Faktahommissa-blogi

Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2025 kerran kuussa.

#faktahommissa

Blogikirjoitukset

Tekoälyn käytöstä kannattaa sopia kustantajan kanssa


05.02.2026 Mikko Niemelä

Olemme päivittäneet yhdessä Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen kanssa laatimiamme kustantamisen hyviä käytäntöjä. Hyvissä käytännöissä otetaan nyt ensimmäistä kertaa kantaa esimerkiksi tekoälystä sopimiseen. Uudistus voi monen mielestä olla jo myöhässä, mutta tekoälystä sopiminen on osoittautunut erityisen hankalaksi, sillä tekoälyteknologia kehittyy koko ajan. Aloittaessani työssäni neljä vuotta sitten kukaan ei alalla vielä puhunut tekoälystä. Viime vuosina kaikki keskustelut tuntuvat kääntyvän aiheeseen.

Yksi hyvien käytäntöjen uudistus on se, että tekijää ja kustantajaa suositellaan sopimaan tekstin- ja tiedonlouhinnan (text and data mining, TDM) kielto-oikeuden käyttämisestä. Tämä on niin sanottu tekoälyn kouluttamisen kielto, sillä tekoälyn kouluttamisen oikeutusta on perusteltu EU:n DSM-direktiivistä (direktiivi tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla) lähtöisin olevalla TDM-poikkeuksella. Kielto-oikeuden käyttäminen alkaa olla kirja-alalla jo yleinen käytäntö. Vielä on avoin juridinen kysymys, tarvitaanko tekoälyn kouluttamiseen teoksella oikeudenhaltijan lupaa. Juridinen kysymys ratkaistaan ennen pitkää, todennäköisesti vuosia kestävien oikeudenkäyntien jälkeen. Sillä välin on syytä olla aktiivinen sen suhteen, että suojelemme kirjojen tekijänoikeuksia käytettävissä olevilla keinoillamme.

Lisäksi hyvissä käytännöissä suositellaan tekoälyn hyödyntämisen periaatteista sopimisesta kirjailijan ja kustantajan välillä. Olen kuullut tietokirjailijoilta erilaisia kantoja tekoälyyn liittyen; osa tietokirjailijoista vastustaa tekoälyä ja sen käyttöä täysin ja osa käyttää sitä aktiivisesti. Samoin kustantamoiden välillä voi olla eroja siinä, kuinka paljon tekoälyä hyödynnetään esimerkiksi kustannustoimittamisen työkaluna. Kustantajan kanssa kannattaa avoimesti keskustella siitä, millaiset odotukset sinulla on omalle kirjaprojektillesi, halusit sitten hyödyntää tekoälyä tai kieltää sen käytön.

Hyvien käytäntöjen lisäksi tietokirjailijan olisi syytä olla tietoinen EWC:n (European Writers’ Council) suosituksista tekoälyn käytöstä. EWC:n ohjeet laadittiin jo kesällä 2024, ja ne löytyvät suomennettuna verkkosivuiltamme. Suosituksissa pureudutaan syvällisemmin generatiivisen tekoälyn eettiseen, lainmukaiseen ja vastuulliseen käyttöön kirja-alalla. Tästä huolimatta EWC:n ohjeetkin ovat mielestäni vain pintaraapaisu niihin kysymyksiin, joita tekoäly on herättänyt kirja-alalla.

Tekoälystä ei välttämättä tarvitse sopia kustannussopimuksessa mitään, mutta asiasta kannattaa silti keskustella kustantajan kanssa. Jos kumpikaan osapuoli ei ole kiinnostunut käyttämään tekoälyä, on sekin jo hyödyllinen tieto. Jos tekoälyn hyödyntämisestä ollaan kiinnostuneita, olisi hyvä sopia jonkinlaiset pelisäännöt sen hyödyntämiselle. Tarkempia neuvoja voit tietenkin kysyä yhdistyksen juristilta.

Mikko Niemelä

Kirjoittaja on Suomen tietokirjailijat ry:n juristi ja hän on ollut mukana päivittämässä kustantamisen hyviä käytäntöjä.

Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Kartutetaan tietopääomaa!
25.08.2021 Anita Lehikoinen
Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan
10.08.2021 Kasper Strömman
Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi
27.07.2021 Anna-Stina Nykänen
Kustavin pyhissä faktahommissa
13.07.2021 Päivi Kosonen
Poikkeusaikojen tietokirjafestari
15.06.2021 Anne Rutanen
Kurkistus verhon taakse
01.06.2021 Jan von Heiroth
Tietokirjailijaksi tiedonhalusta
18.05.2021 Saku Tuominen
Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa
06.04.2021 Heidi Haapalahti
Tietokirjallisuutta opiskelemaan!
23.03.2021 Anne Mäntynen
Tietokirja joukkorahoituksella
23.02.2021 Maria Pettersson
Kirjoittaminen on joukkuelaji
22.12.2020 Markku Löytönen
Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
08.12.2020 Reetta-Liisa Pikkola