Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät parillisten viikkojen tiistaisin.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Faktahommissa

Mars maailmalle!

18.02.2020

Markus Hotakainen

Miksi maailman suurin tiedekustantamo kiinnostui Mars-planeettaa käsittelevästä kirjasta, jonka on kirjoittanut suomalainen tiedetoimittaja?

”Juuri siksi”, kustannuspäällikkö Harry Blom vastasi, kun uskalsin kysyä asiaa kirjan jenkkiversion ollessa turvallisesti painossa.

Päädyin kirjoittamaan Mars – Myytistä maisemaksi -kirjan (WSOY 2005), kun olin Södikalla toimituspäällikkönä enkä löytänyt kustannusohjelmaan sopivaa, riittävän monipuolisesti aihetta käsittelevää kirjaa käännettäväksi. Siksi arvelin, että teos voisi kiinnostaa myös ulkomaisia kustantajia, vaikka maailmalla ilmestyy vuosittain lukuisia kirjoja samasta aiheesta.

Otin yhteyttä Springer-kustantamoon (US), koska se oli aiemmin kustantanut Ursan julkaiseman kurssikirjan Tähtitieteen perusteet. Lähetin Blomille sähköpostiviestin englanninkielisen sisällysluettelon kera, ja postitin perään itse opuksen.

Blom piti kirjaa lupaavana ja pyysi yhden näyteluvun englanniksi käännettynä. Sain myös täytettäväksi monisivuisen ”proposalin”, jossa piti esimerkiksi luonnehtia kirjan teemoja ja potentiaalisia kohderyhmiä sekä listata kilpailevia teoksia. Käänsin näyteluvun itse – kuten sittemmin koko kirjan – ja siltä pohjalta syntyi kustannuspäätös.

”Kun amerikkalainen tutkija kirjoittaa Marsista, näkökulma tuppaa korostamaan hänen omia tekemisiään. Sinun näkemyksesi oli puolueeton”, Blom täsmensi.

Toinen tärkeä tekijä oli, että käsittelin kirjassa Marsia laaja-alaisesti. Uusimpien tutkimustulosten lisäksi mukana oli mytologiaa, tieteenhistoriaa ja kulttuuria. Suomalainen tietokirja voi siis päästä maailmalle myös kilpaillulla aiheella, jos käsittelytapa osuu kohdalleen.

Springer ei kuitenkaan ole ideaalinen kustantaja suomalaiselle tietokirjallisuudelle. Virallisesti se ei edes julkaise käännöksiä, vaan ”alkuperäisiä englanninkielisiä käsikirjoituksia”. Springerillä oli tietenkin tiedossa, että Mars-kirjani oli jo ilmestynyt suomen kielellä, mutta sopimus edellytti, että kustantajalle toimitetaan englanninkielinen teksti.

Lisäksi Springer haluaa aina ”maailman oikeudet” sekä englanninkieliselle kirjalle että käännöksille. Ehdotin kuitenkin, että sopimukseen kirjattaisiin käännösoikeuksien kohdalle ”…pois lukien Skandinavia, Baltia ja planeetta Mars”.

Ajatus ”Marsin oikeuksista” hämmensi kuulemma Springerin lakiasiainosastoa niin, että kustantaja tuli luopuneeksi Skandinaviasta ja Baltiasta vahingossa.

Markus Hotakainen on tietokirjailija, joka on työskennellyt myös kustannustoimittajana. Kuva: Tilda Sederholm.

Yhdistys julkaisee tietokirjavientiä käsittelevän oppaan keväällä 2020.

Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille

4.02.2020

Ilona Lindh

Miten hienoja, hauskoja ja monipuolisia tietokirjoja lapsille julkaistaankaan! Tämä taisi olla tiimimme yhteinen havainto, kun kokosimme uutta Tietokirjoja kouluun! Lukuvinkkejä alakouluun ja esiopetukseen -katalogia. Katalogin kokosivat neljä suomen kielen opiskelijaa, Maarit Krok, Sara Matrone, Reeta Vornanen ja Anniina Ylinen. Minä olin mukana vetäjän roolissa, ja esipuheen kirjoitti tietokirjallisuuden asiantuntija, dekaani Pirjo Hiidenmaa.

