Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät parillisten viikkojen tiistaisin.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella

Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa

Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!

Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji

Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020

Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä

Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon

Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun

Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta

Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan

Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä

Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun

Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?

Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan

Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana

Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät

Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?

Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri

Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin

Joel Kuortti: Apua! Rahaa?

Faktahommissa

Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

4.05.2021

Reetta Kettunen

Taas on urakka edessä. Pino apurahahakemuksia odottaa arviointia. Työ on innostavaa ja kiinnostavaa mutta samalla raskasta ja stressaavaa, sillä pino on iso ja aikaa on niukasti.

Vuositasolla arvioin useita satoja hakemuksia erilaisiin tiedon julkistamiseen liittyviin hankkeisiin. Turhauttaa huomata toistuva perusvirhe. Hakemukset eivät ole selkeitä. Jäsentymättömästä hakemustekstistä ei nouse sitä kristallinkirkasta oivallusta, että tämä hanke ansaitsee rahoituksen!

Hyvän hakemuksen selkäranka on hyvä työsuunnitelma, jonka avulla ”myyt” hankkeesi rahoittajalle. Työsuunnitelman laatua ei takaa pitkä hakemusteksti vaan hakemusteksti, josta arvioija löytää hankkeen jujun ja vahvuudet helposti.

Ihmetteletkö, miksi toiset tuntuvat saavan aina apurahoja?  Veikkaanpa, että kyseessä on henkilö, joka osaa kirjoittaa hyvän hakemuksen. Kirjoitustyylejä on erilaisia, eri tarkoitusta varten. Apurahojakin voi opetella hakemaan. Kyseessä on omanlaisensa kirjoittamisen taito. Hyvää, selkeää ja toisinaan jopa vetävästi kirjoitettua hakemusta on ilo lukea.

Voiko kirjoitustyylillä sitten peittää hakuidean ohuutta? Jos hakemuksen kirjoittaminen on taitolaji, niin on niiden lukeminen ja arvioiminenkin. Heppoisuus paljastuu. Jos en itse sitä huomaa, sen huomaa toinen tai kolmas arvioija. Luotettava vertaisarviointi toteutuu, kun samasta hakemuksesta saadaan useampi mielipide. Liian vetävä teksti saa myös kriittisen lukijan miettimään, vedätetäänkö tässä. Hakemus saa vaatia arvioitsijaltaan hoksnokkaa, mutta epäselvästä työsuunnitelmasta ei jujua hahmota.

Kun seuraavan kerran kirjoitat hakemusta, asetu arvioitsijan rooliin. Saatko nopeasti selvää hakemuksen vahvuuksista? Jos et, kirjoita hakemus uudestaan. Muista, että se mikä on sinulle päivänselvää, ei välttämättä hahmotu lukijalle samalla tavalla. Hakijan tärkein tehtävä on työsuunnitelmallaan auttaa arvioitsijaa ymmärtämään hakemuksen vahvuus.


Kuva: Jaakko Lukumaa

Reetta Kettunen on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri ja filosofian tohtori, joka vuonna 2020 luki reilut 450 apurahahakemusta, ja on saanut henkilökohtaisestikin tuta hylättyjä hakemuksia.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan apurahat ovat haettavana 31.5.2021 klo 16.00 asti. Lisätiedot apurahoista täällä.

 

Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

20.04.2021

Laura Ertimo

”Miksi ihmeessä teet tietokirjoja lapsille?” kysyi hyväntahtoinen ja aidosti hämmästynyt toimittaja minulta kirjastovierailulla muutamia vuosia sitten. En muista omaa vastaustani, vain hämmentyneen ajatukseni: ”Miksi en tekisi? Aiheita on valtavasti, lukijakuntaa syntyy jatkuvasti lisää ja tarjonta on laikullista. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.”

Olin tehnyt kirjoja tilauksesta, ja vierailulla olin ensimmäisten itsenäisesti kirjoittamieni Yön ja Veden (Myllylahti 2016 ja 2017) kanssa. Kotona esikoiseni oli miltei vauvasta asti osoittanut painokkaasti kiinnostusta tosiasioihin. Sekä ammatilliset että arkiset havainnot puolsivat tietokirjan tarjoamista lapsille.

Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Kuvittaja Satu Kontinen. Myllylahti 2016.

