Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät parillisten viikkojen tiistaisin.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa

Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella

Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa

Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!

Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji

Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020

Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä

Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon

Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun

Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta

Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan

Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä

Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun

Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?

Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan

Faktahommissa

Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

27.07.2021

Anna-Stina Nykänen

Etätöiden alkaessa olin hetken vaipua epätoivoon. Mies oli kuollut, poika lentänyt pesästä ja asuin yksin. Ja sitten vielä menetin tiiviin työyhteisön, kun etätyöt alkoivat. Olin työskennellyt yli 30 vuotta Hesarissa ja kuvittelin, etten osaisi kirjoittaa ilman niitä ihmisiä, en saisi mitään aikaan. Vielä mitä.
Yksinäisyyden pelossa sovin alkuun, että kirjoitan kolumnin joka päivä. Se sujui ällistyttävän hyvin. Nousin aamulla innolla töihin. Huomasin, että oma pölötykseni töissä maisemakonttorissa ei häirinnyt vain muita, vaan myös minua. Aloin paremmin kuulla omaa ääntäni. Aloin nähdä omassa työssäni pitkäjänteisyyttä.

Yksin kotona, kokoelma kolumneja ilmestyi ensimmäisen koronavuoden jouluksi. Toisena koronakeväänä otin jo virkavapaata ja lähetin elämäni ensimmäiset apurahahakemukset. Kesäkuussa lähti painoon Hannu Hautala – Legendan perintö, se ilmestyy syyskuussa. Jo toinen kirja näiden poikkeusolojen aikana – vaikka en etukäteen ollut ajatellut kirjojen kirjoittamista lainkaan!

Poikkeusoloissa olen itsenäistynyt. Ehkä jopa lentänyt pesästä. Toki olin koronan lisäksi muutenkin elämässäni poikkeusoloissa. Uuden edessä. Mutta mitä uutta voi syntyä eristyksissä? Varmasti sekin, että ei voinut harrastaa eikä hengailla, ei muodostunut ajanvieton hupirutiineja, vaikutti. Onhan historiassa paljon esimerkkejä kirjailijoista, jotka ovat tehneet parhaat työnsä eristyksissä. Esimerkiksi vankilassa.

Luulen, että poikkeusolot tekivät minusta nimenomaan tietokirjailijan. Kun on enimmäkseen yksin, on parasta yrittää pysyä todellisuudessa kiinni. Aina se ei omassa elämässä tunnu olevan helppoa. Silloin tietokirjan kirjoittaminen pitää ihmisen järjissään. Pala palalta kasvaa kokonaisuus, joka on suurempi kuin osiensa summa. Niin kuin kirja aina on.

Anna-Stina Nykänen on Helsingin Sanomien toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija. Hän on puheenjohtajana TIETOKIRJA.FI-tapahtuman paneelikeskustelussa Kielletyt ilot – Huvi ja arki poikkeusoloissa 25.8. klo 17 sekä mukana Tietokirjaraadissa 26.8. klo 18. Lisätiedot ja koko ohjelma täällä.

Anna-Stina Nykäsen kuva: Juha Metso

Kustavin pyhissä faktahommissa

13.07.2021

Päivi Kosonen

Kustavin Volter Kilpi -päivien tämän vuoden teemaksi on valittu Pyhä. Kun lupauduin Tietokirjapäivän vetäjäksi, tuntoni olivat ristiriitaiset. Aihe tuntui hyvältä ja ehdottoman ajankohtaiselta, mutta kaikessa pyhyydessään pelottavalta. Mitä itse tiedän asiasta? Mitä pyhä tarkoittaa – yleensä ja nyt? Mikä on pyhää? Kirjoitetaanko se isolla niin kuin Jumala?

Tällaisten kysymysten aktualisoiduttua omassa mielessä – miten joku asia ymmärretään? mitä siitä tiedetään? – tulee luonnollisesti etsiydyttyä yleistiedon ääreen. Wikipedia tarjoaa ensiavun, mutta usein kiinnostus herää ja uteliaisuus kasvaa. Jos asia vaikuttaa oikeasti ajankohtaiselta, niin yleiskäsitykseen on saatava tueksi luotettavaa päiväkohtaista tuntumaa ja omalle käsitykselle peilauspintaa. Näin tulee hakeuduttua tuoreen tietokirjallisuuden pariin, ja asiasta, tarpeesta ja tilanteesta riippuen sen eri lajeihin.

