Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2022 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa

Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?

Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?

Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia

Iida Simes: Sivistyksen valoa!

Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää

Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää

Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?

Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija

Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta

Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!

Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan

Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa

Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Faktahommissa

Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

21.06.2022

Mikko Niemelä

Parhaillaan on käynnissä merkittävin tekijänoikeuslain uudistus vuosikymmeniin. Uudistuksen tarkoituksena on DSM-direktiivin (direktiivi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla) kansallinen täytäntöönpano. Direktiivin tavoitteena on Euroopan unionin sisäisen tekijänoikeuslainsäädännön yhdenmukaistaminen ja digitaalisten sisämarkkinoiden vahvistaminen. Tekijöiden kannalta merkitystä on erityisesti direktiivin kolmannella luvulla, jonka säännöksillä pyritään parantamaan tekijöiden asemaa.

Direktiivin kolmas luku asettaa jäsenvaltioille velvoitteen varmistaa, että tekijöillä on oikeus saada asianmukainen ja oikeasuhtainen korvaus teoksensa hyödyntämisestä. Tämän oikeuden varmistamiseksi direktiivi asettaa avoimuusvelvoitteen, jonka perusteella tekijöiden on saatava vähintään kerran vuodessa ajantasaista, merkityksellistä ja kattavaa tietoa teostensa hyödyntämisestä. Lisäksi kolmannessa luvussa edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan sopimuksen kohtuullistamismekanismi, vaihtoehtoinen riitojenratkaisumenettely sekä tekijöiden peruuttamisoikeus, kun teosta ei enää hyödynnetä.

Hallitus antoi uudistuksesta ensimmäisen esityksensä syksyllä 2021. Tämä ensimmäinen esitys ei vastannut riittävällä tavalla direktiivin tavoitteisiin tekijän aseman parantamisesta. Esitykseen sisältyi myös monia muita kiistanalaisia lainmuutoksia, jotka eivät olleet osa direktiiviä. Kirjailijoiden kannalta suuri merkitys olisi ollut muun muassa kustannussopimuksia koskevien säännösten poistaminen lainsäädännöstä, millä olisi voinut olla arvaamattomia vaikutuksia kirja-alalle. Näistä syistä moni tekijäjärjestö, Suomen tietokirjailijat mukaan lukien, jätti kriittisen lausunnon syksyn esityksestä.

Keväällä 2022 hallitus antoi uuden esityksen, jossa aikaisemman tekijänoikeuslakiluonnoksen saama palaute on otettu huomioon. Tekijänoikeuslain uudistus keskittyy ainoastaan direktiivin edellyttämiin muutoksiin, eikä kustannussopimuspykäliä aiota tässä uudistuksessa muuttaa. Suomen tietokirjailijat antoi lausuntonsa sivistysvaliokunnalle uudesta hallituksen esityksestä. Pientä parannettavaa vielä olisi, mutta esitys on kaiken kaikkiaan tasapainoisempi ja tekijämyönteisempi kuin syksyn 2021 luonnos.

Hallituksen esitys on tällä hetkellä eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä, joka tulee päätökseen näillä näkymin aikaisintaan syyskuussa 2022. On huomattava, että käsillä olevan tekijänoikeuslain uudistuksen ulkopuolelle on jäänyt muun muassa kirjailijoille tärkeä e-lainauskorvaus. E-lainauskorvauksen lainsäädäntöprosessi etenee erikseen, ja tämän tarkka aikataulu ei ole vielä tiedossa.

Mikko Niemelä on Suomen tietokirjailijat ry:n juristi.

Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

24.05.2022

Riitta Luhanka-Aalto

Omakustantamisesta on tullut suosittu tapa kirjan julkaisemiseen. Jokainen kirjoitustyö vaatii kuitenkin huolellisen valmistautumisen, esityön. Oma kirjaprojektini opetti paljon.

Luin useita kirjani aihealueeseen liittyviä kirjoja. Webinaarit ja sosiaalisen median seuranta tuottivat runsaasti ideoita. Ennen kirjoitustyötä suoritin kirjoituskurssin www.tarinavoima.fi, jossa myös opin, että kirjoitustyöhön piti varata aikaa.