Mikä suhde ikään perustuvan kohderyhmän ja kirjallisuuden lajin välillä on? Ilmassa tuntuu ajoittain leijuvan ajatus siitä, että sadut ovat lasten maailmaa ja että tiedon tuputtaminen ehkä jopa pilaa lapsuuden. Eivätkö koulukirjat hoitele tiedontarpeen ajallaan?

Taaperoiden ja leikki-ikäisten mielet ja kehot ovat äärimmilleen viritettyjä tiedonhankkimisorganismeja. Kaikki aistit ovat käytössä, kun informaatiotulvasta aletaan muodostaa rakenteita. ”Onko tuo totta?”, ”Miksi?” kysyvät pallerot silmät pyöreinä. Totuus on niin ihmeellistä, että siitä on otettava kiinni kaikin keinoin. Pienille tehdyt tietokirjat tarjoavat konkreettisia palikoita maailmankuvan rakentamiseen.

Pikkutieto: Missä sinä olet? Kuvittaja Sanna Pelliccioni. Minerva 2020

Koululaisen maailmassa fiktio ja fakta ovat jo eriytyneempiä. Silloin mielikuvituksella leikittely on tietokirjassakin tekijän ja lukijan välinen sopimus. Kun ryhdyin lähes mahdottomalta tuntuneeseen tehtävään kirjoittaa ilmastonmuutoskirja alakoululaisille, keiju ja menninkäinen lehahtivat paikalle auttamaan. Koululainen ymmärtää, että Fossiilimenninkäinen voi hyvin kuvata todellista asennetta, vaikkei totta olekaan.

Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. Kuvittaja Mari Ahokoivu. Into Kustannus 2019.

Tunnen suurinta onnistumisen iloa saadessani palautetta siitä, että lapsen ja aikuisen yhteinen lukuhetki palvelee molempia. Lastentietokirjan ”lapsi” antaa lupauksen siitä, että kirja lähtee liikkeelle perusasioista eikä oleta lukijalta laajoja ennakkotietoja, mutta sisältö voi tuoda aikuisellekin uusia näkökulmia. Ymmärtämisen tukena, lepopaikkana ja innoituksena on kuvitusta.

Lumotun Maan kartasto. Kuvittaja Satu Kontinen. Kustantamo S&S 2020

Kirjoittaessani rakennan lukijalle siltaa akateemisen tiedon ja arjen välille. Sekä kuvituksessa että tekstissä voi olla tasoja, jotka jäävät yhdeltä huomaamatta ja avaavat toiselle ennalta arvaamattoman näkökulman – jokainen lukutuokio on lopulta oma intiimi tapahtumansa kirjan ja lukijan välillä. Lyhyt muoto tekee lastentietokirjasta ponnahduslaudan, joka avautuu maailmaan ja vihjaa uusia suuntia ajatuksille, tiedonhaulle ja mielikuvitukselle.

Laura Ertimo on lastentietokirjailija, joka palkittiin Tietopöllö-palkinnolla vuonna 2020. Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Laura Ertimon kuva: Anna Autio.

Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

6.04.2021

Heidi Haapalahti

Siemenpussit rapisevat ja taimipottien armeijat valloittavat kodin kaikki ikkunalaudat, ulkona lumikellot ja krookukset työntävät kukkansa esiin höttöisen lumen läpi. Kevään ensi merkkien myötä käynnistyy myös puutarhakirjojen sesonkiaika, joka alkaa hiipua joskus äitienpäivän jälkeen.

Puutarhatietokirjan lukija voi yhtä hyvin olla syvälle mullan ja kasvien maailmaan uppoutunut himoharrastaja tai täysi aloittelija, jonka peukalo vihertää vasta vienosti. Puutarhakirjan kirjoittajana yritän itse asettautua jonnekin heidän välimaastoonsa. Ajattelen, että puutarhakirjan tulisi tarjota ihan jokaiselle puutarhaharrastajaksi itsensä kokevalle uutta luettavaa – tietoa, inspiraatiota ja erilaisia näkemyksiä.

Vasta-alkajalle suunnattujen "Näin teet kevätsiivon kukkapenkeissä" -ohjeiden lisäksi haluan siis ujuttaa mukaan myös syvemmälle sukeltavia aiheita vaikkapa maan pieneliöstön uutterasta toiminnasta, kasvinimien historiasta, kesäkukkatrendeistä tai uusista tutkimustuloksista biohiilen ihmeellisistä vaikutuksista.

