Päijät-Häme

Päijät-Hämeen alueen tietokirjailijoiden kotipaikat ovat Lahdessa ja sen lähialueilla. Alueella on yhdistyksen jäseniä noin 50.

 

Aluevastaava Terhi Pietiläinen

Päijät-Hämeen aluevastaava on FM Terhi Pietiläinen, jonka asemapaikka on tällä hetkellä Heinola.

"Olen työskennellyt yhdistyksessä aktiivisesti vuodesta 2007 lähtien mm. aluevastaavana, apurahatoimikunnan ja hallituksen jäsenen tehtävissä. Yhdistys on tietokirjallisuuden näköalapaikka, jonka tilaisuudet koen antoisina ja rikastuttavina. Toimittuani neljä vuotta Kaakonkulman aluevastaavana toi työni minut takaisin tuttuun Päijät-Hämeeseen, jossa aloitin aluevastaavana vuoden 2017 alusta.

Olen koulutukseltani kansatieteilijä ja viime vuodet olen keskittynyt tiiviisti monipuoliseen museotyöhön. Olen kirjoittanut enimmäkseen kansankulttuuriin ja paikallisuuteen liittyvistä aiheista, esimerkiksi karjalaisuudesta.

Järjestän mielelläni tilaisuuksia, joissa keskustellaan ja opitaan uusia asioita niin kirjallisuudesta kuin elämästä. Viime vuosina olen myös ohjannut kirjoittajakursseilla. Haluan edistää vastuualueellani monipuolista kirjallisuusharrastusta ja kiinnittää huomiota tietoon sivistyksemme perustana."

Ota yhteyttä Terhiin:
terhi.pietilainen[at]heinola.fi