Keväällä 2021 tutustuin saksalaiseen omakustantajaan, Books on Demandiin. Osallistuin heidän järjestämiinsä webinaarimuotoisiin kirjailijakahvilailtoihin, jotka tarjosivat perusinfon kirjoitustyöhön, kirjan sisällön tuottamiseen, luettavuuden optimoimiseen ja kirjan markkinointiin. BoD:n verkkosivujen kirjailijapalvelut tarjosivat myös tarvittavat työkalut esimerkiksi kirjan kannen mitoittamiseen ja kirjan hinnoitteluun.

Panosta kirjan ulkonäköön! Itse käytin kirjan kannen suunnitteluun tuttua graafikkoa. Tein myös itse kirjan kustannustoimittajatyön, mutta ellei tähän ole omaa tai lähipiirin osaamista, kannattaa palvelut ostaa. Tekstin tulisi olla helposti luettavaa, ja muun muassa fontin koolla ja kappaleen pituudella on merkitystä.

Koska halusin yrittäjyysaiheisen tietokirjani myyntiin mm. verkkokauppoihin, valitsin BoD:n tarjoaman palvelupaketin, johon kuului jakelu jälleenmyyjille.  Sain kirjan tuottamiseen liittyvää infoa aina tarvittaessa ja mallikappaleen hyväksyttäväkseni ennen kirjan julkaisua.

Omakustanne vaatii kirjoittajalta omiakin markkinointitekoja. Panostin kirjan esittelytekstiin, mainostin kirjaa verkkosivuillani lähetin kirjoittamani lehdistötiedotteen medialle.

Verkostoltani sain arvokasta tukea niin kirjoitustyöhön kuin markkinointiin Instagram- ja Facebook-postauksilla. Kannustin myös verkostoani tekemään kirjan ISBN-numerolla hankintapyyntöjä kirjastoihin.

Riitta Luhanka-Aalto on tietokirjailija ja markkinointiviestinnän asiantuntija.

Tieto tarinan kehyksessä

12.04.2022

Ville-Juhani Sutinen

Välillä vastaan tulee teoksia, joissa on kiinnostavaa tietoa mutta sen ympäriltä puuttuu kirja. Välillä taas kohtaa teoksia, joissa on kehyksenä kiinnostava kirja mutta sen sisällä tieto on ennestään tuttua.

Faktoja julkaisevat tutkijat ja tietokirjoittajat väheksyvät helposti kertovaa rakennetta, koska sen ei katsota antavan mitään lisää: tosiasiat riittävät. Fiktiota julkaisevat kirjailijat sen sijaan väheksyvät helposti tosiasioita, sillä tarinan maailma ei rakennu faktoista vaan kokemuksista: tunne riittää.

Olen itse tasapainoillut näiden lajityyppien välillä viimeiset viisitoista vuotta, ja jos sen aikana jotain olen oppinut niin tämän: tarvitaan sekä tieto että tarina, jotta aihe tulee kokonaan esiin.

Kertova tietokirjallisuus on Suomessa uusi tulokas. Tai jos tarkkoja ollaan, se ei ole ilmiönä uusi, sillä kertovia tietokirjoja on julkaistu pitkään, mutta sen erottelu ja käsitteellistäminen ovat uutta.

Kun yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamamme Luiden tie – Gulagin jäljillä (Like 2019) oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, kuulimme toistuvasti, että parasta kirjassa oli uudenlainen ote, jossa kehystimme faktat omien kokemusten kautta kerrottuun tarinaan. Itseäni yllätti, että tätä piirrettä pidettiin tuoreena – olinhan viimeistään esseeteoksesta Itä-Harlemin punainen ruusu (Savukeidas 2011) asti käyttänyt teoksissani vastaavaa metodia. Luiden tie oli kuitenkin ensimmäinen laajaa huomiota saanut kirjani ja osui hetkeen, jolloin kertova tietokirjallisuus tuli yleisesti tunnetuksi.

Monissa omissa tietokirjoissani, mukaan lukien uusimmassa teoksessa Matkalla Suomeen – tarinoita heimojen maasta (Into 2022), matka muodostaa narratiivisen kehyksen, johon esseistinen ja tiedollinen teksti limittyvät. Tämä on itselleni luonteva kerrontatapa, koska käytän paikkoja lähdeaineiston tavoin. Riippuu aiheesta, kuinka paljon sovellan narratiivista elementtiä. Jotkut teokseni, kuten Neukkuturismi (Vastapaino 2020) ovat puhtaasti tietokirjoja ilman kertovaa kehystä, ja toiset, kuten Arktis (Like 2021) taas ovat matkatarinoita, joihin limittyy tutkittua tietoa. Myös narratiivisissa teoksissani pidän aina mukana viiteapparaatin ja lähdeluettelon.