Joskus perusteiden kertaamisesta voi olla konkaritarhurillekin hyötyä, sillä esimerkiksi puutarhan monimuotoisuuden merkitystä on vasta viime aikoina alettu kunnolla ymmärtää. Tämän vuoksi puutarhan joka nurkkaa ei enää talven jälkeen puunata tip top -kuntoon, vaan putsaillaan roskat rennoin ottein huis hais, jotta pörriäisille, linnuille ja puutarhan muille eläinasukkaille jää sopivia risukasoja ja pusikoita pesäpaikoiksi.

Puutarhakirja voi herätellä lukijaansa myös pohtimaan, tarvitseeko kaikista kasveihin ilmestyvistä ötököistä painaa paniikkinappia ja ryhtyä armottomaan vastaiskuun myrkkyjen kanssa. Usein lempeät luomukeinot tepsivät ihan yhtä hyvin.      

Korona-aikana puutarhakuume puhkesi monessa uudessa harrastajassa. Se näkyy ainakin markettien hupenevissa multapussihyllyissä ja ennätysvilkkaassa verkkosiemenkaupassa. Mielenkiinnolla odotan, alkaisiko buumi vaikuttaa myös puutarhakirjojen suosioon. Kirjan sivuilta tuoreen puutarhaharrastajan on huomattavasti helpompaa löytää tarvitsemansa tieto kuin Google-hauilla.

Heidi Haapalahti on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja melkein valmis luomupuutarhuri.

Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

23.03.2021

Anne Mäntynen

Kiinnostaako tietokirjallisuus? Haaveiletko tietokirjan kirjoittamisesta tai haluaisitko kenties perehtyä tietokirjallisuuden tutkimukseen?

Tietokirjallisuutta voi nykyisin opiskella Helsingin yliopistossa, jossa se sijoittuu Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelmaan. Opinnot ovat kuitenkin avoimia kaikille Helsingin yliopiston opiskelijoille tieteenalasta riippumatta.

Tietokirjallisuuden opinnoissa pääsee perehtymään tietokirjallisuuteen monesta näkökulmasta. Kurssien aiheina ovat esimerkiksi tietokirjallisuuden historia (Kirja-ala Gutenbergistä Googleen -kurssi), tietokirjallisuuden lajit ja lajipiirteet (Tietokirjallisuuden lajit, rajat ja trendit -kurssi) sekä tietokirjailijan työ. Kurssien lisäksi osan opinnoista voi suorittaa sopimuksen mukaan itsenäisesti esimerkiksi kirjallisuudella, esseillä tai projektitöillä – kuten yliopistossa muutenkin.

Tietokirjallisuus ei ole oma oppiaineensa vaan niin sanottu valinnainen opintokokonaisuus, josta voi tehdä 15 tai 30 opintoviikon kokonaisuuden. Halutessaan voi suorittaa vain yhdenkin kurssin. Esimerkiksi Toiminta tietokirjailijana -kurssi on kiinnostanut monia lähes valmiita maistereita kurssin käytännöllisyyden vuoksi. Kurssilla käydään läpi perusasiat kirjan suunnittelusta ja kirjoittamisesta aina kustannussopimuksiin ja tekijänoikeuksiin.

Suomi tarvitsee monenlaisia tietokirjallisuuden asiantuntijoita, ja opinnoista on hyötyä esimerkiksi opettajan, kustannusalan tai tutkijan työtä suunnitteleville. Jos tietokirjallisuuden opiskelu kiinnostaa, voi opintokokonaisuuden yhdistää yhtä lailla kielten, yhteiskuntatieteiden kuin vaikkapa metsätieteiden opintoihin. Opintokokonaisuuden voi suorittaa muiden opintojen ohessa maisterivaiheessa.

Tietokirjallisuuden opiskelijaksi pääsee, kun hakee Helsingin yliopistoon kandi- tai maisteriopiskelijaksi. Tavanomainen reitti on hakea opiskelemaan esimerkiksi kotimaisia kieliä ja kirjallisuutta ja sijoittaa tietokirjallisuuden opintokokonaisuus maisteriopintoihin.

Anne Mäntynen on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa. Mäntynen kertoo tietokirjallisuuden opiskelusta maksuttomassa webinaarissa 24.3. klo 10. Lisätiedot webinaarista täällä.