Edellinen alakoulun vinkkivihko julkaistiin vuoden 2017 alussa, joten keskityimme tässä esitteessä sen jälkeen ilmestyneisiin, pääasiassa kotimaisiin teoksiin. Kirjat jaoteltiin aihepiireittäin aiemman esitteen tapaan. Tällaisia alueita lasten tietokirjallisuudesta nousi esiin:

  • Ympäristö ja luonto
  • Eläimet
  • Luonnontiede ja maantiede
  • Historia ja kulttuurihistoria
  • Kulttuuri, kuvataide, kirjallisuus ja musiikki
  • Harrastukset ja ammatit
  • Urheilu
  • Keho ja mieli
  • Tietotekniikka, internet ja tekniikka
  • Tosielämän esikuvia

Monet lasten tietokirjat yhdistelevät eri lajityyppejä luovasti, ja niiden tekeminen vaatii monipuolista osaamista ja panostusta. Sana ja kuva, tieto ja tunne limittyvät toisiinsa. Ei myöskään ole tavatonta, että tosimaailman tiedot ja kuvitteelliset maailmat kohtaavat. Monet tutut lastenkirjahahmot, kuten Supermarsu, Risto Räppääjä ja Herra Hakkarainen, ovat niin ikään löytäneet tiensä tietokirjojen sivuille.

Kirjan ja lukijan oikea-aikaiseen kohtaamiseen vaikuttavat monet tekijät, joten katalogissa ei ole tarkkoja ikäsuosituksia. Taidot ja tarpeet vaihtelevat samankin ikäluokan sisällä. Jos lapsi on intohimoisen kiinnostunut roboteista, ei mikään kirja aiheesta tunnu liian vaativalta. Toisaalta isommallekin koululaiselle voi olla iloa helppolukuisesta kuvakirjasta.

Lukuinto voi tarttua myös ryhmässä. Pirjo Hiidenmaa ehdottaa esipuheessaan, että tietokirjoja voi koulussa lukea lukupiirin tapaan: ensin valitaan yhdessä kiinnostava aihe, sitten sopiva kirja ja lopuksi keskustellaan kirjan sisällöstä ja sen herättämistä ajatuksista.

Lukuvinkkiesitteen tarkoitus on inspiroida lasten kanssa työskenteleviä ja yhdessä lukevia. Toivomme, että vihkonen auttaa löytämään esi- ja alakoululaisille sopivia tietokirjoja. Omakohtaisena suosituksena on vielä mainittava, että lasten tietokirjat ovat elämyksiä aikuisillekin. Yläikärajaa ei ole.

Ilona Lindh tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa suomalaisesta matkakirjallisuudesta. Hänellä on pitkä kokemus kustannusalalta, myös lastenkirjatoimittajan työstä.

Lue katalogia tässä.

Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa

21.01.2020

Mervi Holopainen

Oli vuoden 2012 loppuvuoden perjantai-iltapäivä. Muistan edelleen hyvin, kun puhelin soi ja ajattelin jättää vastaamatta tuntemattomaan numeroon. Vastasin kuitenkin. Olin joskus salaa toivonut, että jo silloin pitkäaikainen oppikirjatyöni palkittaisiin joskus. Mutta silti puhelu yllätti. Minulle vaikeinta oli pitää salaisuus palkinnon julkistamiseen saakka. Tuntui juhlalliselta, kun luin Oppikirjailijapalkinnon perusteluista, että se myönnetään ansiokkaasta ja laajasta oppikirjatyöstä.

Oppikirjoja tehdään iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Vaikka olen tehnyt oppikirjoja eri tekijäryhmien jäsenenä, tekeminen on usein yksinäistä, jopa tylsää puurtamista. Niinpä palkinnon saamisesta ja siihen liittyvästä tunnustuksesta piti ottaa kaikki ilo irti. Palkintoa juhlistettiin myös työpaikalla juomalla ”voittokahvit”. Minua haastateltiin paikallislehteen, ja yliopiston tiedotus julkaisi jutun. Tuntui kuin olisi julkkis.

Niin kuin varmasti moni muukin oppikirjailija, pääsin tekijäryhmään sattumien kautta. Oppikirjailu on ainakin minulle ollut joukkuepelaamista. Niinpä olinkin onnellinen, että samoissa tekijäryhmissä kanssani ollut Antero Tenhunen sai palkinnon samaan aikaan. En tosin itse ole koskaan harrastanut mitään joukkueurheilua, eli siinä mielessä analogia ontuu.

Palkkatyönäni toimin lukion ja yläkoulun opettajana sekä opetusharjoittelun ohjaajana. Parempaa täydennyskoulutusta siihen työhön ei olekaan kuin tekijäryhmän kokoukset. Niissä ideoita pompotellaan, hylätään omatkin ensin hyvältä tuntuneet ideat, hiotaan tekstejä, keskustellaan opettamisesta, opetussuunnitelmista ja muuten vain höpistään. Muista oppikirjailijoista on tullut ystäviä. Olemme yhdessä kokeneet omia ja puolisoiden sairastumisia, lasten valmistumisia ja lastenlasten syntymiä. Olemme eläneet yhdessä. Vuosien mittaan välissä on ollut ajanjaksoja, jolloin kirjoja ei ole tehty, mutta yhteys on säilynyt.