Nykyään, kun tietoa on yhä helpommin saatavilla, tietokirjallisuudelta ei kaivata niinkään faktaluetteloa vaan synteesiä. Hyvän kirjallisuuden tehtävä on vetää tieto yhteen ja asettaa se kontekstiin, ja tarjota kokonaisuus lukijalle kiinnostavassa muodossa. Tarinan kehyksessä tieto syvenee.

Ville-Juhani Sutinen on kirjailija ja kääntäjä, joka on julkaissut tietokirjoja, romaaneja, esseitä sekä runokokoelmia ja suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Sutinen esiintyi maksuttomassa webinaarissamme Narratiiviset tietokirjat – missä menee faktan ja fiktion raja? torstaina 21.4.

Sutisen kuva: Ari Haimi / Like

Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa

15.03.2022

Minja Mäkilä

Apurahan saamisesta puhutaan helposti lottovoittona – ja joskus lottovoitto voi peräti tuntua todennäköisemmältä onnenpotkulta. Tietokirjan kirjoittamiseen myönnettyyn apurahaan liittyy kuitenkin myös toinen pelottava sanapari: ’kirjan kirjoittaminen’. Kirjan julkaisu on monelle suuri, elämänmittainen haave, johon linkittyy jopa oma identiteetti. Esikoistietokirjan kirjoittamiseen myönnetyt apurahat ovat täten erittäin arvokkaita kirjailijan uraansa aloitteleville hakijoille.

Sain keltanokkaisuudesta huolimatta yllätyksekseni Suomen tietokirjailijat ry:n esikoistietokirjailijan apurahan vuonna 2019. Tietokirjani idea kumpusi haaveen sijaan ennen kaikkea kiinnostuksesta aiheeseen, josta ei oltu ennen julkaistu tietokirjaa Suomessa. Täysin summanmutikassa apurahoja ei kuitenkaan voi hakea, sillä hakemusten täyttämiseen kuluva tuntimäärä jättää kyllä aikaa perinpohjaisellekin filosofiselle pohdinnalle.

Apuraha on paitsi taloudellisesti tärkeä avustus, mutta vielä vahvemmin se toimii kannustimena. Myönteinen päätös kertoo, että ryhmä ihmisiä on jo uskonut ideaan ja kirjailijan kykyyn pukea se sanoiksi ja teoiksi. Erityisen suuri henkinen merkitys tuella on metsästäessä kustannussopimusta kovan kilpailun keskellä. Apuraha myös painostaa kirjoittamaan, sillä rahoituksen käytöstä on aina tehtävä selvitys myöntötaholle. Tällöin aikataulun viimeinen ruksi on pakko pistää kalenteriin.

Omalla kohdallani apurahapäätöksestä meni tasan kaksi vuotta esikoistietokirjani K-pop – Unelma huomisesta (Like, 2021) julkaisemiseen. Kirjallani oli selkeä kohderyhmä, mutta suuren yleisön kiinnostuksesta ei voi olla ikinä varma. Apurahojen taloudellinen merkitys korostuukin vähemmän tunnetuista aiheista kirjoittaessa. Esikoistietokirjan väylä on tärkeä myös ”kirjailijuuden” ulkopuolelta tuleville asiantuntijoille, jotka haluavat tiivistää osaamisensa yhteen teokseen. Ratkaisevinta on työsuunnitelman toteutettavuus ja lukijoiden tiedontarpeen palveleminen.

Mahdollisista apurahahylyistä ei pidä lannistua, vaikka oman idean paperille laittamiseen liittyisi suuria tunteita. Esikoistietokirjaan tarkoitetun apurahan jälkeen ehdin saada yli kymmenen hylkyä ennen seuraavaa myönteistä apurahapäätöstä. Tietokirjan kirjoittamisessa on nimittäin se paha valuvika, että kirjoittaessa uusia tietokirjaideoita syntyy kuin itsestään.