Anne Mäntysen kuva: Sada Tcalcan / Helsingin yliopisto

Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

9.03.2021

Sanna Haanpää

Suomen tietokirjailijoiden apurahat ovat kysyttyjä: viime kevään apurahahaussa saimme lähes 700 apurahahakemusta. Kun apurahahakemus kilpailee satojen muiden hakemusten joukossa, apurahan hakijalla herää luonnollisesti kysymys, miten oma hakemus erottuisi muista hakemuksista ja kirjahankkeista. Apurahatoimikunnan sihteerinä vinkkini on: satsaa hyvään työsuunnitelmaan.

Työsuunnitelmalle ei ole yhtä ainoaa sapluunaa, mutta tiivistetysti se on selkeästi jäsennelty, hyvin perusteltu ja toteuttamiskelpoinen. Hakulomakkeessa työsuunnitelmalle on varattu laaja vapaa kenttä (max. 3 000 merkkiä väliyönteineen). Niinpä hyvä työsuunnitelma voi olla hyvin monenlainen, ja siinä on hyvä korostaa oman suunnitelman kannalta oleellisimpia asioita.  

Työsuunnitelmassa on tarkoitus kuvailla ja perustella kirjahanketta – sen taustaa, asiasisältöä, tarkoitusta ja toteutusta. Tässä muutamia vinkkejä, mitä työsuunnitelmassa kannattaa kertoa:

  1. Työsuunnitelmastasi olisi hyvä käydä ilmi, kenelle kirja on tarkoitettu. Kun teoksen kohderyhmä on mietitty, se auttaa suuntaamaan myös sitä, miten kuvaat työsuunnitelmassa teoksen sisältöä ja rakennetta.

  2. Hyvässä työsuunnitelmassa tuodaan esiin se, mitä uutta kirja tuo jo olemassa olevaan tietokirjallisuuden kenttään. Mitä uutta tietoa tai näkökulmaa kirjassa on tarkoitus esittää, minkä aukon tietokirjallisuudessa tämä kirjaa täyttää? Miksi on tarpeellista, että juuri tämä kirja kirjoitetaan?

  3. Työsuunnitelmassa kannattaa kertoa myös omasta kompetenssista, miksi juuri sinä olet hyvä kirjoittamaan tietokirjan tästä aiheesta. Tällä on merkitystä sekä hakemuksen vakuuttavuuden että itse kirjan kirjoittamisen kannalta. Älä tuhlaa rajoitettua merkkimäärää kuitenkaan ansioluettelosi kirjaamiseen, vaan kerro lyhyesti, onko tietämyksesi tullut ammatin, koulutuksen vai muun harrastuneisuuden kautta. Jos kyseessä on työryhmä, kuvaa myös lyhyesti kunkin tekijän rooli ja osuus hankkeessa.

  4. Kuvaa työsuunnitelmassa teoksen sisältöä ja avaa kirjan rakennetta. Rajoitettu merkkimäärä ohjaa sitä, kuinka laaja sisällön ja rakenteen kuvaus voi olla. Asiasisällön osalta vaihtoehtoina voivat olla joko synopsis taikka asiasanat tai esimerkiksi luettelo keskeisistä aihealueista.

  5. Työsuunnitelman merkkimäärää ei kannata käyttää kovin yksityiskohtaiseen kirjoitusprosessin aikataulutuksen kuvaamiseen, koska hakulomakkeella kysytään toisaalla käsikirjoituksen arvioitua valmistumisaikaa. Koska apurahaa ei myönnetä kirjoitustyöstä aiheutuviin kuluihin, älä myöskään erittele niitä työsuunnitelmaan.

Kun olet kirjoittanut työsuunnitelman, lue se vielä lopuksi ja arvioi sen sisältöä hakemuksen lukijan kannalta. Satojen hakemusten ja työsuunnitelmien joukosta nousevat esiin selkeät ja vakuuttavat työsuunnitelmat, joista ydinasiat erottuvat kirkkaasti.

Sanna Haanpää on Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja ja yhdistyksen apurahatoimikunnan sihteeri. Kevään apurahat ovat haussa 31.3. klo 16.00 asti. Lisätiedot apurahoista täällä.

Tietokirja joukkorahoituksella

23.02.2021

”Sun pitäisi tehdä kirja, tästä aiheesta pitäisi kirjoittaa, tämän kirjan lukisin, voi vitsit olisi kiva jos tästä olisi kirja.”

Kesällä 2019 twiittailin jännien naisten tarinoita, ja pian twitteristit alkoivat toivoa, että koostaisin tarinoista kirjan. On helppoa pyytää jotakuta kirjoittamaan kirja, mutta löytyykö sille oikeasti ostajia? Päätin testata asiaa joukkorahoituksella.

