Kulttuuriolkkari: Alkoholismi, kansantautimme

7.9.2026 18:00
Verkatehdas, Hämeenlinna Avoin tapahtuma Aluetilaisuus
Takaisin sivulle Tapahtuma- ja koulutuskalenteri

Vieraina tietokirjailija Johanna Pohjola ja artisti Päivi Hirvonen.

Alkoholismi vaikuttaa tutkimusten mukaan haitallisesti noin joka kolmannen suomalaisen elämään. Tietokirjailijavieraamme Johanna Pohjola on kirjoittanut kaksi kirjaa alkoholismista. Isä pullossa – Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (Gummerus, 2020) on omakohtainen teos Pohjolan lääkäri-isän sairaudesta, ja tänä vuonna Pohjola julkaisi yhdessä Outokummun entisen toimitusjohtajan Juha Rantasen kanssa kirjan Sokea piste – Kuinka alkoholismi muutti yritysjohtajan elämän (Gummerus, 2026). Lisäksi Pohjola on kirjoittanut teoksen Vapaaksi miellyttämisestä – Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille (Gummerus, 2024).

Illan musiikista vastaava Päivi Hirvonen on laulaja, viulisti ja jouhikonsoittaja, kaksinkertainen Emma-ehdokas ja kansainvälistä uraa tekevä artisti, joka on valloittanut yleisöjä ympäri maailmaa sekä sooloesiintyjänä että elektrofolk-yhtyeen Okra Playgroundin kanssa. Päivi on julkaissut kolme albumia ja hänen tuotannostaan löytyy koskettavia, vahvoja ja kantaaottavia kappaleita mm. alkoholismiin, maailman tilaan ja ihmissuhteisiin liittyen.

Järjestäjä: Verkatehdas Oy yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin ja
Suomen tietokirjailijat ry:n kanssa.