Tuntui luontevalta valita Tietokirjapäivään erilaisia asiantuntijoita, jotka tarkastelevat luennoissaan pyhää ja sen monia ilmentymiä kukin oman alansa näkökulmasta: kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen, folkloristi Liisa Kaski ja islamin tutkija Sylvia Akar. Eri alojen esityksiä pyhästä yhdistää teeman lisäksi nytkin myös yhteys ja ajankohta: Tietokirjapäivä 16.7.2021, siis juuri tämänhetkinen käsitys pyhästä ja siitä avautuva tulevaisuuden horisontti. Onko mikään enää pyhää? Vai onko korona herkistänyt mieliämme? Mitä pyhästä nyt ajatellaan? Mikä nyt on pyhän suhteen kuviteltavissa?

Arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen tietokirjahaastattelua varten toimittama kirjalista, 10 tietokirjaa pyhästä, on vielä oma juttunsa. Teosten lukeminen pani kyllä miettimään pyhää ja Pyhää. Aika usein mieli johtui pohdiskelemaan myös tietokirjallisuuden monimuotoista hienoutta. Kun tietokirja sisältää runon ja rukouksen, niin onko kyse lajihybridistä, vai inhimilliseen todellisuuteen ja sen esittämiseen kuuluvasta elävyydestä ja monimuotoisuudesta. Kirjallisuudesta? Pyhän kosketuksesta?

Päivi Kosonen on tietokirjailija, kirjallisuustieteen dosentti ja kirjallisuusterapeutti. Hän toimii Kustavin Volter Kilpi -päivien Tietokirjapäivän juontajana. Tietokirjapäivä pidetään 16.7. verkossa. Tietokirjapäivän ohjelma tulee katsottavaksi 16.7. klo 10. Ohjelma on katsottavissa maksutta 31.7. asti. Lisätietoja Tietokirjapäivästä täällä, Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon verkkosivut täällä.

Päivi Kososen kuva: Lea Froloff

Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

29.06.2021

Pepe Forsberg

On tiistai maaliskuun 10. päivä vuonna 2020. Istun Janakkalan Turengin pääkirjastossa. Kirjastonjohtaja kutsuu minut aplodien saattamana lavalle. Salin keskellä kajahtaa aivastus, tulee aavemaisen hiljaista. Katse hakee epäuskoisena jotain, mikä ei pahentaisi pääni yllä leijailevia kysymysmerkkejä. Viestimet ovat viimeisen viikon aikana raportoineet oudon viruksen leviämisestä kaukaiseen pohjolaan. Mietin, että olenkohan aiheuttanut jotain tietämättäni?

Pienestä paniikkitilasta huolimatta saan esityksen vietyä loppuun rutiinilla. Kertominen luonnosta on helppoa. Veikkaan, että näin on, koska kerron eläimistä ja kasveista aistinvaraisesti, sydämen asiana. Esitykseni jälkeen ihmiset kiittelevät, hakevat nimmareita, halaavat ja nauravat yhdessä kanssani. En osaa sanoa ei. Katson peiliin kysyvästi, kannankohan nyt tietämättäni virusta?

Seuraava aamu koittaa ja päätös on tehty. Perun kymmeniä esiintymisiä, ensimmäisenä julkisesti tästä vaihtoehdosta kertovana kirjailijana. Laitan vaakalaudalle koko elinkeinoni ja tuloni. Hinta ja riski tartuttaa muita on vain oman mieleni sopukoissa kasvanut tulivuoreksi, jonka sisuksissa popcornit aukeaisivat riittävän nopeasti. On parempi olla varma, vaikka nyt olisi oma hetkeni päästä seuraavalle tasolle tunnettuna tietokirjailijana.

Kerron päätöksestä keskeyttää kirjailijakiertue Kansallispuistot tutuiksi -Facebook-ryhmässä ja saan satoja kiitteleviä viestejä. Lähinnä jotkut järjestäjät tuntuvat vielä olevan näreissään perumisesta, joillekin pandemia on etäinen tyhjiö korvien välissä. Olen juuri julkaisemassa Luontokohteet tutuiksi -kirjaa, se jää nyt ilman julkaisukiertuetta. Minulla on tiedossa kova vuosi ilman tuloja, on pakko miettiä toimeentuloa ja karsia kustannuksia. Perheen kaappiin ilmestyy näkkileipäpaketteja.

