Jouni Hemberg
Olen työskennellyt humanitaarisissa avustusoperaatioissa ja kehityyhteistyötehtävissä eri puolilla maailmaa yli kolmen vuosikymmenen ajan. Työurani alkupuollella työskentelin kansainvälisen Punaisen Ristin liikkeen palveluksessa Afrikassa ja Aasiassa yli kymmenen vuoden ajan. YK-tehtävissä olin itäisessä Afrikassa, jossa työskentelin monenlaisissa tehtävissä UNICEF:n, UNDP:n ja UNV:n palkkalistoilla. Olen työskennellyt myös Save the Children / Pelastakaa Lapset -järjestön johtotehtävissä. Johdin myös Walesin Prinssin eli nykyisen kuningas Charlesin aviutorganisaation Intian toimistoa kolmen vuoden ajan rakentaen siltoja yksityissektorin ja paikallisyhteisöjen välille yrityusten sosiaalisen vastuunb hankkeiden avulla. Yli kymmenen vuotta olin Suomen suurimman kansainvälisen avun järjestön Kirkon Ulkomaanavun tehtävissä, joista viimeiset kahdeksan vuotta järjestön toiminnanjohtajana.