Mesenaatti.me on joukkorahoituspalvelu, jossa ihmiset ja työryhmät voivat hakea rahoitusta projektilleen, tässä tapauksessa tietokirjalle. Rahoitussivun pystyttäminen on teknisesti vaivatonta, mutta sitä edeltää pitkä pohdinta.

  • Haenko rahaa kirjan kirjoittamiseen vai sen kustantamiseen?
  • Jos kirja ei ole omakustanne, miten kustantaja osallistuu projektiin?
  • Millaista summaa tavoittelen, ja mikä on minimisumma, jolla suostun ryhtymään kirjoitustyöhön?
  • Rahoittajalle pitää tarjota vastike. Millaisia ja minkähintaisia vastikkeita tarjoan?
  • Kuinka pitkän kampanjan jaksan tehdä, ja miten markkinoin joukkorahoitusta?

Ennen työhön ryhtymistä täytyy tehdä laskutoimitus. On arvioitava, kuinka paljon kirjan myyntihinnasta jää käteen kulujen, verojen ja Mesenaatin pidättämän kymmenen prosentin palkkion jälkeen. Sitten on laskettava, kuinka monta kirjaa pitää myydä, että hommassa on järkeä.

Historian jännillä naisilla oli jo valmiiksi yleisöä, kampanjan ajoitus osui kohdalleen ja onnistuin nielemään nolosteluni ja markkinoimaan kampanjaa, vaikka promoaminen aluksi tuntuikin oudolta. Sain tukea kustantajalta ja ennen kaikkea tärkeitä neuvoja ihmisiltä, jotka olivat toteuttaneet onnistuneen joukkorahoituskampanjan. Mukana oli myös tuuria.

Historian jännistä naisista tuli Suomen toiseksi isoimman kirjan joukkorahoituksen kerännyt teos. Sen toissavuotista Mesenaatti-sivua voi tarkastella täällä.

Tärkein oppini oli tämä: ennen joukkorahoituskampanjaan ryhtymistä keskustele siitä jonkun sellaisen kanssa, joka on kerännyt kirjalleen onnistuneen joukkorahoituksen.  

Tällaisissa keskusteluissa opin muun muassa

  • millainen vastike on hyvä (kirja itsessään on paras ja suosituin vastike, älä tarjoa alle 10 euron vastikkeita)
  • neuvottele kustantajan kanssa siitä, miten raha jaetaan
  • neuvottele kustantajan kanssa siitä, että he hoitavat vastikkeiden postituksen
  • mikä on sopiva kampanjan pituus (huomioitavaa: kuinka kauan jaksat markkinoida, osuuko kampanja yleisimmille palkkapäiville eli kuun vaihteeseen ja puoliväliin)
  • rahoittajien pitää saada kirja ennen kuin se saapuu kauppoihin
  • Suomessa joukkorahoitusta ei voi tehdä laillisesti ulkomaisten joukkorahoituspalvelujen kuten Kickstarterin kautta.

Onnistunut joukkorahoituskampanja myy kirjoja, mutta toimii myös mainoksena. Rahoittajat ilmoittavat usein sosiaalisessa mediassa rahoittaneensa kirjaa ja postaavat kirjasta uudelleen, kun se saapuu. Näin he levittävät sanaa kirjasta, ja mainoskampanja alkaa jopa vuotta ennen julkaisua. (En tajunnut tätä perustaessani joukkorahoituskampanjaa, mutta jälkikäteen huomaan, että näin se meni.)

Myös media voi kiinnostua suosiota saaneesta joukkorahoituksesta. Joukkorahoituksen menekistä kustantaja pystyy myös hiukan päättelemään, mikä kirjan menekki saattaisi olla, sitten kun se aikanaan ilmestyy.

Joukkorahoitukseen sopivat monenlaiset tietokirjat. Jos aihe kiinnostaa somessa, on rahoitusta hiukan helpompi saada, mutta hyvin erilaiset kirjat ovat keränneet rahoitusta. Jos kirja ei kerää rahoitusta, syy on usein olematon markkinointi, ei välttämättä huono aihe. Tältä sivulta voi tarkastella, millaiset kirjat ovat keränneet riittävän rahoituksen, ja mitkä eivät ole saavuttaneet tavoitettaan.