Pandemia ja taloudellinen paine hellittää

Lähiviikkoina tapahtuu ihme. Saan korvattua ansionmenetyksiäni kirjoittamalla juttuja Caravan-lehteen sekä lisäämällä kaksi kirjaa syksyllä julkaistaviksi. Minerva-kustannus tekee sopimuksen Uskomaton luonto -kirjan julkaisusta ja Karttakeskuksen kanssa on käsillä loppuhuipennus Kansallispuistot tutuiksi – Suomi -teoksen julkaisun kanssa.

Koronan myötä peruuntuneet esiintymiset antoivat aikaa ja mielenrauhaa kirjoittamiselle. Aikaa on jäänyt jopa viritellä uusia kirjaprojekteja seuraavalle vuodelle. Tekstiä syntyi öisin metsän syleilyssä ja päivisin lintukuoron keskellä kirjoittaen. Pystyin hyväksymään tekstin lähetettäväksi kustantajille, ja kesällä kirjoitetut kirjat ilmestyivät kumpikin lokakuussa 2020.

Marras-joulukuussa Kansallispuistot tutuiksi – Suomi -teos oli yltänyt myydyimpien tietokirjojen listalle ainoana luontoaiheisena teoksena. Luontokohteet tutuiksi ja Uskomaton luonto -kirjojen myynti on ollut myös hyvää. Ihmisten kaipuu luontoon on kasvavaa ja nuotioetiketistä kertominen on ajankohtaisempaa kuin ennen.

Tulevaisuuteen on vahva luotto

Vuosi 2021 sisältää kolme uutta kustannussopimusta: Pohjoisen teillä, Majavien mailla ja Tunturit tutuiksi -kirjat odottavat teräväkynäistä kirjailijaa. Töitä on runsaasti tarjolla.

Kansallispuistojen ja ylipäätään luontomatkailun suosio ovat vahvassa nousussa. Osa kunniasta kuuluu luontotietokirjailijoille, jotka tekevät tätä työtä sydämellä. Meillä on maailman paras työpaikka metsän keskellä. Odotamme innolla aikaa, kun pääsemme taas esiintymään tapahtumiin, kirjastoihin ja kirjanjulkistustilaisuuksiin.

Tätä kirjoittaessa kesä on päällä ja hellettä pukkaa. Lähetän teidät monologin lopuksi vinkkien muodossa lukijaretkille. Korvatunturin vaellus UK Kansallispuistossa, veneretki Ravadaskönkäälle Lemmenjoella, vaellus Käärmesärkältä Hiidenportin kansallispuistoon, Tiilikkajärven Uiton kierros Sammakkotammelta ja Terettin luontotorni Patvinsuolla odottavat teitä. Innostukaa näistä ja käykää katsomassa Suomen huikeaa luontoa.

Haluan kiittää kaikkia kirjailijauraani seuranneita. Te kaikki luonnossa kirjoituksiani kainalossa kantavat, luontokohteissa marjoja keräävät, mustikkasuiset kanssaelävät: Kiitos!


Pepe Forsberg on tietokirjailija, joka on kirjoittanut erityisesti Suomen kansallispuistoista. Forsberg on mukana TIETOKIRJA.FI-tapahtuman keskustelussa Kaukomatkoista Kolille – Vinkkejä lähimatkailuun 25.8. klo 15. Keskustelu striimataan, joten sitä voi seurata mistä tahansa, vaikka luontoretken lomasta.Tapahtuman ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan pian.

Poikkeusaikojen tietokirjafestari

15.06.2021

Anne Rutanen

Elokuun lopussa vietetään kahdeksatta kertaa kirja-alan yhteistä TIETOKIRJA.FI-festivaalia. Tapahtuman suunnittelu on ollut monin tavoin normaalista poikkeavaa. Ohjelmatyöryhmä kokoontui etänä. Myös pienemmät ideointipalaverit pidettiin pääasiassa verkossa tai jopa puhelimessa.