Minja Mäkilä on kirjailija ja opettaja. Hän on kulttuurihistorian maisteri, jonka esikoistietokirja käsitteli kansainväliseen menestykseen nousseen eteläkorealaisen populaarimusiikin, K-popin, eri puolia ja yhteiskunnallisia kytköksiä. Tällä hetkellä Mäkilä kirjoittaa tietokirjaa aikamatkustusviihteestä ja nostalgiasta.

Suomen tietokirjailijoiden kevään apurahat ovat haussa 31.3.2022 klo 16 asti. Haussa on mm. apuraha esikoistietokirjan kirjoittamiseen. Lisätiedot täällä.

Minja Mäkilän kuva: Sirpa Ryyppö / Like

Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?

22.02.2022

Simo Veistola

Kun siirryin painetun oppimateriaalin laatimisesta digitaalisten materiaalien tekijäksi, ymmärsin digitaalisten materiaalien tekemisen olevan monisyisempää kuin vain painetun materiaalin siirtäminen painokoneelle.

Digitaalisten oppimateriaalien tavoite on selvä: oppimateriaalien pitää helpottaa ja parantaa opettamista sekä eritasoisten oppijoiden oppimista. Yksi suurimmista haasteista on saada digitaalisen materiaalin selailija muuttumaan oppisisällön oppijaksi. Tekstin kirjoittaminen ja sijoittaminen alustaan onkin vasta materiaalin teon ensimmäinen, usein selväpiirteisin vaihe. Hyvä teksti takaa oppimisen vasta pienelle osalle oppijoista.

Digimateriaalin tekijän pitää myös koko ajan pohtia, miten materiaalia käytetään koulussa. Ilman opettajaa hyväkään digimateriaali ei välttämättä ohjaa  opiskelijaa oppimisen korkeille tasoille.

Laadukkaan digitaalisen oppimateriaalin takana ovat seuraavat asiat:

  1. Selkeä näkemys siitä, millainen digitaalinen materiaali toimii parhaiten kyseessä olevassa oppiaineessa. Tarvitaanko esimerkiksi vuorovaikutteisia tehtäviä, ovatko animaatiot tärkeitä, onko 360-videoista hyötyä oppimisessa tai ovatko lisätietolaatikot tarpeellisia eriyttämisessä?
  2. Oppikirjailijatyöryhmä, johon kuuluu sitoutuneita, oppisisällön ja/tai opettamisen asiantuntijoita.
  3. Kustantamoissa työskentelevät ammattilaiset, jotka
  • ymmärtävät mm. alustan ja erilaisten sovellusten sekä päätelaitteiden mahdollisuudet ja rajoitteet ja
  • hallitsevat laadukkaan oppikokonaisuuden (grafiikka, animaatiot jne.) tekemisen ja päivittämisen työvaiheet.

Olen vakuuttunut, että digitaalinen materiaali on pian vallalla kouluissa ainakin kolmannesta luokasta alkaen. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että en ymmärtäisi perinteisen lukemisen merkitystä. Lukemisen taito on oppimisen perusedellytys. Enää ei kuitenkaan toimi vanha tekstini: ”Kangasmaitikka on kuivien kangasmetsien kenttäkerroksen puoliloinen.” Nykyään on mielestäni parempi, että biologian materiaalissa on erilaisia tekstejä ja valokuva tai video, josta saa interaktiivisten elementtien avulla ammennettua oleellista tietoa metsän ekosysteemin toiminnasta omassa tahdissa. Heti näiden jälkeen tulee oppimista tukeva ja ohjaava tehtävä.

Simo Veistola on digitaalisten oppimateriaalien edelläkävijä, joka sai vuoden 2022 Oppikirjailijapalkinnon.

Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?

25.01.2022

Mia Spangenberg

Lasten tietokirjallisuus kiinnostaa maailmalla, voidaan puhua suorastaan lasten tietokirjallisuuden buumista. Mutta millaisia lasten tietokirjoja ulkomaiset kustantajat etsivät? Kun olen keskustellut aiheesta kustantajien ja kääntäjien kanssa, keskeiseksi on noussut kolme asiaa.

1) Kustantajat hakevat kirjoja tutuista aiheista, joita esitellään uudella tai erikoisella tavalla

Elämäkertoja, joissa kerrataan faktoja merkittävän henkilön elämästä syntymästä kuolemaan, on riittämiin, mutta mitäpä jos aihetta lähestytäänkin lapsen näkökulmasta? Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama Soiva Metsä: Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus, 2015) onnistuu kuvaamaan erinomaisesti luonnon merkitystä Sibeliuksen musiikissa Sibeliuksen lapsenlapsen kautta.