Kuluneen vuoden aikana olen puhunut puhelimessa lukuisten joukkorahoitusta harkitsevien kirjailijoiden kanssa. Teen sen mielelläni, sainhan itsekin neuvoja. Osa on saanut kipinän yrittää, osa on päättänyt laskutoimituksen jälkeen jättää väliin. Molemmat ovat jälkikäteen osoittautuneet oikeiksi ratkaisuiksi.

Maria Pettersson on Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja, jonka esikoiskirja Historian jännät naiset oli viime vuoden toiseksi myydyin kotimainen tietokirja.

Maria Petterssonin kuva: Riikka Kantinkoski.

Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

9.02.2021

”Silmäni ovat kiinni. Edessäni pöydällä on kaksi sekoitettua korttipakkaa. Päätuomarin naksautettua kellon käyntiin minulla on viisi minuuttia painaa mieleeni kummankin korttipakan järjestys.”

Joshua Foerin Kaiken muistamisen taito -kirja käynnistyy keskeltä Yhdysvaltojen muistimestaruuskilpailuiden finaalia, johon kirjailija itse osallistuu. Kuinka hänen käy?

Kustantajan näkökulmasta hyvässä tietokirjassa yhdistyy kolme asiaa: Ensinnäkin kirjoittaja on aiheensa asiantuntija. Toiseksi aihe pitäisi kiinnostaa riittävän suurta yleisöä, jotta kirja kannattaa julkaista kaupallisen kustantajan toimesta. Ja kolmanneksi: kirja on kirjoitettu mahdollisimman mukaansatempaavasti.

Lähes kaikesta voi kirjoittaa niin, ettei kirjaa voi laskea käsistään. Minä olen ahminut kirjoja solujen kuolemasta, ultranopeasta treidaamisesta ja poltergeist-ilmiöistä sotienvälisessä Englannissa, vaikka mikään noista aiheista ei minua etukäteen erityisesti kiinnostanutkaan. Maailmanmenestyskirjoja on kirjoitettu niin ankeriaista kuin suolistosta, joten kirjan ”päähenkilön” – aiheen – ei tarvitse olla koko kansan rakastama julkkis. Samalla tavalla kuin romaani, tietokirjan kokonaisuus pitää rakentaa: tarinan kaari, jännitteet ja tasapaino.

Olennaiseen keskittyvän, aiheensa henkiin herättävän ja viihdyttävän tekstin kirjoittaminen ei synny harjoittelematta, eikä missään tapauksessa ilman esikuvia. Siksi kannustan tietokirjaa kirjoittavaa: lue! Lue tietokirjallisuutta kaikista vähänkään itseäsi kiinnostavista aiheista, kotimaista ja käännettyä tietokirjallisuutta. Vain sillä tavoin oppii, miten erinomaiset tietokirjat on rakennettu. Sillä tavoin myös oppii, miksi jokin kirja jää kesken.

Miten Joshua Foer sitten pärjäsi muistimestaruuskilpailuissa? Sitä tietoa Kaiken muistamisen taidon lukija saa odottaa 300 sivua matkalla, jossa sukelletaan syvälle muistin ja aivojen toiminnan syövereihin. Ainakaan minulta kirja ei jäänyt kesken.

Ville Rauvola on Atenan kustantaja, joka on ollut mukana tekemässä satoja tietokirjoja. Atena on muun muassa voittanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kuusi kertaa.

Rauvola on myös kouluttajana Suomen tietokirjailijat ry:n kaikille avoimessa Haluatko tietokirjailijaksi? -webinaarissa 16.2.2021. Ilmoittaudu webinaariin täällä.

Ville Rauvola kuva: Riikka Kantinkoski

Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa

26.01.2021

Kirsi-Maria Vakkilainen

Vuosi 2020 alkoi hienosti. Olin palannut perheineni kauan odotetulta Aasian matkalta ja pääsin sen jälkeen vierailemaan Lontoossa opetusteknologian BETT-messuilla. Sieltä kiirehdin Educa-messuille, jossa sain vastaanottaa tietokirjailijoiden Oppikirjailijapalkinnon. Se tuntui valtavan hienolta ja merkitykselliseltä tunnustukselta. Olin innoissani ja ideoita täynnä, kun suunnittelin tulevaa kevättä.

Suunnitelmat heittivät maaliskuussa kuperkeikan. Koko viisihenkinen perheemme oli yhtäkkiä kotona. Koululaiset suorittivat omia tehtäviään etätunneilla tai itsenäisesti, ja me vanhemmat istuimme aamusta iltamyöhään omien koneidemme ääressä lisääntynyttä työmäärää selättämässä. Ruutuaika kasvoi epäterveellisiin lukemiin, askelmäärät romahtivat ja einekset täyttivät kiireisen arjen ruokapöydän.