Koska tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi, pandemian ensimmäinen vuosi oli luontevastikin välivuosi. Tämä vuosi on Tutkitun tiedon teemavuosi, ja pidimme itsestään selvänä, että tänä vuonna TIETOKIRJA.FI on järjestettävä jossakin muodossa, oli tilanne sitten mikä tahansa. Emme edelleenkään tiedä, voidaanko tapahtumaan ottaa yleisöä, joten nyt tapahtuman koko ohjelma myös striimataan. Festivaalin kaikista keskusteluista voi siis ensimmäistä kertaa nauttia poikkeuksellisesti ja rajoituksista huolimatta mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa.

Poikkeuksellista on myös tapahtuman fyysinen sijainti. Perinteinen tapahtumapaikka, Tieteiden talo Helsingissä, on remontissa, ja korvaava tila järjestyi Aalto-yliopisto Töölöstä. Helsingin vanha kauppakorkeakoulu toimii siis elokuussa parin päivän ajan Töölön pop-up Tieteiden talona.

Vaikka pandemia on etäännyttänyt meitä toisistamme fyysisesti, on maailma verkkoyhteyksin luontevammin liki kuin koskaan. Onkin kuvaavaa, että yksi poikkeusajan uutuus tapahtumassa on ulkomaisten tietokirjailijoiden videotervehdykset. Miksipä ei, koska se kerran on mahdollista, ajattelimme.

Elokuun viimeisellä viikolla kuulemme siis lukuisia keskusteluja ajankohtaisista aiheista: Millaista on työelämä ja talous pandemian jälkeen? Millaista on poikkeusaikojen huvi ja arki? Miten kirjoitetaan poikkeusyksilöistä elämäkertoja?

Tapahtuman teema tänä vuonna? Tietenkin Poikkeus.

Anne Rutanen on Suomen tietokirjailijoiden viestintäpäällikkö ja TIETOKIRJA.Fi-festivaalin projektiryhmän puheenjohtaja. TIETOKIRJA.FI-festivaali pidetään 25.–26.8. verkossa ja Helsingissä, Runeberginkatu 14–16. Lisätietoja täällä.

Kurkistus verhon taakse

1.06.2021

Jan von Heiroth

Olin hiljattain mukana raadissa, joka valitsee tämänvuotiset tietokirjastipendien saajat. Kyseessä on Lauri Jäntin säätiön ja Suomen tietokirjailijat ry:n yhteinen koululaisille suunnattu stipendi tunnustukseksi siitä, että he ovat lukeneet aktiivisesti tietokirjallisuutta. Tässä mietteitäni tuosta mielenkiintoisesta kokemuksesta.

Stipendissä kietoutuu yhteen kaksi itseäni kiinnostavaa aihetta. Ensinnäkin koululaitoksemme ilmiömäinen menestys maailmalla. Euroopan syrjäkolkasta, köyhästä agraariyhteiskunnasta, olemme sadassa vuodessa hurjalla loikalla ponnistaneet maailman kärkeen koulutuksen tasossa. Arvatenkin suurelta osin juuri tuon loikan ansiosta keikkuu maamme vuodesta toiseen kärkisijoilla lähes kaikissa yhteiskunnan tilaa mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa.

Ja toisaalta minua kiinnosti kirjojen lukemisen rooli tällä lisääntyneen pinnallisen tiedon, klikkiotsikoiden ja suoranaisen huuhaan aikakaudella. Pystyykö tutkittu tieto ja syvällisempi ymmärrys puolustamaan asemaansa siinä mediamaiseman murroksessa, joka edelleen jatkuu? Medialukutaidon merkitystä lienee mahdotonta liioitella, mutta ilman tietokirjojen lukemista jää tuon lukutaidon käyttö pakostakin vähemmälle.

Lisäksi olin utelias kuulemaan, mitä fiksut koululaiset tänään lukevat. Hyviä kirjavinkkejä ei koskaan voi olla liikaa.

Odotin siis innolla saada kurkistaa kulissien taakse ja tutustua siihen dynamiikkaan, jonka ansiosta koululaisemme ovat maailman huippua. Ja toki olin ylpeä saadessani omalla, pienellä, osuudellani olla mukana edistämässä hyvää asiaa.