Teknisesti oppikirjojen tekeminen on muuttunut valtavasti tämän yli kahdenkymmenen vuoden oppikirjailijaurani aikana. Alussa läheteltiin käsikirjoituksia paperilla, ja pikakirjeitä tuli jopa sunnuntaiaamuisin. Isoja taittoversioita leikattiin ja liimattiin. Nykyisin käsikirjoitukset ja valokuvat ovat pilvipalvelussa, ja toisten kirjoittajien tekstejä voi kommentoida reaaliaikaisesti.

Toisaalta oppikirjojen tekeminen on kuitenkin perustaltaan säilynyt samanlaisena kaikki nämä vuodet: pienen tekstipätkän kirjoittamiseen saattaa kulua jopa kymmeniä tunteja. Biologia on tieteenala, jossa uutta tutkimustietoa tulee jatkuvasti. Tiedon etsiminen ja tarkastaminen vaatii kirjantekijältä artikkelien lukemista, yhteydenottoa asiantuntijoihin ja lopulta tieteellisen tiedon muokkaamista lukiolaiselle sopivaan muotoon. Luulen, että harva oppikirjan käyttäjä edes aavistaa, kuinka paljon työtä ja kokemusta tekstien ja kuvien takana on.

Oppikirjailijapalkinnolla ja apurahoilla on tärkeä merkitys oppikirjailijalle. Ne ovat merkittäviä taloudellisesti, mutta lähes yhtä merkittävää on tunnustuksen saaminen. Välillä nimittäin tuntuu, että oppikirjaa pidetään joko itsestäänselvyytenä tai huolella laaditun materiaalin arvoa ei tunnusteta. Silloin on hyvä palata hetkeen, jolloin iloitsi ja oli ylpeä saamastaan palkinnosta.

Mervi Holopainen on biologian ja maantieteen lehtori Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulussa ja Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen. Holopainen sai Oppikirjailijapalkinnon tammikuussa 2013. Oppikirjailijapalkinto jaetaan jälleen lauantaina 25.1.2020 Educa-messuilla.

Tietokirjailijana kouluvierailulla

7.01.2020

Esikoistietokirjan julkaiseminen syksyllä toi mukanaan monenlaisia uusia tilanteita. Messuesiintymiset ja lehtihaastattelut hoituivat jouhevasti. Hätäkös se on omasta tuiki tutusta aiheesta jutellessa – etenkin kun yleisökin kuunteli tai luki jo valmiiksi kiinnostuneena ja itse ajanviettotapansa valiten.

Sen sijaan ensimmäinen kouluvierailu sai kirjailijapolon sydämen hakkaamaan ja kämmenet hikoamaan. Näin siitäkin huolimatta, että esikoiseni oli juuri nuorille suunnattu ja nuorta lukijaa puhutteleva. On helppoa kurkottaa kirjan sivuilta kohti nuorta lukevaa mieltä, kun aitoa kahdensuuntaista vuorovaikutustilannetta ei synny. Kouluvierailuni alla mieleni täyttivät kauhukuvat hormoneista sakeasta luokkahuoneesta, lentävistä pyyhekumeista ja erityisesti oppilasraukoista, jotka synkeinä istuisivat pulpeteissaan kiroten ainutkertaisen nuoruutensa valuvan hukkaan pitkästyttävän tietokirjailijan jaarituksia kuunnellessa.

Yksi tietokirjailijoiden vahvuuksista on oivallinen kyky tiedonhankintaan, ja kuten tiedettyä, yksi erinomainen tiedonhankinnan muoto on asiantuntijoilta kysyminen. Kaikeksi onnekseni tuttavapiirini on täynnä itseäni kokeneempia kouluvierailijoita: tietokirjailijoita, kaunokirjailijoita ja tutkijoita. Niinpä aloitin valmistautumisen huhuilemalla somekanavissani kutakuinkin näin: SOS, help, apua, miten rakennetaan oppilaille mielekäs ja kiinnostava tietokirjailijavierailu.

Taktiikka osoittautui hyödylliseksi, sillä sain lukuisia hyviä vinkkejä konkarivierailijoilta. Tulee olla läsnä, avoin yleisön suuntaan, uskaltaa livauttaa esiintymiseen myös jotakin henkilökohtaista. Erityisen hyvä vinkki oli puhua kirjoittamisesta, sillä kirjoittaminen on oppilaan ja kirjailijan yhteistä kokemusmaailmaa: piste, jossa maailmamme leikkaavat.

Koin erityisen tärkeäksi neuvon kuvata kirjoittamista prosessina, sillä sitähän kaikki kirjoittaminen on. Hyvät tekstit eivät synny kertaistumalta, vaan hioen, palastellen, vuoroin hukaten ja löytäen. Tekstiprosessin äärellä esitelmää laativa yläkoululainen tai lukiolainen ja tietokirjailija ovat kirjoittajakollegoita: I feel you, voisimme huudahtaa toisillemme – joskin oma vierailuni toteutui äidinkielen tunnilla, jossa moiset anglismit ovat tietenkin pannassa.  

