Hyvä lounaissuomalainen tietokirjailija

Hyvää syyskauden aloitusta!

Aloitamme kuukausittaiset sitsimme tiistaina 12. syyskuuta klo 18.00 ravintola Koulun Historialuokassa Turussa (Eerikinkatu 18). Merkitkää jo nyt kalenteriinne seuraavatkin joka kuukauden toisen tiistain sitsit. Aloitamme uusien jäsentemme Tiina Käpylän ja Anna-Elena Pääkkölän uunituoreella teoksella Lailasta Almaan. Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia (Into 2023).

Lisäksi kuulemme, mitä kesälukijat ovat mieltä Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin teoksesta Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023).

Mikäli olet kesän aikana lukenut jonkin todella mielenkiintoisen tietokirjan, kerro siitä lyhyesti. Voit ottaa sen myös mukaasi vaikkapa kaverille lainattavaksi!

Kerään myös jo nyt vapaaehtoisia päivystäjiä Turun Kirjamessuille 29.9.–1.10.2023.

Naisten tekemää musiikkia

Naiset ovat muuttaneet populaarimusiikin kulkua ja muovanneet siitä omannäköistään. Tämän kirjan tarina alkaa 1950-luvulta Laila Kinnusesta ja etenee kohti nykypäivää päättyen vuoteen 2020 ja Alma Miettiseen. Teos käy läpi suomalaisen populaarimusiikin keskeiset aikakaudet, tyylit ja genret, ja aikamatkalla kuullaan satojen artistien ja muusikoiden tarina. Heistä kirjaan on haastateltu yli 70. Osa pääsee ääneen ensimmäistä kertaa huolimatta pitkästä urasta.

Lailasta Almaan täydentää populaarimusiikin historiankirjoitusta ja nostaa esille huikean määrän tekijöitä ja ilmiöitä. Naisten työn kautta kuunneltuna kulttuurista esiin nousevat eri painopisteet kuin miesten kautta. Kirja osoittaa, että artistin ja muusikon työ on ollut naisille eri aikoina muuttuvien mahdollisuuksien kenttä ja tarjolla on ollut monenlaisia rooleja.

Tervetuloa!

Lassi Saressalo
Lounais-Suomen aluevastaava 
lassi.saressalo@elisanet.fi
050 590 2210