujen tai erillisten älylaitesovellusten kautta. Palvelussa e-kirjoja luetaan joko suoratoistona tai mahdollisesti offline-tilassa eli ilman verkkoyhteyttä. Lukuaikapalveluissa e-kirjoja ei kuitenkaan ladata käyttäjän omalle laitteelle pysyvästi, kuten hieman perinteisemmissä e-aineistojen verkkokaupoissa (esimerkiksi Google Play Books, Elisa Kirja).

Lukuaikapalveluiden toiminta näyttää perustuvan lähes aina kustantajien ja palveluntarjoajien välisiin sopimuksiin: kustantaja siirtää tietyn määrän katalogissaan olevia teoksia tai muuta sisältöä palvelun asiakkaiden luettavaksi. Joissain palveluissa myös kirjailijat itse voivat solmia sopimuksia suoraan palveluntarjoajan kanssa. Palvelu voi olla myös kokonaan tai osittain kustantajan omistama.

Suomessa lukuaikapalveluja on ollut markkinoilla arviolta parin vuoden ajan. Kotimaisia lukuaikapalveluja on tätä kirjoitettaessa olemassa muutama: muun muassa Otavan Luekirja.fi, Talentumin Summa ja Helsingin Sanomien HS Kirjasto.

Kansainvälisistä, jo etabloituneemmista palveluista mainittakoon Scribd, Amazonin Kindle Unlimited, Bookmate sekä 24 Symbols ja pohjoismaisista Mofibo sekä Storytel.

Uusia toimijoita ilmaantuu kotimaan markkinoille silloin tällöin: kolmisen viikkoa sitten ensimmäinen kansainvälinen suomenkielisiäkin kirjoja tarjolla pitävä lukuaikapalvelu, Fabula, aloitti Suomessa ja lehtitietojen mukaan myös Bonnier on aloittamassa oman kansainvälisen lukuaikapalvelunsa pyörittämisen.
 

Haasteita ja riskejä näköpiirissä

Lukuaikapalvelut eivät ole toistaiseksi saaneet Suomessa merkittävästi tuulta purjeisiinsa. Muuallakin on esitetty kriittisiä puheenvuoroja palvelumallin kannattavuudesta. Jotakin mallin toimivuudesta kertonee myös se, että viimeisen vuoden sisällä kaksi suurta kansainvälistä lukuaikapalvelua, Entitle ja Oyster, ovat ilmoittaneet lopettavansa toimintansa.

Kasvupotentiaalia kuitenkin on, ainakin teoriassa: lukuaikapalvelut voivat mahdollistaa hyvinkin laajan lukijakunnan tavoittamisen, sillä toiminta on suhteellisen helposti laajennettavissa ja palvelu on hintansa puolesta houkutteleva kuluttajien näkökulmasta. Aika näyttää, millaiseksi erilaisten e-kirjapalvelujen kannattavuus ja rakenne kehittyvät.

Kirjailijoiden näkökulmasta lukuaikapalvelut eivät ole toistaiseksi lainkaan ongelmattomia. Palveluista saatavat palkkiot voivat olla hankalia määrittää tarkasti ja yleisemminkin palveluihin liittyvää sopimista vaivaa tietty läpinäkyvyyden puute.

Selvä peruslähtökohta onkin, että tekijöiden on tärkeää olla kustannussopimusta allekirjoittaessaan täysin perillä siitä, millaiseen käyttöön teoksensa luovuttavat ja miten kohtuullinen korvaus turvataan myös uusien käyttömuotojen osalta. Nämä seikat tulee myös kirjata kustannussopimukseen mahdollisimman yksiselitteisesti.

Vastaavasti epäselvät ja epäreilut ehdot tulisi pystyä tunnistamaan ja sitä kautta joko täsmentää tai rajata ulos sopimuksesta. Tässä suhteessa yhdistyksemme lakimiehet voivat olla avuksi.
 