Teoksessa lapsi ja pappa kävelevät yhdessä Ainolan metsässä, ja luonnon tuoma voima ja rauha ovat osa papan ja lapsen arkea. Ne luovat pohjan ymmärtää Sibeliuksen ainutkertaisuutta, kun perheen mummi myöhemmin kertoo Sibeliuksen elämänvaiheista.

2) Kustantajat hakevat tietoa yhdistettynä korkealaatuiseen kuvitukseen

Kirja voi erottua joukosta myös kuvituksellaan. Carlos da Cruzin kuvittama ja Anniina Mikaman kirjoittaman teoksen Päivä maapallolla: Koulussa (Karisto, 2019) hauskat yksityiskohdat auttavat lukijaa sukeltamaan eri puolilla maailmaa elävien lasten elämään. Samalla voi oivaltaa, kuinka samanlaisia me kaikki loppujen lopuksi olemme.

Jenni Erkintalon ja Réka Királyn kirjoittama ja kuvittama Ystäväni puu (Etana Editions, 2019) esittelee Suomen yleisimpiä puulajeja. Kirjaan voisi tarttua pelkästään kauniiden kuvien vuoksi, mutta samalla voi oppia puiden supervoimista tai innostua askartelusta. Sanaselitykset kirjan lopussa voivat myös innostaa pientä tieteilijää.

3) Kustantajat hakevat myös uusia aiheita

Kirjoja koirista ja kissoista tehdään jokaisessa maassa, mutta mitä jos olisikin tietokirja karkeista, jossa kerrotaan karkkien eri lajeista ja karkkien merkityksestä historiassa? Tästä oiva esimerkki on Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Anni Nykäsen kuvittama Karkkikirja (WSOY, 2019). Se on hauska teos, johon voi palata aina uudelleen, ja jossa voi jopa testata, kuinka hyvin tuntee erilaisia karkkilajeja.

Tässä on vain muutama esimerkki laadukkaista suomalaisista tietokirjoista, joilla mielestäni on potentiaalia myös maailmalla. Suomen etuna ovat korkeasti koulutetut kirjoittajat ja kuvittajat. Heidän teoksillaan voisi rohkeammin tavoitella lukijoita ulkomailtakin. Kääntäjänä olisi ilo nähdä tietokirjoja mm. saamelaisista ja romaneista, tai vaikka kirjailijaikoni Tove Janssonin lapsuudesta.

Mia Spangenberg on englannintaja, joka asuu Seattlessa Yhdysvalloissa. Hän on kääntänyt mm. Mari Mannisen Finlandia-palkitun teoksen Yhden lapsen kansa. Hän toimii bloggaajana kääntäjien ylläpitämällä WorldKidLit-sivustolla, jonka päämääränä on promovoida käännettyä lastenkirjallisuutta englanninkielisissä maissa.

Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia

14.12.2021

Ilari Talman

Suomen tietokirjailijat ry antoi lokakuun lopussa lausuntonsa hallituksen esitysluonnoksesta tekijänoikeuslain muuttamiseksi ns. DSM-direktiivin johdosta. Tekijöiden, kuten tietokirjailijoiden, kannalta kyse on keskeisimmästä lakimuutoksesta vuosikymmeniin ja sen vaikutukset ulottuvat vuosiksi eteenpäin.

Olemme Suomen tietokirjailijoissa esittäneet vakavan huolemme siitä, etteivät direktiivin tavoitteet tekijöiden aseman parantamiseksi toteudu hallituksen esitysluonnoksessa, ja esitys onkin valmisteltava uudelleen.

Keskeisimmät huolenaiheemme hallituksen esityksessä ovat tiivistetysti seuraavat:

Teosten käyttö opetuksessa ja tutkimuksessa

Esitysluonnoksessa ehdotetaan laajaa opetusta ja tutkimusta koskevaa tekijänoikeuden rajoitusta (pakkolisenssi), jonka nojalla teoksia voitaisiin käyttää ja kopioida suoraan ilman tarvetta sopia teoksen käytön ehdoista ja korvauksista tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden kanssa. Nykyinen toimiva sopimuslisenssiratkaisu teosten opetus- ja tutkimuskäytössä on säilytettävä. Sopimuslisenssiä täydentämään säädetään direktiivin edellyttämä opetuksen havainnollistamista koskeva rajoitussäännös siltä osin, kun saatavilla ei ole lisenssiä. Näin on tehty esim. Ruotsissa.