Keväästä kuitenkin selvittiin. Yllättävää oli, miten merkitykselliseksi ajankäyttö etäopetuksessa muodostui. Yhden oppitunnin suunnitteluun ja valmisteluun kului monta tuntia. Toisaalta kontaktiopetusta oli vähemmän, eikä oppilaiden ruutuaikaa voinut enää lisätä pitkillä kotitehtävillä. Hommat oli hoidettava tehokkaasti. Digikirjojen ja painettujen oppikirjojen selkeät, luettavat tekstit sekä huolella mietityt ja monipuolisia taitoja harjoittavat tehtävät osoittivat tällöin arvonsa.

Sopivista digiaineistoista, kuten videoista, oli kuitenkin pula. Opettajat väänsivät omia materiaalejaan yötä myöten. Vaikka he tekivät hienoa työtä, olen varma, että moni otti kiitollisena vastaan kaikki valmiit aineistot, joiden tekemiseen kokenut työryhmä oli käyttänyt lukemattomia tunteja.

Digitaalisia materiaaleja tuotetaan nyt vauhdilla lisää eri tekijäryhmissä. Minäkin opettelin editoimista opetusvideoita varten. Uusista käytänteistä on tullut monille yhtä arkipäiväisiä kuin maskeista kauppareissulla. Digiaineistot ovat olennainen osa opetusta, joka sujuu entistä jouhevammin myös etänä.

Mikään ei silti kokonaan korvaa fyysistä läsnäoloa oppitunneilla, kahvitaukokeskusteluja opehuoneessa tai saman pöydän ääressä käytävää tekijäryhmän ajatustenvaihtoa. Niitä on kova ikävä!

Kirsi-Maria Vakkilainen on kemian ja matematiikan lehtori ja toimii luonnontieteen valtakunnallisen kehittämistehtävän koordinaattorina Otaniemen lukiossa Espoossa. Hän sai Oppikirjailijapalkinnon tammikuussa 2020 Educa-messujen yhteydessä. Vuoden 2021 Oppikirjailijapalkinnot jaetaan 30.1.2021.

Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!

12.01.2021

Timo Tossavainen

Vanhan sanonnan mukaan uusi vuosi tuo tullessaan uudet kujeet. Suomen tietokirjailijat ry:lle uusi vuosi merkitsee muun muassa puheenjohtajan vaihtumista, kun yhdistyksen syyskokouksen osallistujat valitsivat allekirjoittaneen Markku Löytösen työn jatkajaksi.

Tehtävään on sekä haastavaa että helppoa ryhtyä. Toisaalta tietokirjallisuuden alalla tapahtuu valtavasti ja kaikesta tästä olisi syytä olla perillä. Toisaalta ennätin olla yhdistyksen hallituksessa vuosina 2011–2019 kahden erinomaisen puheenjohtajan aikana, joten heidän viitoittamallaan tiellä on turvallista jatkaa tietokirjailijoiden ja yhdistyksen asioiden edistämistä.

Tietokirjallisuuden kenttää seuraavat ihmiset ovat vuosien ajan puhuneet jo alkaneista tai odotettavissa olevista suurista muutoksista, kuten äänikirjojen suosion noususta, oppimateriaalien sähköistymisestä ja kopiointikorvausten romahtamisesta. Kaiken lisäksi koronapandemia tuli ja mullisti kerralla suuren joukon asioita, joita olemme tottuneet pitämään itsestään selvinä tai muuttumattomina.

Muutosten keskellä on hyvä huomata, että on olemassa myös kestävämpiä arvoja ja asioita. Tutkitun ja luotettavan tiedon merkitys on käynyt kristallinkirkkaaksi, kun taistellaan viruksia tai valeuutisia vastaan. Vähintään yhtä tärkeää on, että osaamme lukea ja ymmärrämme lukemamme merkityksen laajemmassa kontekstissa. Ilman hyvin toimivia kouluja ja korkealaatuisia oppimateriaaleja olisimme nykyistä pahemmassa pulassa koronankin kanssa.