Sopimisen ja tilityksen selkeys kunniaan

Lukuaikapalveluiden osalta on olemassa useammanlaisia rojaltin kertymisen malleja. Palvelussa luetusta kirjasta saatetaan maksaa kustantajille rojaltia esimerkiksi sivuperusteisesti, lukuajan mukaan tai sen mukaan, kuinka monta kertaa kukin kirja on klikattu palvelussa auki.

Esimerkiksi Fabula-palvelussa kymmenen prosenttia kustakin kirjasta voidaan lukea ilmaiseksi, minkä jälkeen teoksesta kertyy käyttäjäkohtainen kertaluonteinen rojaltimaksu, joka tilitetään kustantajalle.

Luonnollisesti palvelukohtaisesti maksettavan rojaltin suuruus voi vaihdella, minkä lisäksi on huomioitava kustantajan ja tekijöiden välillä sovitut tekijänpalkkioprosentit. Ongelmia luo myös potentiaalisesti se, että tekijä saattaa joutua tyytymään hyvin pieniin tekijänpalkkio-osuuksiin, mikäli tämä joutuu jakamaan kustantajan saaman kokonaissumman monen muun kirjailijan kanssa.

Tilanteessa, jossa kustantaja jakaa saamansa summan useiden tekijöiden kanssa, kantavat tekijät helposti suhteellisesti suuremman riskin myös siitä, jos palvelussa tarjolla oleva kirjailijan kirja aiheuttaa myynnin vähenemistä muissa jakelukanavissa.

Lisäksi tekijän näkökulmasta epätasapainoa voi lisätä myös se, jos kustantaja on sopinut palveluntarjoajan kanssa muusta maksusta kuin käyttäjämaksuihin perustuvista rojalteista, esimerkiksi jonkinnäköisestä alustamaksusta, josta tekijät eivät saa osuutta.

Paras tapa ennakoida kuvattuja riskejä on siis sopia mahdollisimman läpinäkyvistä menettelyistä erilaisten käyttötilanteiden varalta jo kustannussopimuksessa ja pyytää kustantajalta lisätietoa epäselvyyttä herättävistä sopimuskohdista.

Lukuaikapalvelukäytön osalta tulisi ensinnäkin varmistaa etukäteen, että kustantaja pystyy näyttämään tilitysraporteissaan tarkasti lukuaikapalveluista saamansa teoskohtaiset myyntitulot. Jo tekijänoikeuslain 35 pykälästä ilmenee lähtökohta, jonka mukaan tilitysraportista tulee käydä ilmi erilaiset tekijälle tilitetyt tulot tekijänoikeuteen perustuvasta myynnistä tai vuokraamisesta.

Tällä hetkellä on epäselvää, mitkä ovat kustantajien tekniset raportointivalmiudet tässä suhteessa. Tavallisesti kustannussopimuksissa ei myöskään mainita lainkaan, miten tulonmuodostus tapahtuu lukuaikapalveluiden osalta, vaan kaikkeen e-julkaisumyyntiin saatetaan soveltaa samaa rojaltiprosenttia. Näin ollen lopputuloksena on, että kohtuullisesta tekijänpalkkiosta on vaikeaa esittää yleisiä suosituksia kirjailijoillekaan lukuaikapalveluiden osalta.

Yksi tapa hallita tekijän sopimusriskiä näiltä osin on sopia e-oikeuksien palautuvan tekijälle silloin, kun tekijänpalkkiot e-kirjojen osalta ovat esimerkiksi vähentyneet dramaattisesti tai alittaneet tietyn euromäärän edellisen kalenterivuoden aikana.

Ihanneratkaisu joka tapauksessa olisi, jos teosta voitaisiin saattaa laaja-alaisesti levitykseen niin, että tekijä saa kaikissa tapauksissa kohtuullisen palkkion teoksensa käytöstä.

Jussi Ilvonen
Yhdistyksen lakimies