Siirry sisältöön

Apurahoja oppi- ja tietokirjailijoille – Suomen tietokirjailijat ry:n syksyn apurahahaku on käynnistynyt

Uutinen 1.9.2026
Kannettava tietokone, jonka vieressä kahvikuppi ja kasvi

Suomen tietokirjailijat ry:n syksyn apurahahaku on käynnistynyt. Jaossa on työskentelyapurahoja tietokirjojen ja oppimateriaalien kirjoittamiseen. Apurahahaku alkoi tiistaina 1. syyskuuta ja päättyy tiistaina 15. syyskuuta klo 23.59.

Apurahaa voivat hakea kaikki tekijät, jotka ovat aiemmin kirjoittaneet yksin tai ryhmän jäsenenä tietoteoksen. Hakijan ei tarvitse olla Suomen tietokirjailijoiden jäsen. Työskentelyapuraha on tarkoitettu kattamaan kirjoitustyön aikaisia elinkustannuksia. Apurahaa ei myönnetä työryhmille tai yhteisöille, mutta työryhmän jäsenet voivat hakea henkilökohtaisia apurahoja. Apurahaa ei myönnetä jo valmistuneisiin hankkeisiin.

Apurahaa haetaan verkkolomakkeella. Linkki hakulomakkeeseen ja tarkemmat hakuohjeet ovat yhdistyksen verkkosivuilla.

Päätökset apurahansaajista ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivuilla 11. joulukuuta 2026. Apurahat maksetaan 23.12.2026.

Suomen tietokirjailijat ry:n apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Lisätiedot:
Sanna Haanpää | Toiminnanjohtaja | Suomen tietokirjailijat ry
sanna.haanpaa@suomentietokirjailijat.fi | 040 529 0626

Takaisin sivulle Uutiset