Tietopöllö
Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tekijäryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle.
Yhdistys
Tietopöllö
Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tekijäryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle.
Tietopöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 1999. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa, ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Aiemmin Tietopöllö-palkinnon ovat saaneet muun muassa Raisa Cacciatore, Marjut Hjelt, Markus Hotakainen, Iiris Kalliola, Mauri Kunnas, Marjatta Levanto, Martti Lintunen, Markku Löytönen, Suvi Vehmanen ja Laila Nevakivi.
Vuoden 2025 Tietopöllö-palkinto Julia Pöyhöselle ja Heidi Livingstonille
Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö myönnettiin tänä vuonna työparille, psykologi-kirjailijoille Julia Pöyhöselle ja Heidi Livingstonille. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa, joka jaetaan palkinnon saajien kesken.
Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle. Tietopöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 1999, ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla lauantaina 4.10.2025 klo 15.00. Palkinnon jakoivat Suomen tietokirjailijoiden palkintolautakunnan jäsen Jukka Laajarinne sekä toiminnanjohtaja Sanna Haanpää.

Julia Pöyhönen on Helsingissä asuva psykologi, kirjailija ja EMDR-traumaterapeutti. Hän on erikoistunut vanhemmuuden, lapsen kehityksen ja kasvun sekä tunnetaitojen tukemiseen. Kuva: Heidi Strengell
Palkintoperustelut
Psykologi-kirjailijat Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat luoneet yhdessä lasten tunnetaitoihin keskittyvät Fanni- ja Miu-kirjasarjat. Psykologeina he ovat erikoistuneet perheiden tukemiseen, lapsen kehitykseen ja tunnetaitoihin.
Useille kielille käännetyt, yhteensä yli 250 000 kappaletta myyneet Fanni-norsusta kertovat kuvakirjat on suunnattu 3–8-vuotiaille lapsille. Sarjaan kuuluu 11 teosta. Kuvitettujen aiheiden lisäksi kirjoissa on teoriatietoa ja harjoituksia aikuisen ohjattavaksi. Miu-ensikirjasarja taas on suunnattu alle 3-vuotiaille. ”Liikeri”-eläinhahmo Miu esiintyi ensin Fanni-kirjoissa, mutta laajeni pian omaksi, pienimmille lukijoille tarkoitetuksi sarjakseen. Kirjojen aiheet liittyvät mm. pelkoon, mustasukkaisuuteen, kateuteen, jännitykseen, lasten kokemaan stressiin ja univaikeuksiin. Kirjasarjat ovat kasvaneet Fanni-tuoteperheeksi, joka käsittää myös tunnekasvatukseen liittyviä kursseja lapsille ja opastusta kasvatusalan ammattilaisille, järjestöille ja eri-ikäisten lasten vanhemmille.
Lasten tunnetaidoista puhutaan nykyään paljon, ja on arvokasta, että psykologian ammattilaiset ovat luoneet helposti lähestyttävät, visuaaliset, inspiroivat ja samastuttavat hahmot, jotka helpottavat vaikeistakin aiheista puhumista sekä tarjoavat opastusta siihen, kuinka tunnetaitoja tuetaan. Pöyhönen ja Livingston ovat tuotteliaita kirjailijoita ja onnistuneet luomaan menestystarinan, joka vaikuttaa lukuisten perheiden arkeen ja kannustaa pieniäkin lapsia tarttumaan kirjaan.
Vuoden 2024 Tietopöllö-palkinto Jani Kaarolle
Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö myönnettiin tänä vuonna tietokirjailija Jani Kaarolle. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa.
Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle. Tietopöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 1999, ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla lauantaina 5.10.2024. Palkinnon jakoivat Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Sanna Haanpää ja palkintolautakunnan jäsen Jukka Laajarinne.

Palkintoperustelut
Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jani Kaaro on tieteen popularisoija sanan parhaassa merkityksessä. Hän kirjoittaa aidon harrastuneisuuden pohjalta, ja ehkä siksi innostus tarttuu helposti myös tietokirjojen, artikkeleiden ja kolumnien lukijoihin. Kaaron kiinnostuksen kohteita ovat mm. luonnonkansat, ruokakulttuuri ja terveys, mutta ennen kaikkea luonto ja luonnontieteet. Juuri luonnon ja avaruuden ilmiöihin liittyvät kysymykset ovat aiheina hänen lapsille kirjoittamissaan tietokirjoissa.
Ötököitä Suomen luonnossa (Otava 2008) ja Tunnista ötökkä (Otava 2010) ovat opaskirjoja hyönteisten ja muiden selkärangattomien maailmaan. Kaaro saa luonnon ilmiöt kuulostamaan kiehtovilta tapahtumaketjuilta ja ohjaa lasten ohella aikuisetkin tarkentamaan katsettaan ympäristöön. Alakouluikäisille suunnatussa tietokirjassaan Evoluutio (Avain 2011) Kaaro houkuttelee lukijan seuraamaan lajien kehitystä kiinnostavien ja hyvin elämänläheisten yksityiskohtien avulla. Evoluutiotutkimuksen vaiheisiin tutustuessaan lapsi oppii tuntemaan myös merkittäviä tieteentekijöitä. Kokonaan toisenlaisen lähestymistavan Kaaro on valinnut lasten tietokirjaansa Maailman pahimmat paikat (Into 2024). Siinä hän vyöryttää avaruuden ääri-ilmiöistä aikuisellekin lukijalle täysin uutta ja yllättävää tietoa. Mistä minut on tehty? (Into 2024) -tietokirja kertoo perusteellisesti ja erittäin hyvin havainnollistaen geeneistä.
Jani Kaaro kirjoittaa vaikeistakin asioista yksinkertaisesti. Hän kuvailee ja kertoo, tekee kysymyksiä ja haastaa pohtimaan. Hän ihmettelee elämää yhdessä lapsen kanssa, olipa kyse kimalaiskuningattaren kevätpäivän vietosta tai avaruuden tuoksuista. Monien huolten täyttämässä maailmassa Kaaro todistaa, että elämässä on myös ihmeellisen kauniita asioita, sekä lähellä että kaukana.