Myös puhe kirjoittamisen konventioiden ahdistavuudesta auttoi löytämään yhteistä kosketuspintaa. Itse siviiliammatiltani tutkijana olen usein kokenut akateemisen kirjoittamisen perinteet luovuutta rajoittavaksi, ja samaa sääntöjen mukaan kirjoittamisen tuskaa kokevat koulun penkkiä kuluttavat.

Suitsitun akateemisen ja koululaiskirjoittamisen vastapainoksi yritin levittää kouluvierailullani tietokirjailijuuden ilosanomaa. Kaunokirjailijat eivät ole ainoita kynäilyssään vapaita: myös tietokirjailijana on vapaa kirjoittamaan niin kuin itselle ja aiheelle sopii. Koska tietokirjavieraana edustaa itsensä lisäksi lajia, yritin todentaa tätä herkullisin esimerkein. Kerroin kuinka Hotakainen murtaa elämäkerran formaattia Räikkös-kirjassaan, kuinka Kankimäki sisällyttää tietokirjaansa ihailemilleen yönaisille suunnattuja kirjeitä, kuinka Rajala livauttaa Meriluoto-kirjaansa omia sutinoitaan kirjailijan kanssa ja kuinka lasten- ja nuorten tietokirjoissa vasta uskalletaankin revitellä.

Tietokirjailijan vierailu koulussa on opettajan mukaan aina odotettu tapahtuma. Ja ennen kaikkea tärkeä! Monille oppilaille ajatus kirjoittamisesta työnä on vieras. Kirjailijan lihallistuminen luokkatilaan tekstinsä taakse konkretisoi, että teksteillä on kirjoittajansa ja että kirjoittaminen ja julkaiseminen on mahdollista. Vierailuni lopuksi sainkin paljon kysymyksiä tietokirjailijaksi tulemisesta. Se tuntui innostavalta. Sieltä ne tulevat – tulevaisuuden tietokirjailijat.

Ps. Kohtaamani oppilaat eivät olleet lainkaan pelottavia, tympiintyneitä eikä yhtään pyyhekumia heitetty. Päinvastoin he olivat kohteliaita, kiinnostuneita ja fiksuja. Ja heille kannattaa puhua niin kuin – no – ihmisille.

FT Maria Laakso on tamperelainen kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija.

Suomen tietokirjailijat ry rahoittaa joka kevät ja joka syksy 20 tietokirjailijaa vierailulle eri puolilla Suomea sijaitseviin toisen asteen oppilaitoksiin. Kevään haku aukeaa 10.1. ja on käynnissä 31.1.2020 asti. Katso lisätiedot ja hakulomake täältä.

Mikä tietokirjallisuudessa kiinnostaa juuri nyt?

17.12.2019

Laura Karlsson

Tietokirjojen myynti kääntyi vuonna 2018 kasvuun, ja syyskuun loppuun mennessä myynti oli kasvanut myös vuonna 2019. Kari Hotakaisen kirjoittama henkilökuva Kimi Räikkösestä sekä Michelle Obaman teos Elämäni olivat viime vuoden myydyimpiä tietokirjoja. Kimi ylsi todelliselle paalupaikalle kirjamyynnissä: kirjoja myytiin lähes 190 000 kpl.

Tänä vuonna aivan vastaavia vetureita ei tietokirjamyynnissä ole ollut, joskin yli 80 000 kappaletta myynyt Jari Tervon Loiri. tullee löytymään vuoden myydyimpien tietokirjojen kärkisijoilta. Vuoden kokonaismyynti ei kuitenkaan ole kiinni muutamasta bestselleristä. 20 myydyimmän tietokirjan osuus genren myynnistä oli 18 % vuonna 2018. Aikaisempina vuosina osuus tietokirjoissa on ollut noin kymmenen prosenttia. Bestsellerien merkitys on ennen kaikkea huomioarvossa ja medianäkyvyydessä. Sitä kautta ne vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen. Varsinkin isoimmat bestsellerit vetävät kirjakauppoihin kenties niitäkin, jotka muuten eivät sinne lähtisi. Matkaan saattaa tarttua muutakin luettavaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kirjakaupoista ostetaan erinomaisen laajaa kirjoa tietokirjoja. Tietokirjojen, oppikirjat pois lukien, osuus koko kirjamyynnistä onkin noin 35 %. Viime vuosikymmenen laskevista myyntitrendeistä ja Pisa-tuloksista huolimatta suomalaiset ovat, edelleen, lukevaa kansaa. Keväällä 2019 julkistetussa Suomi lukee -tutkimuksessa 85 prosenttia suomalaisista ilmoitti lukevansa erittäin mielellään tai melko mielellään. Keskiarvolla mitattuna kirjojen lukeminen oli neljänneksi suosituin vapaa-ajanviete vuonna 2013 ja suosituin vuonna 2018.