Tekijöiden sopimusaseman parantaminen

Tekijöiden sopimusaseman parantamiseksi tarkoitetut direktiivin artiklat on voimaansaatettava tekijämyönteisesti, eli siten kuin ne on tarkoitettu ja kun on mahdollista, direktiivin sanamuotoja noudattaen. Kustannussopimuksia koskevat pykälät tulee soveltuvin osin säilyttää ja mahdolliset muutokset voimaansaattaa siten kuin Suomen tietokirjailijat ry yhdessä Suomen Kirjailijaliiton ja Finlands svenska författareförening rf:n kanssa ovat omissa lausunnoissaan ehdottaneet.

Direktiiviin sisältymätön ehdotus työsuhdetekijänoikeudesta

Ilman minkäänlaista työsuhdetekijänoikeudellista keskustelua esitysluonnokseen hiljaisuudessa otetusta, ja direktiiviin liittymättömästä, pykäläehdotuksesta koskien työnantajalle jäävää käyttöoikeutta työsuhteessa luotuun teokseen, on luovuttava. Pääsäännöstä, jonka mukaan tekijänoikeus syntyy työntekijälle ja niistä sovitaan myös työsuhteissa, on pidettävä kiinni.

Direktiiviin sisältymätön ehdotus tekijän oikeudesta rinnakkaistallentaa tieteellinen artikkeli

Tutkijoilla on jo tekijänoikeuden tuottaman yksinoikeuden nojalla oikeus määrätä teoksestaan ja päättää missä ja miten hän julkaisee teoksensa. Halutessaan hän voi laittaa sen myös kaikkien avoimesti saataville. Ehdotus tutkijan rinnakkaistallennusoikeudesta on oikeuden sijasta pikemminkin tutkijan tekijänoikeuden ja sananvapauden rajoitus. Ehdotus vie toimintaedellytyksiä suomalaiselta tieteentekemiseltä ja kustantamiselta ja on poistettava.

 

Ilari Talman on Suomen tietokirjailijoiden juristi. Lue myös Tekijäfoorumin kannanotto ja lausuntomme DSM-direktiivistä.

Sivistyksen valoa!

16.11.2021

Iida Simes

Kirjallisuutta ja kohtaamisia janoava kansa pääsee viimeinkin tapaamaan kirjailijoita ja toisiaan myös Jyväskylässä.

Jyväskylä, Tampere, Helsinki, Pariisi, Taormina. Pietarin ja Varsovan kautta Välimerelle. “Säynätsalon Thelman ja Louisen” kylpylämatkat Aix-les-Bainsiin, Wiesbadeniin, Biarriziin ja Marienbadiin. Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen kertovat uutuuskirjassaan Wivi & Hanna – Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet miten Wivi Lönn ja Hanna Parviainen tekivät ahkerasti työtä ja rentoutuivat matkustelemalla 1900-luvun alun Euroopassa.

Markkanen ja Virtanen kirjoittavat loppusanoissaan, etteivät he osanneet kolme vuotta sitten projektia aloittaessaan kuvitella, miten kohta pandemia sulkisi koko maailman. Kun teos meni painoon tämän vuoden 2021 kesällä, koronan taltuttavat rokotukset olivat edistyneet, ja ainakin Pohjois-Euroopassa yhteiskunta alkoi aueta: “Ehkä saamme vielä kokea samanlaista vapauden huumaa, kuin Wivi ja Hanna tasan sata vuotta sitten 1920-luvun alussa”, he kirjoittavat. “Matkustamme meren yli Tallinnaan tai Tukholmaan kuin se olisi suurikin ihme ja sukellamme uhkarohkeasti suurkaupunkien ihmismassojen sekaan.”

Jopa Jyväskylään matkustaminen Helsingistä on tuntunut pieneltä ihmeeltä! Uudenmaan sulku on niin tuoreessa muistissa. Kirja-alalla on huomattu, miten kansa ympäri Suomea janoaa kulttuuria ja sivistystä, ja viimein koittaa Jyväskylän vuoro messuta. Kirjallisuutta rakastavat ihmiset haluavat sammuttaa tiedon nälkää myös osallistumalla tapahtumiin ja tapaamalla kirjailijoita, eikä pelkästään ahmimalla kirjoja omassa rauhassaan.

