Kuka markkinoi kirjaasi?

Julkaistu 10.3.2016

Äskettäin julkaistun selvityksen Tietokirjallisuuden näkyvyys selailukulttuurissa mukaan kirja-arvioiden osuus sanomalehdissä julkaistuista tietokirjajutuista on vähentynyt jopa voimakkaasti. Vaikka tietokirjallisuusaiheet ovat lehdissä yhä vakioaineistoa, näkee tehokkaana kirjamarkkinointina toimineita arvioita yhä harvemmin. Usein tietokirjallisuusjuttujen aihevalinnat tapahtuvat uutiskärki edellä eivätkä jutut siten yhdisty lukijan mielessä yhtä suoraan kirjoihin kuin arvioissa. Kirjamainoksiakin näkee vain myyvimpien hittikirjojen kohdalla.

Kirja-alan markkinointi on muuttunut entistä sähköisemmäksi ja siirtynyt etenkin sosiaaliseen mediaan. Toisaalta myös perinteiset markkinointitavat, kuten kirjailijaesiintymiset ovat edelleen hyviä tapoja myydä kirjoja. Markkinointikanavien uudistuminen herättää myös kysymyksen siitä, kenelle vastuu markkinoinnista kuuluu.

Kustantajan osuus kirjamyynnin tuotosta on moninkertainen kirjailijan osuuteen verrattuna. Yksi peruste tähän on ollut juuri se, että kustantaja on vastuussa kirjan markkinoinnista. Kustantajilla on ollut käytössään kirjailijoita paremmat väylät markkinoida teoksia ja myös ammattilaisia markkinointia tekemään.

Nyt kuitenkin verkon viestintäkanavat – sosiaalinen media etunenässä – ovat avanneet kirjailijoille uusia mahdollisuuksia markkinoida kirjojaan itse. Joidenkin kustantamoiden taholta vastuuta on myös siirretty kirjailijoille. Voidaankin kysyä, miten tämä muutos vastuun jakautumisessa pitäisi huomioida kirjailijan ja kustantajan välisessä suhteessa.
 

Markkinointivastuu ja kustannussopimus

Tietokirjallisuuden näkyvyys selailukulttuurissa -selvityksen mukaan tietokirjailijoiden oma suhtautuminen sosiaaliseen mediaan ja siellä markkinointiin vaihtelee suuresti. Monet pitävät verkossa näkymistä tärkeänä, mutta vaikeana lajina. Sosiaalisen median kanavissa pitää olla aktiivinen, mutta kirjojakin pitäisi ehtiä kirjoittaa. Haastetta lisää sosiaalisen median jatkuvasti muuttuvat muodot.

Jos kirjailija kokee, että hänellä on annettavaa kirjansa markkinointiin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, olisi tämä ja muut markkinointiseikat hyvä ottaa huomioon jo kustannussopimusta tehdessä. Kustantajan on kerrottava, mitä se aikoo tehdä kirjan markkinoimiseksi ja lisäksi on syytä tehdä selväksi, kuka kantaa markkinoinnista aiheutuvat kustannukset, jos kirjailija markkinoi kirjaansa itse.

Jos kirjailija itse markkinoi kirjaansa vaikkapa kiertueella, on perusteltua sopia myös kirjailijalle kiertueesta aiheutuvien kulujen ja tulonmenetyksen korvaamisesta.

Yksinkertainen tapa sopia markkinoinnista on tehdä kirjaa koskeva markkinointisuunnitelma. Tämä ei usein ole sitova asiakirja, mutta antaa osapuolille viitteitä siitä, mitä he voivat markkinoinnin suhteen toisiltaan odottaa. Markkinointisuunnitelma voi sisältää muun muassa arvion kirjan markkinointibudjetista, suunnitelman julkistamistilaisuudesta, osapuolten sitoumukset siitä, miten nämä mainostavat kirjaa omilla verkkosivuillaan ja siitä, mitä muita väyliä kirjan markkinoinnissa tullaan käyttämään.

Kustannussopimuksessa tulee sopia myös vapaakappaleista, eli kirjailijan omista kappaleista ja kustantajan markkinointiin käyttämistä kappaleista. Vapaakappaleista ei makseta tekijälle tekijänpalkkiota, joten niiden osalta kustannussopimuksessa onkin täsmennettävä, että kustantajan oikeus jakaa vapaakappaleita rajoittuu vain toimintaan, jolla edistetään nimenomaan sopimuksen kohteena olevan kirjan myyntiä, ei siis kustantajan toimintaa yleisesti. Tällöin kustantaja ei voi jakaa kirjailijan kirjoja täysin vapaasti, kuten mainoslahjoina yhteistyökumppaneilleen. Tyypillisesti kustantajat edistävät kirjan menekkiä vapaakappaleilla antamalla niitä arvostelukäyttöön tai palkinnoiksi.
 

Kilpailukiellon suhteesta markkinointiin

Monen tietokirjailijan kohdalla esiintymiset ja luennot ovat luonnollinen keino markkinoida omia teoksiaan. Esiintymisiin liittyen kannattaa kustannussopimusta tehdessä olla tarkkana, ettei kilpailukielto muodostu esteeksi tällaiselle toiminnalle. Tekijänoikeuslaista nousevan kilpailukiellon mukaan tekijä ei saa julkaista samaa teosta uudelleen ennen kuin ne painokset, joista kustantajan kanssa on sovittu, on myyty loppuun.

Kustannussopimuksella kilpailukielto voidaan joskus laajentaa koskemaan myös muuta toimintaa, kuin saman teoksen uudelleen julkaisemista. Kustannussopimukseen sisältyvä kilpailukieltoehto ei saa kuitenkaan rajoittaa kirjailijan mahdollisuuksia markkinoida omaa teostaan.

Moni tietokirjailija on alansa asiantuntija ja esiintyy siksi usein kyseisen alan edustajana erilaisissa tapahtumissa. Kilpailukielto tulisi muotoilla sopimuksessa siten, ettei se aiheettomasti estäisi kirjailijaa esimerkiksi käyttämästä osia teokseen sisältyvästä tekstistä muussa asiantuntijatyössään, kuten koulutuksissa tai kirjailijan myöhemmissä julkaisuissa.

Monesti kilpailukielto ei kuitenkaan muodostu ongelmaksi, vaikka kaikkia kirjailijan käyttämiä kirjan hyödyntämistapoja ei olisikaan sopimuksessa eritelty, sillä kustantajat näkevät kirjailijan asiantuntijatyön yhteistä hanketta edistävänä ja tukevana toimintana eivätkä halua sitä siksi rajoittaa.

Noora Arkia
Yhdistyksen lakimies