Vuoden 2019 ilmiöksi tietokirjoissa näyttäisi muodostuvan ”brainy books”; maailmaa, ihmistä ja historiaa selittävät teokset. Ihmisillä on edelleen – ja kasvavassa määrin – tarve hahmottaa sekä itseään että maailmaa ympärillään. Hyvä esimerkki kyseisestä ilmiöstä ovat mm. Yuval Noah Hararin hyvin myyneet teokset, alkaen Sapiens: Ihmisen lyhyt historia -teoksesta, joka edelleen myy pokkarina hyvin. Tarjontaa tässä genressä on ollut runsaasti, ja niin on ollut kysyntää kirjakaupoissakin.

Syksyn kuluessa Mitä Suomi lukee -listoille on kivunnut enenevissä määrin true crime -teoksia; todellisuus saattaa toisinaan olla taruakin ihmeellisempää, ja se näyttää kiinnostavan. Huomionarvoinen yksittäinen teos myydyimpien kirjojen listalla on jo pitkälle toista vuotta ollut Thomas Erikssonin Idiootit ympärilläni. Kirjaa on ostettu kaikkiaan 160 000 kappaletta.

Vuoden myydyimpien kirjojen lista saa viime silauksensa joulumyynnistä. Kirjoja ostetaan edelleen paljon lahjaksi, ja joulusesonki on vahvinta kirjamyynnin aikaa. Ensi vuoden ilmiöt näemme vuoden kuluessa. Talous, kulutus, kestävä kehitys ja ilmasto ovat varmasti teemoja, jotka tulevat puhuttamaan. Nähtäväksi jää, miten ne heijastuvat kirjamyyntiin ensi vuonna.  

Laura Karlsson on Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja.

Tietokirjailijat ja oppikirjailijat ovat apurahansa ansainneet

2.12.2019

Jukka-Pekka Pietiäinen

Suomen tietokirjailijat ry:n tärkein yleishyödyllinen tehtävä on jakaa apurahoja tieto- ja oppikirjailijoille. Kun aloitin yhdistyksen toiminnanjohtajana 1.4.2006, jouduin heti keskelle taistelua, jossa Kopioston tekijäjärjestöt onnistuivat torjumaan valokopioinnin kollektiivikorvausjärjestelmän murentamisen.

Tämän seurauksena meillä on edelleenkin toimiva apurahajärjestelmä, jossa tänäkin vuonna jaetaan tieto- ja oppikirjailijoille yli 2,4 miljoonaa euroa. Niitä voivat hakea myös muut tieto- ja oppikirjailijat kuin yhdistyksen jäsenet.

Tämän syksyn apurahapäätökset julkistetaan 13.12.2019. Hakemuksia tuli 825, mikä on uusi ennätys. Peräti yli 60 prosenttia hakijoista tulee saamaan apurahan, mikä on aivan oikein, koska apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tieto- ja oppikirjallisuuden tekijänoikeuskorvauksilla.

Hylkäysten tärkeimmät syyt ovat seuraavat:

  • Hakija on saanut apurahan kahtena vuonna peräkkäin, eikä tällä kertaa saa rotaation vuoksi.
  • Hakija hakee sellaista apurahaa, joka ei ole jaossa, esimerkiksi puolivuotisapurahaa 12 000-13 000 euroa, jotka ovat haettavina vain keväisin.
  • Hakija hakee muuhun kuin luovaan kirjalliseen työhön, esimerkiksi matkakuluihin tai työvälineisiin.
  • Käsikirjoitus on valmis tai valmistumassa heti vuodenvaihteen jälkeen.
  • Suunnitelma on epäuskottava tai heikko.
  • Edellinen apurahahanke ei ole valmistunut, tai siitä ei ole annettu hyväksyttävää selvitystä.
  • Suomen tietokirjailijat ry on jo myöntänyt hankkeelle apurahan.
  • Tekijällä ei ole aikaisempaa tietokirjallista tuotantoa (esikoistietokirjaa varten voi hakea apurahaa kevään haussa maaliskuussa).

Apurahojen merkitys on kasvanut viime vuosina, sillä tekijänpalkkiot ovat pienentyneet. Tärkeistä aiheista on syytä kirjoittaa, vaikka myyntiluvut eivät olisi suuria. Vähälevikkiset tieto- ja oppikirjat ovat Suomen kaltaisessa maassa tärkeitä, koska kukaan ei tee niitä meidän puolestamme.

Suomen menestys perustuu osaamiseen, koulutukseen ja sivistystahtoon. Siksi apurahajärjestelmällä, jolla edistetään tietoteosten valmistumista, on suuri merkitys.