Jyväskylän kirjamessut uudistettiin vuonna 2019. Ne onnistuivat hyvin, ja uusi ajankohta marraskuussa sai positiivista palautetta. Vuoden 2020 kirjamessuja alettiin järjestää heti, kun kirja-ala alkoi toipua joulusesongista, mutta tapahtuma peruuntui, kuten peruuntuivat kautta maan kaikki läsnäoloa edellyttävät suuret kulttuuritapahtumat yli vuoden ajan. Onneksi nyt näyttää siltä, että 20.–21.11.2021 pystymme järjestämään hienot messut.

Kirjamessut auttavat yleisöä tulkitsemaan maailmaa ja löytämään järjestystä pään sisäiseen kaaokseen. Tänä vuonna Jyväskylässä vierailee useita journalisteina kunnostautuneita tietokirjailijoita, kuten YLEn EU-reportaaseistaan tunnettu, nykyisin A-studiossa työskentelevä Petri Raivio, jonka kirja Pitkät jäähyväiset — Reportaasi fossiili-Euroopan syrjäseuduilta avaa inhimillisten tarinoiden kautta minkälaisia ongelmia liittyy fossiilisten polttoaineiden energiakäytön alasajoon ja populistipuolueiden nousuun alueilla, joilla epätoivo ja viha valjastetaan politiikan käyttövoimaksi. Legendaariset kirjeenvaihtajat Kari Lumikero ja Petri Saraste kertaavat lähihistoriaa, ja hekin valottavat sekä esiintymislavalla että kirjassaan sitä, miten maailmasta on muotoutunut nykyisen kaltainen.

Sunnuntai-iltapäivänä yli 200 esityksen jälkeen koittaa messujen viimeinen suuri ohjelmanumero, melkein tunnin mittainen Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden paneeli. Mutta mikä tärkeintä, Wivistä ja Hannasta kertovan kirjan lisäksi viisi muuta tietokirjallisuuden huippua pääsevät lopulta parhaaseen seuraan, eli innostuneiden asiakkaiden kotiin lukulampun valoon.

 

Iida Simes on Jyväskylän kirjamessujen ohjelmapäällikkö ja tietokirjailija. Katso Jyväskylän kirjamessujen ohjelma täältä. Yhdistys on mukana Jyväskylän kirjamessuilla Tietokirjaraadilla.

Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää

2.11.2021

Anu Kantola

Yliopiston tutkijana avaan joka aamu tietokoneen, jossa tulvii tutkimuksia, papereita, artikkeleita, raportteja tai ihan vaan dataa. Näytön äärellä ongelma ei olekaan tiedon määrä, vaan sen ymmärtäminen: mistä tiedossa on kysymys, mitä se merkitsee ja mitä väliä kaikella datalla on. Maailma tulvii tietoa, mutta samalla kun tietoa tuotetaan valtavat määrät, se erikoistuu. Sirpaloituvassa maailmassa on uskallettava yrittää ymmärtää kokonaisuuksia ja eri asioiden yhteyksiä.

Siksi kirjoitan tietokirjoja. Ne eivät ole faktojen luetteloita, vaan tietokirjassa on tärkeintä havainto, joka avaa maailmaan uuden horisontin niin, että kirja saa lukijan ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla. Havainto voi olla hyvin henkilökohtainen, tai se voi pohjautua dataan ja numeroihin tai historian arkistoihin – yhtä kaikki on oltava joku ihminen, joka tekee sen havainnon ja rakentaa sen varaan kokonaisen maailman kirjan muodossa.

Tietokirjat ovat myös paras ase infoähkyä vastaan. Ne auttavat kiireessä ja kaaoksessa, pysäyttävät datatulvan ja luovat tilan, jossa voimme hetkeksi pysähtyä ja hengähtää. Samalla voimme myös ajatella. Omat ajatukset lähtevät liikkeelle lukiessa: oma mieli ottaa kimmokkeen toisen lauseesta, joka sanoittaa oman huomaamatta jääneen kokemuksen tai näyttää mallia siitä, miten maailman voi nähdä.