Ilahduttava yllätys oli se innostuksen määrä, joka hakemuksista huokui. Kymmenet oppilaistaan välittävät opettajat kuvailivat lahjakkaita oppilaitaan lämmöllä ja ymmärtäen. Vilpittömiä ja sydämellisiä kehuja ja kuvauksia. Todellakin soisin, että oppilaat itsekin tietäisivät kuinka paljon heidän opettajansa heistä välittävät.

Opettajat, jotka kannustavat oppilaitaan itsenäiseen ajatteluun ja asioiden syvällisempään ymmärtämiseen (tietokirjoja lukemaan!), valavat heihin rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Tässä lienee se perustus jonka päälle tulevaisuutta on hyvä rakentaa.

Jan von Heiroth (@janvonheiroth) on KTM ja Lauri Jäntin säätiön hallituksen jäsen. Lauri Jäntin säätiö ja Suomen tietokirjailijat jakavat sata kappaletta sadan euron arvoisia tietokirjastipendejä palkinnoksi ahkerille tietokirjojen lukijoille ja kuuntelijoille. Lisätietoja stipendeistä Lauri Jäntin säätiön ja Suomen tietokirjailijoiden verkkosivuilla. Stipendit jaetaan koulujen kevätjuhlissa tulevana lauantaina 5.6.2021.

Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

18.05.2021

Saku Tuominen

Författare Saku Tuominen. Muistan hetken elävästi. Tulin kotiin ja löysin eteisen lattialta kutsun Ruotsin suurlähetystön tilaisuuteen. Aloin nauraa, niin vieraalta ajatus itsestäni kirjailijana tuntui.

Moni haaveilee kirjan kirjoittamisesta. Itse en koskaan kuulunut tähän joukkoon. Päin vastoin, pidin varmana, etten koskaan kirjoittaisi ainuttakaan. Mitä tapahtui? Kirjailija Simon Sinek sanoi kirjoittavansa itselleen, ratkaisevansa omia ongelmiaan. Huippu-urheilijoiden henkinen valmentaja George Mumford taas sanoi, että jos hän ei osaa jotain asiaa minkä haluaa oppia, hän alkaa opettaa sitä.

Siinä se. Kun ostin talon Italiasta ja halusin ymmärtää italialaista ruokakulttuuria syvällisesti, tuloksena oli 1 000-sivuinen trilogia. Keski-iän kriisi näkyy kirjassa Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä. Korona ja siihen liittyvä epävarmuus johti edelliseen kirjaani Kaikki on hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on.

En halua kirjoittaa ylhäältä alas, kertoa ”totuutta”. Kirjoitan rinnalta, epävarmuutta korostaen. En opeta, haluan oppia. Tietokirjailijan sijaan koen olevani haluan tietää -kirjailija.

Uusi, työn alla oleva kirjani Kuinka puut kasvavat ja miksi antilooppi ravistaa ei ole poikkeus. Olen keski-ikäinen valkoihoinen yrittäjä yhdessä maailman varakkaimmista valtioista. En ole koskaan kantanut valtavaa huolta luonnosta, vaikka pyrinkin syömään luomuruokaa ja kierrättämään. Mutta huomaan menneen vuoden muuttaneen jotain. Huolettomuuden aika on ohi.

Uskon edelleen kasvuun, mutta se ei voi tapahtua siten, että joku kärsii – oli kyse sitten ihmisistä tai luonnosta. Jotta me voimme elää täällä ahdistumatta, meidän täytyy oppia elämään osana luontoa, ei itseämme sen yläpuolelle asettaen. Mutta miten? On pohdinnan aika.

Kun sain huhtikuussa Otavan Kirjasäätiön Tietokirjapalkinnon, päätin että yksi aikakausi sai luvan loppua. 15 kirjan jälkeen aloin kutsua itseäni yrittäjäksi, ravintoloitsijaksi ja tietokirjailijaksi. Ensimmäiselle kerralla se hymyilytti, mutta nyt kykenen sanomaan asian suhteellisen vakavalla naamalla. En edelleenkään kuvittele tietäväni asioita muita paremmin, mutta sen hyväksyn, että elämänmittainen oppimisprosessini voi jotakuta itseni kaltaista etäisesti kiinnostaa.

Saku Tuominen on yrittäjä, ravintoloitsija ja tietokirjailija. Hän sai Otavan Kirjasäätiön Tietokirjapalkinnon huhtikuussa 2021.

Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

4.05.2021

Reetta Kettunen

Taas on urakka edessä. Pino apurahahakemuksia odottaa arviointia. Työ on innostavaa ja kiinnostavaa mutta samalla raskasta ja stressaavaa, sillä pino on iso ja aikaa on niukasti.

Vuositasolla arvioin useita satoja hakemuksia erilaisiin tiedon julkistamiseen liittyviin hankkeisiin. Turhauttaa huomata toistuva perusvirhe. Hakemukset eivät ole selkeitä. Jäsentymättömästä hakemustekstistä ei nouse sitä kristallinkirkasta oivallusta, että tämä hanke ansaitsee rahoituksen!

Hyvän hakemuksen selkäranka on hyvä työsuunnitelma, jonka avulla ”myyt” hankkeesi rahoittajalle. Työsuunnitelman laatua ei takaa pitkä hakemusteksti vaan hakemusteksti, josta arvioija löytää hankkeen jujun ja vahvuudet helposti.

Ihmetteletkö, miksi toiset tuntuvat saavan aina apurahoja?  Veikkaanpa, että kyseessä on henkilö, joka osaa kirjoittaa hyvän hakemuksen. Kirjoitustyylejä on erilaisia, eri tarkoitusta varten. Apurahojakin voi opetella hakemaan. Kyseessä on omanlaisensa kirjoittamisen taito. Hyvää, selkeää ja toisinaan jopa vetävästi kirjoitettua hakemusta on ilo lukea.

Voiko kirjoitustyylillä sitten peittää hakuidean ohuutta? Jos hakemuksen kirjoittaminen on taitolaji, niin on niiden lukeminen ja arvioiminenkin. Heppoisuus paljastuu. Jos en itse sitä huomaa, sen huomaa toinen tai kolmas arvioija. Luotettava vertaisarviointi toteutuu, kun samasta hakemuksesta saadaan useampi mielipide. Liian vetävä teksti saa myös kriittisen lukijan miettimään, vedätetäänkö tässä. Hakemus saa vaatia arvioitsijaltaan hoksnokkaa, mutta epäselvästä työsuunnitelmasta ei jujua hahmota.

Kun seuraavan kerran kirjoitat hakemusta, asetu arvioitsijan rooliin. Saatko nopeasti selvää hakemuksen vahvuuksista? Jos et, kirjoita hakemus uudestaan. Muista, että se mikä on sinulle päivänselvää, ei välttämättä hahmotu lukijalle samalla tavalla. Hakijan tärkein tehtävä on työsuunnitelmallaan auttaa arvioitsijaa ymmärtämään hakemuksen vahvuus.


Kuva: Jaakko Lukumaa

Reetta Kettunen on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri ja filosofian tohtori, joka vuonna 2020 luki reilut 450 apurahahakemusta, ja on saanut henkilökohtaisestikin tuta hylättyjä hakemuksia.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan apurahat ovat haettavana 31.5.2021 klo 16.00 asti. Lisätiedot apurahoista täällä.

 

Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

20.04.2021

Laura Ertimo

”Miksi ihmeessä teet tietokirjoja lapsille?” kysyi hyväntahtoinen ja aidosti hämmästynyt toimittaja minulta kirjastovierailulla muutamia vuosia sitten. En muista omaa vastaustani, vain hämmentyneen ajatukseni: ”Miksi en tekisi? Aiheita on valtavasti, lukijakuntaa syntyy jatkuvasti lisää ja tarjonta on laikullista. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.”

Olin tehnyt kirjoja tilauksesta, ja vierailulla olin ensimmäisten itsenäisesti kirjoittamieni Yön ja Veden (Myllylahti 2016 ja 2017) kanssa. Kotona esikoiseni oli miltei vauvasta asti osoittanut painokkaasti kiinnostusta tosiasioihin. Sekä ammatilliset että arkiset havainnot puolsivat tietokirjan tarjoamista lapsille.

Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Kuvittaja Satu Kontinen. Myllylahti 2016.

Mikä suhde ikään perustuvan kohderyhmän ja kirjallisuuden lajin välillä on? Ilmassa tuntuu ajoittain leijuvan ajatus siitä, että sadut ovat lasten maailmaa ja että tiedon tuputtaminen ehkä jopa pilaa lapsuuden. Eivätkö koulukirjat hoitele tiedontarpeen ajallaan?