Muualta saadut apurahat eivät yleensä vaikuta apurahapäätöksiin, ellei puhuta tolkuttoman suurista summista. Toisaalta tieto- ja oppikirjailijoiden tulee hakea rohkeasti myös muita apurahoja. Yksin yhdistykseltämme saanut apurahat eivät yleensä riitä hankkeen toteuttamiseen.

Välillä tuntuu, että tekijät ovat arkoja hakemaan apurahoja. Haetaan esimerkiksi 3 000 euron apurahaa, vaikka mahdollisuus olisi saada jopa 7 000 tai 8 000 euroa.

Apurahatoimikunta osaa kyllä leikata ja yhdistyksen hallitus myöntää pienemmän apurahan kuin on haettu, jos siihen on tarvetta. Enempää ei voida kuitenkaan myöntää kuin on haettu. Jos teoksella on useita tekijöitä, myönnettävät summat ovat tietysti tekijää kohden pienempiä.

Jos apuraha ei tärppää, kannattaa hakea uudelleen. Apurahaohjeet on syytä lukea tarkkaan ja tehdä parempi hakemus. Ei se ole sen kummallisempaa.

Tätä kirjoitettaessa minulla on kuusi työpäivää jäljellä ennen lomalle ja eläkkeelle siirtymistä. Ensi vuonna haen takaisin yhdistyksen jäseneksi. Saatan myös hakea apurahaa.

Jukka-Pekka Pietiäinen on toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 2006 alkaen.

Mitä tietokirjailija tienaa?

15.11.2019

Mikko Grönlund

Tietokirjailijan verolliset kokonaistulot muodostuvat vaihtelevasta joukosta erilaisia tuloja. Varsinaisesta tietokirjallisesta työstä saatuja tuloja ovat esimerkiksi kustantajilta saadut tilitykset, lainauskorvaukset, muut tekijänoikeuskorvaukset sekä muut palkat tai palkkiot varsinaisesta tietokirjailijan työstä. Muita tietokirjailijan työhön liittyviä tuloja taas ovat muun muassa esiintymispalkkiot sekä asiantuntijatyö.

Suomalaiset tietokirjailijat muodostavat kuitenkin varsin heterogeenisen korkeasti koulutettujen ”moniottelijoiden” ryhmän, joiden varsinaisesta tietokirjallisesta työstä ansaitsemat tulot vaihtelevat runsaasti. Viime vuonna tulot vaihtelivat 0 euron ja noin 180 000 euron välillä. Tietokirjailijan vuotuisiin tuloihin vaikuttavat useat tekijät, kuten esimerkiksi se, kuinka usein tämä saa uuden kirjan valmiiksi.

Vaihtoehtoisten totuuksien maailmassa luotettavan ja tutkimukseen perustuvan tiedon merkitys ei ole ainakaan vähentynyt. Tietokirjallisesta työstä saadut tulot näyttävät kuitenkin valitettavasti laskeneen. Vuonna 2012 varsinaisesta tietokirjallisesta työstä saatujen tulojen mediaani oli 1 525 euroa, mutta vuonna 2018 mediaani oli enää 1 111 euroa vuodessa – vähiten ansaitsevan neljänneksen (alakvartiili) tulo oli vain 173 euroa ja eniten ansaitsevan neljänneksen (yläkvartiili) 4 607 euroa.

Kokonaisuudessaan kyselyyn vastanneiden 715 tietokirjailijan ilmoittamat verolliset tulot varsinaisesta tietokirjailijan työstä olivat vuonna 2018 yhteensä vajaat 4,3 miljoonaa euroa. Selvästi suurin tulolaji, noin kahden kolmasosan osuudella, olivat edelleen kustantajilta saadut tilitykset. Muista varsinaisesta tietokirjailijan työstä saatujen palkkojen ja palkkioiden osuus oli noin neljännes. Vuonna 2010 ensimmäistä kertaa tilitettyjen lainauskorvausten osuus oli viime vuonna noussut vajaaseen kymmenesosaan.

Tämä kirjoitus pohjautuu Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenkunnalle tehtyyn tutkimukseen, jonka tarkoituksena oli selvittää tietokirjailijoiden taloudellista asemaa vuonna 2018, saada tietoa tietokirjailijoiden tulojen suuruudesta ja niiden lähteistä sekä taloudellisessa tilanteessa tapahtuneista muutoksista ja muutosten syistä.

Mikko Grönlund on Turun yliopiston Brahea-keskuksen tutkimuspäällikkö, joka toteutti Suomen tietokirjailijat ry:n taloudellisen tutkimuksen tietokirjailijan asemasta. Tutkimukseen voi tutustua täällä.