Kirjat ovat myös hyvä tapa ottaa etäisyyttä omaan itseen. Kun kaikki ideat on käytetty ja päässä lyö tyhjää tai minulla on ongelma, joka tuntuu mahdottomalta tai hahmottomalta, menen seisomaan kirjahyllyni eteen tai vaellan kirjastossa hyllyjen välissä. Usein silmään osuu kirja, josta löytyy uusi ajatus tai ratkaisu ongelmaan.

Minulle myönnetty vuoden 2021 Tietokirjailijapalkinto tuntuu näistä syistä todella tärkeältä. On tärkeää, että kirjoja kirjoitetaan, eikä vain minun kirjojani, vaan meidän kaikkien kirjoja. Ilman niitä ajattelumme pysähtyy ja alamme heittelehtiä datan virroissa.


Anu Kantola Tietokirjailijapalkinnonjaon jälkeen Helsingin Kirjamessuilla 30.10.2021.

Anu Kantola on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja tietokirjailija. Kantola on yksi vuoden 2021 Tietokirjailijapalkinnon saajista.

Ravitsemustieto hämmentää

19.10.2021

Leena Putkonen

Kuulemme lähes päivittäin mitä erilaisimpia ravitsemusneuvoja. Monet perättömät neuvot voivat kuulostaa hyvin tieteellisiltä. Vanha sanonta, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se sitä todennäköisesti on.

On hienoa, että uusista tutkimuslöydöksistä kerrotaan ravitsemustieteestä kiinnostuneille. Yksittäisten tutkimustulosten arvo on kuitenkin köykäinen. Niihin kannattaa suhtautua siten, että jää seuraamaan aihealuetta. Dramaattisia muutoksia ruokavalioon on harvoin tarve tehdä tällaisessa tilanteessa. Tuoreesta tiedosta kirjoittaessa kannattaa auttaa lukijaa kertomalla, mikä laajempi tietämys tai konsensus on kyseisestä aiheesta.

Lukijoiden palvelua on myös viitteiden tarkka käyttö. Ensimmäistä tietokirjaani kirjoittaessa ajattelin, että tekstin seassa olevat viitteet vain sotkisivat lukukokemusta. Nyt olen eri mieltä, ja nykyisin merkkaan viitteet huolellisesti. Loppujen lopuksi siitä hyötyy kirjoittaja itsekin: on helpompi tarkistaa, mitä yksittäisissä tutkimuksissa sanottiinkaan.

Ravitsemustiede tarkentuu koko ajan, mutta suuret linjat tuntuvat pitävän pintansa. Hyvää tekevän ruokavalion perustan muodostavat monipuolisesti syötynä kasvikunnan tuotteet, eli kasvikset, hedelmät, marjat, täysjyväviljatuotteet, palkokasvit, pähkinät, siemenet ja kasviöljyt. Ruokavalioon saattaa kuulua myös kalaa ja maltilla muita liharuokia. Näissä raameissa voi toteuttaa monenlaisia ruokavalioita.

Pahimmat huuhaan sudenkuopat ohittaa sillä, että miettii kokonaiskuvaa. Ihminen on sitkeää tekoa. Emme olisi lajina selvinneet, jos terveytemme olisi eksaktin tiedon varassa. Saati sen, että on pakko syödä veriryhmänsä mukaan, tai ottaa vastuulleen sisäelinten pH:ta säätelevät tehtävät tai muuten käy hullusti. Pää kannattaa pitää kylmänä moninaisten neuvojen äärellä.

Tänä päivänä vallitsevan terveysuskovaisuuden keskellä on hyvä muistaa, että ruoalla on tärkeitä tehtäviä, jotka eivät liity suoraan ruoan ravintoarvoon. Yhdessä syöminen pitää yllä sosiaalisia suhteita ja maukkaat ruoat tuovat nautintoa. Syömisestä ei kannata tehdä sääntöjen viidakkoa, jonne on helppo hukkua.

Leena Putkonen on laillistettu ravitsemusterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. ruokamysteereistä. Putkonen esiintyy Helsingin Kirjamessuilla keskustelussa Tieto, valetieto, huuhaa – Mistä tietää mikä on totta? sunnuntaina 31.10. klo 10.30 Vallisaari-lavalla.

Leena Putkosen kuva: Sofia Korkala