Taaperoiden ja leikki-ikäisten mielet ja kehot ovat äärimmilleen viritettyjä tiedonhankkimisorganismeja. Kaikki aistit ovat käytössä, kun informaatiotulvasta aletaan muodostaa rakenteita. ”Onko tuo totta?”, ”Miksi?” kysyvät pallerot silmät pyöreinä. Totuus on niin ihmeellistä, että siitä on otettava kiinni kaikin keinoin. Pienille tehdyt tietokirjat tarjoavat konkreettisia palikoita maailmankuvan rakentamiseen.

Pikkutieto: Missä sinä olet? Kuvittaja Sanna Pelliccioni. Minerva 2020

Koululaisen maailmassa fiktio ja fakta ovat jo eriytyneempiä. Silloin mielikuvituksella leikittely on tietokirjassakin tekijän ja lukijan välinen sopimus. Kun ryhdyin lähes mahdottomalta tuntuneeseen tehtävään kirjoittaa ilmastonmuutoskirja alakoululaisille, keiju ja menninkäinen lehahtivat paikalle auttamaan. Koululainen ymmärtää, että Fossiilimenninkäinen voi hyvin kuvata todellista asennetta, vaikkei totta olekaan.

Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. Kuvittaja Mari Ahokoivu. Into Kustannus 2019.

Tunnen suurinta onnistumisen iloa saadessani palautetta siitä, että lapsen ja aikuisen yhteinen lukuhetki palvelee molempia. Lastentietokirjan ”lapsi” antaa lupauksen siitä, että kirja lähtee liikkeelle perusasioista eikä oleta lukijalta laajoja ennakkotietoja, mutta sisältö voi tuoda aikuisellekin uusia näkökulmia. Ymmärtämisen tukena, lepopaikkana ja innoituksena on kuvitusta.

Lumotun Maan kartasto. Kuvittaja Satu Kontinen. Kustantamo S&S 2020

Kirjoittaessani rakennan lukijalle siltaa akateemisen tiedon ja arjen välille. Sekä kuvituksessa että tekstissä voi olla tasoja, jotka jäävät yhdeltä huomaamatta ja avaavat toiselle ennalta arvaamattoman näkökulman – jokainen lukutuokio on lopulta oma intiimi tapahtumansa kirjan ja lukijan välillä. Lyhyt muoto tekee lastentietokirjasta ponnahduslaudan, joka avautuu maailmaan ja vihjaa uusia suuntia ajatuksille, tiedonhaulle ja mielikuvitukselle.

Laura Ertimo on lastentietokirjailija, joka palkittiin Tietopöllö-palkinnolla vuonna 2020. Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Laura Ertimon kuva: Anna Autio.

Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

6.04.2021

Heidi Haapalahti

Siemenpussit rapisevat ja taimipottien armeijat valloittavat kodin kaikki ikkunalaudat, ulkona lumikellot ja krookukset työntävät kukkansa esiin höttöisen lumen läpi. Kevään ensi merkkien myötä käynnistyy myös puutarhakirjojen sesonkiaika, joka alkaa hiipua joskus äitienpäivän jälkeen.

Puutarhatietokirjan lukija voi yhtä hyvin olla syvälle mullan ja kasvien maailmaan uppoutunut himoharrastaja tai täysi aloittelija, jonka peukalo vihertää vasta vienosti. Puutarhakirjan kirjoittajana yritän itse asettautua jonnekin heidän välimaastoonsa. Ajattelen, että puutarhakirjan tulisi tarjota ihan jokaiselle puutarhaharrastajaksi itsensä kokevalle uutta luettavaa – tietoa, inspiraatiota ja erilaisia näkemyksiä.

Vasta-alkajalle suunnattujen "Näin teet kevätsiivon kukkapenkeissä" -ohjeiden lisäksi haluan siis ujuttaa mukaan myös syvemmälle sukeltavia aiheita vaikkapa maan pieneliöstön uutterasta toiminnasta, kasvinimien historiasta, kesäkukkatrendeistä tai uusista tutkimustuloksista biohiilen ihmeellisistä vaikutuksista.