Uuden toiminnanjohtajan aloitustunnelmia

5.11.2019

Koulutusmyönteisyys ja siihen kiinteästi liittyvän tieto- ja oppikirjallisuuden jatkuvuuden turvaaminen ja edistäminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Niinpä en tarvinnut miettimisaikaa, kun huomasin loppukeväästä, että Suomen tietokirjailijat hakee toiminnanjohtajaa.

Minulla on pitkä kokemus tekijänoikeuden ja koulutuspolitiikan parissa ja sen myötä vahva osaaminen edunvalvonnasta ja vaikuttamistyöstä, joten arvelin olevani sopiva tehtävään. Siitä alkaen kun sain elokuussa tiedon valinnastani, olen odottanut innolla työn aloitusta ja nyt se vihdoin on tapahtunut.

Yhdistyksen tavoitteena on nostaa esiin tietokirjallisuuden merkitystä ja vaikuttaa siten tietokirjailijoiden asemaan. Tässä kolme keskeistä teemaa, joiden parissa pääsen työskentelemään ensikuukausinani:

Tiedolla ja tietämisellä on valtava merkitys juuri nyt, kun haetaan ratkaisuja maailman megaluokan ongelmiin. Lukutaito, medialukutaito ja tieteen lukutaito ovat uusia kansalaistaitoja, totesi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen hiljattain eräässä tilaisuudessa. Tähän on helppo yhtyä. Olen mukana Lukuliikkeen seurantaryhmässä. Lukuliikkeen tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori saavuttaa monipuolisen lukutaidon kotitaustasta riippumatta.

Olen myös mukana opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus laista, joka koskee kirjailijoiden ja kääntäjien apurahoja ja avustuksia. Tässä työssä saadaan toivottavasti uudistettua osin vanhentuneita säännöksiä. Suomen tietokirjailijoiden tavoitteena on saada korotettua erityisesti tietokirjallisuuden kirjastoapurahojen määrää. Hallitusohjelmaan on iloksemme kirjattu ”Tuetaan kotimaisilla kielillä kirjoitetun tiedekirjallisuuden julkaisemista”.

Koulutuksen yhdenvertaisuus on yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän perusta. Ministeriössä valmistellaan oppivelvollisuuden pidentämistä koskevaa uudistusta, jonka yksi keskeinen kulmakivi tulee olemaan maksuton oppimateriaali. Suomen koulumenestys on perustunut osaaviin opettajiin ja laadukkaaseen oppimateriaaliin. Oppimateriaalin tekijöiden kannalta on keskeistä, miten suunnitelma maksuttomasta oppimateriaali tullaan käytännössä toteuttamaan niin, että laatu säilyy. Huonoimmillaan uudistus lisää oppimateriaalin osalta eriarvoisuutta. Asiaa koskeva lakiesitys on tarkoitus antaa elokuussa 2020.

Edunvalvonnallisesti käynnissä on siis monta tärkeää hanketta. Tiedotamme ajankohtaisista asioista mm. verkkosivuillamme ja somekanavissamme. Voit laittaa minulle myös ilomielin terveisiä tai palautetta: sanna.haanpaa@suomentietokirjailijat.fi.

Sanna Haanpää on Suomen tietokirjailijat ry:n uusi toiminnanjohtaja. Hän aloitti 1.11.2019.

Tietokirja, mon amour

22.10.2019

Kaarina Hazard

Rakkauteni tietokirjoihin on varhaista perua, suorastaan ennenaikaista.

Opin varhain lukemaan, eikä se välttämättä ole etu. Näin ajatteli myös setäni, kun nelivuotiaan kanssa leikkiessään hätkähti, jätti lapsen niille sijoilleen ja pani oven jäljessään kiinni. Muisto vaivasi häntä ja siksi minäkin siitä tiedän. Mitä hän oikein pelästyi? Ihan oikeaa asiaa. Nimittäin, kun palleroinen, vielä muiden katsottavana, alkaa varoittamatta itse nähdä, se on kuin puu tai kukka ryhtyisi puhumaan ja katsoisi takaisin.

Kun silmä tekee kirjaimen kanssa kovin varhain liiton, liimautuu koko lukemiseen jokin maagillinen piirre. Lasten tapaan luin kaiken, enkä ymmärtänyt mitään. Lakritsipussin selkäpuoli, pyykkikoneen ohjekirja, Uusi testamentti ja teepussin kannake kaikki olivat yhtä ja samaa kirjainten virtaa, josta sain selvän, mutten mitään käsittänyt. ”Vain luvan saaneille” kuka antaa luvan, tanssiinko, ja kenelle, miksi lupa pitää olla ja pitääkö se kysyä?

Pian merkitysten kakofoniaan toivat järjestyksen kirjat: on aiheita! Joka kansien välissä ei puhuta kaikesta, vaan asioista kerrallaan! Jos kalastus kiinnostaa, tässä kirja vieheistä, jos taas makramee, näin laadit sen solmu kerrallaan. Maailma lankeaa osiin, ja ne osat taas toisiin osiin ja jokaisesta asiasta, jonka koskaan keksit hoksata, löytyy teos johon tarttua.