On rohkaisevaa nähdä, että suomalaiset arvostavat edelleen tietoa ja koulutusta. Tästä todistavat seuraavat esimerkit joulukuun 2020 uutisvirrasta:

Eduskunta hyväksyi tiistaina hallituksen esittämän oppivelvollisuuslain ja siihen sisältyvän oppivelvollisuusiän nostamisen 18 ikävuoteen. Samalla eduskunta hyväksyi myös toisen asteen tutkinnon suorittamisen maksuttomuuden (YLE 15.12.2020).

WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkusen mukaan kirjamyynti on kasvanut kustantamossa tänä vuonna peräti 25 prosenttia. ... Otavan myyntijohtaja Nona Ratia kertoo, että myynnin kasvu näkyy ... jo selkeästi. ... Teos-kustantamon myyntipäällikkö Sari Häggqvist on suurten kustantamojen kanssa samoilla linjoilla: vuosi on ollut hyvä kasvun vuosi. (YLE 16.12.2020)

Kun Suomi 2000-luvun alussa ensimmäisen kerran osallistui 15-vuotiaiden nuorten osaamista kartoittavaan kansainväliseen PISA-tutkimukseen, tuloksien perusteella meitä alettiin pian kutsua maailman sisälukutaitoisimmaksi kansaksi. Myöhemmissä mittauksissa Suomen menestys ei ole ollut aivan yhtä hyvää, mutta ehkäpä joulukuiset uutiset koulutukseen panostamisesta ja kirjojen myynnin kasvusta kertovat siitä, että haluamme vallata tuon tittelin takaisin itsellemme. Tämä sopii meille, onhan oppi- ja tietokirjallisuus vuodesta toiseen ollut luetuinta kirjallisuutta Suomessa.

Timo Tossavainen on matematiikan opetuksen ja oppimisen professori ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja 1.1.2021 alkaen.

Kirjoittaminen on joukkuelaji

22.12.2020

Markku Löytönen

Suomalaiset opettajat ovat erinomaisen taitavia. Suomalaiset koulut ovat erinomaisen hyviä ja tasalaatuisia. Suomalaiset oppimateriaalit ovat erinomaisia tarjoten opettajille monipuoliset mahdollisuudet valita juuri hänelle ja hänen luokalleen parhaat mahdolliset materiaalit. Ja vielä –  koulutusjärjestelmäosaaminen on Suomessa maailman huippua. Se perustuu pitkään tutkimusperinteeseen ja syvälliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koulumme tarjoaakin suomalaisille aidosti tasa-arvoisen mahdollisuuden koulutukseen. Syrjäytymisen syyt ovat pääsääntöisesti jossain muualla kuin kouluissamme.

Neljä vuosikymmentä kestäneen yliopistourani aikana olen huomannut, että meille koulutukseen tulevat ikäluokat ovat vuosi vuodelta taitavampia, osaavampia, kielitaitoisempia ja valmiimpia siirtymään turvallisesta kouluympäristöstä nuoren aikuisen maailmaan, jossa vastuu omasta tekemisestä on kannettava itse.

Mutta yksi taito on näiden vuosien aikana hiljalleen, mutta huolestuttavan tasaisesti heikentynyt. Opintonsa aloittavien narratiiviset taidot ovat aiempaa vaatimattomammat. Niinpä olen useana vuonna pohtinut, miten kasvattaa näitä taitoja paremmin vastaamaan työelämän vaatimuksia. Ratkaisuksi olen lisännyt opetuksessani kirjoittajakoulutuksen osuutta. Tulokset kurssipalautteen muodossa ovat olleet myönteisiä.

Arvaatteko, mikä on vaikein asia opettaa nuorelle ylioppilaalle? Se, että ammattimainen kirjoittaminen työelämässä on joukkuelaji. Teksti ei olekaan yhden kirjoittajan työn tulos, kuten vaikkapa ainekirjoitus koulussa. Tarina sitä toki on, mutta nyt tarkoitan valmista tuotetta, olipa se painettu tai digi. Ammattimaiseen kirjoittamiseen ja tekstin muokkaukseen osallistuu suuri joukko eri alojen ammattilaisia, kustannustoimittaja heistä epäilemättä kaikkein tärkein.

Joukkuelajin oivaltaminen sujuu yleensä sujuvasti pienellä tuuppauksella. Koulumme siis tuottaa paitsi osaavia, myös muutosvalmiita ja hoksaavia nuoria ihmisiä. Pidetään tämä kurssi!

Markku Löytönen toimi maantieteen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1999–2020 ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajana vuosina 2012–2020.