Joskus perusteiden kertaamisesta voi olla konkaritarhurillekin hyötyä, sillä esimerkiksi puutarhan monimuotoisuuden merkitystä on vasta viime aikoina alettu kunnolla ymmärtää. Tämän vuoksi puutarhan joka nurkkaa ei enää talven jälkeen puunata tip top -kuntoon, vaan putsaillaan roskat rennoin ottein huis hais, jotta pörriäisille, linnuille ja puutarhan muille eläinasukkaille jää sopivia risukasoja ja pusikoita pesäpaikoiksi.

Puutarhakirja voi herätellä lukijaansa myös pohtimaan, tarvitseeko kaikista kasveihin ilmestyvistä ötököistä painaa paniikkinappia ja ryhtyä armottomaan vastaiskuun myrkkyjen kanssa. Usein lempeät luomukeinot tepsivät ihan yhtä hyvin.      

Korona-aikana puutarhakuume puhkesi monessa uudessa harrastajassa. Se näkyy ainakin markettien hupenevissa multapussihyllyissä ja ennätysvilkkaassa verkkosiemenkaupassa. Mielenkiinnolla odotan, alkaisiko buumi vaikuttaa myös puutarhakirjojen suosioon. Kirjan sivuilta tuoreen puutarhaharrastajan on huomattavasti helpompaa löytää tarvitsemansa tieto kuin Google-hauilla.

Heidi Haapalahti on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja melkein valmis luomupuutarhuri.

Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

23.03.2021

Anne Mäntynen

Kiinnostaako tietokirjallisuus? Haaveiletko tietokirjan kirjoittamisesta tai haluaisitko kenties perehtyä tietokirjallisuuden tutkimukseen?

Tietokirjallisuutta voi nykyisin opiskella Helsingin yliopistossa, jossa se sijoittuu Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelmaan. Opinnot ovat kuitenkin avoimia kaikille Helsingin yliopiston opiskelijoille tieteenalasta riippumatta.

Tietokirjallisuuden opinnoissa pääsee perehtymään tietokirjallisuuteen monesta näkökulmasta. Kurssien aiheina ovat esimerkiksi tietokirjallisuuden historia (Kirja-ala Gutenbergistä Googleen -kurssi), tietokirjallisuuden lajit ja lajipiirteet (Tietokirjallisuuden lajit, rajat ja trendit -kurssi) sekä tietokirjailijan työ. Kurssien lisäksi osan opinnoista voi suorittaa sopimuksen mukaan itsenäisesti esimerkiksi kirjallisuudella, esseillä tai projektitöillä – kuten yliopistossa muutenkin.

Tietokirjallisuus ei ole oma oppiaineensa vaan niin sanottu valinnainen opintokokonaisuus, josta voi tehdä 15 tai 30 opintoviikon kokonaisuuden. Halutessaan voi suorittaa vain yhdenkin kurssin. Esimerkiksi Toiminta tietokirjailijana -kurssi on kiinnostanut monia lähes valmiita maistereita kurssin käytännöllisyyden vuoksi. Kurssilla käydään läpi perusasiat kirjan suunnittelusta ja kirjoittamisesta aina kustannussopimuksiin ja tekijänoikeuksiin.

Suomi tarvitsee monenlaisia tietokirjallisuuden asiantuntijoita, ja opinnoista on hyötyä esimerkiksi opettajan, kustannusalan tai tutkijan työtä suunnitteleville. Jos tietokirjallisuuden opiskelu kiinnostaa, voi opintokokonaisuuden yhdistää yhtä lailla kielten, yhteiskuntatieteiden kuin vaikkapa metsätieteiden opintoihin. Opintokokonaisuuden voi suorittaa muiden opintojen ohessa maisterivaiheessa.

Tietokirjallisuuden opiskelijaksi pääsee, kun hakee Helsingin yliopistoon kandi- tai maisteriopiskelijaksi. Tavanomainen reitti on hakea opiskelemaan esimerkiksi kotimaisia kieliä ja kirjallisuutta ja sijoittaa tietokirjallisuuden opintokokonaisuus maisteriopintoihin.

Anne Mäntynen on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa. Mäntynen kertoo tietokirjallisuuden opiskelusta maksuttomassa webinaarissa 24.3. klo 10. Lisätiedot webinaarista täällä.

Anne Mäntysen kuva: Sada Tcalcan / Helsingin yliopisto