Kieleen astuminen on lopullista, se käy vain yhdesti; kun sanojen käskyvoiman kerran on tuntenut, ei latu enää käänny, vaikka kysymysten virkkeisiin tulee lisää lauseita. Vanhat autot, muinaiset jumalat, alkuaineiden löytöhistoria; omenat, perennat ja ruohon kasvu; sillat, raiteet ja sähkön synty; uskomukset, taiat ja tapojen kirjo, joku on jo tämänkin huomannut ja silkkaa hyvyyttään sen kappaleiksi järjestänyt.

Tiedon lisäännyksen paras anti ei ollut ymmärrys, vaan ihmisrakkaus: emme ole täällä yksin. Aiheesta viis, keskeistä on jaettu uteliaisuus, ja joka kysymys on silmukka sen yhteisen riippukeinun kudokseen, jonka varassa me täällä kellumme.

Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jota kiinnostaa suomi ja Suomi. Hän on yksi tuomareista Tietokirjaraadissa, joka ruotii uutuustietokirjoja Helsingin Kirjamessuilla tulevana lauantaina 26.10. klo 15.00 Kruunuhaka-lavalla.

Kirjasuunnistus johdattaa kirjojen maailmaan

8.10.2019

Anne Helttunen

Kirjamessuilla sekä Turussa että Helsingissä vaeltaa tänäkin syksynä tuhansia koululaisia värikkäät tehtävälaput käsissään: he hakevat tietoa kirjoista, kirjailijoista ja kirja-alan toiminnasta. Nuoret tuo messuille Suomen tietokirjailijoiden ja Äidinkielen opettajain liiton yhdessä järjestämä Suunnista kirjaan -tapahtuma Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen tuella. Ilmaiset kirjamessuliput mahdollistavat retkipäivän kirjojen äärelle.

Nuorten lukutaidon ja -innon puutteesta puhutaan paljon. Siitä onkin syytä olla huolissaan, vaikka Suomi on edelleen lukutaidon kärkimaita. Ilman lukutaitoa ei saisi jäädä kukaan. Lukutaitoon liittyviä kampanjoita on ollut joka lähtöön, eikä ilmeisesti turhaan. Koulumaailmasta kuulee jo vähän valoisampiakin huomioita nuorten lukemisesta: osa nuorista on löytämässä tien takaisin kirjan äärelle. Silti tehtävää on vielä mallimaassamme, jossa noin joka kymmenennellä on heikko lukutaito.

Monelle nuorelle kirjamessut voivat olla yllättävä ensikosketus laajaan kirjamaailmaan. Kirjoja – myös niitä vanhanaikaisia paperisia – todella ilmestyy valtavat määrät joka vuosi, ja niillä on myös lukijansa. Suunnista kirjaan -tapahtuman yksi toivomus tietenkin on, että näin on myös tulevaisuudessa. Kirjasuunnistuspaperit kädessään vaeltavia nuoria ohjataan messuilla tutkimaan tarjontaa, pysähtymään hetkeksi kuuntelemaan lavalla esiintyviä kirjailijoita ja miettimään omia lukumieltymyksiään.

Tietokirjat ovat vahvasti läsnä kirjasuunnistuksessa. Monelle koululaisella juuri tietokirja on ensimmäinen askel kirjojen maailmaan. Joskus jopa niin, että nuori itse ei sitä edes tajua. Lukeminen sinänsä voidaan jostain syystä kokea raskaaksi ja tylsäksi toiminnaksi, mutta tietoteksti jostakin omasta harrastuksesta onkin tullut luetuksi tarkkaan kuin vahingossa. Oikeanlaisella tiedolla voi saada katu-uskottavuutta kaveripiireissä.

Kun nuori tubettaja Miklu esiintyi Lukuliike koulussa -tilaisuuksissa viime keväänä, hän kertoi olleensa hyvin laiska lukija lukioon asti. Sitten hänen käteensä sattui koripalloilija Michael Jordanin elämäkerta, jonka hän luki ahmien. Kirja tuntui olevan kirjoitettu juuri hänelle. Yksi kirja johti toiseen, ja nykyisin Miklu sanoo lukevansa noin 100 kirjaa vuodessa, enimmäkseen tietokirjoja. Lukemisessa porttiteoria voi siis todellakin pitää paikkansa.

Yksi kirjamessujen Suunnista kirjaan -tapahtuman tavoite on johdattaa nuori kirjan ääreen, näyttää heille, että tarjontaa on, ja sen joukosta voi hyvinkin löytyä se kirja, joka on kirjoitettu juuri hänelle.

Anne Helttunen on Äidinkielen opettajain liiton toiminnanjohtaja ja tietokirjailija.