Kaarina Kilpiö

Osoite: Helsinki, Lahti
Puhelinnumero: 040 7731736
Sähköposti: kaarina.kilpio@uniarts.fi
Ammatti: yliopistonlehtori, tutkija
Koulutus: VTT
Erityisala:
Musiikinhistoria Käyttömusiikit ja musiikin käytöt Mainonnan historia Äänimaisema

Tohtorintutkintoni suomalaisen mainoselokuvan musiikin historiasta oli aluksi etnomusikologinen, mutta kirjoitusvaiheessa siirryin talous- ja sosiaalihistorian oppiaineeseen. Ylin korkeakoulututkintoni (2005) on siksi valtiotieteen tohtorin tutkinto.
Olen ollut mukana useissa Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa ja toiminut lyhyempiä aikoja myös apurahatutkijana sekä tieteellisten kokoomateoksien toimittajana.
Yhteiskunnallisten ja kulttuurintutkimuksellisten kysymysten lisäksi kiinnostuksiini ovat kuuluneet kulutukseen ja mainontaan, äänimaisemaan ja (musiikin) audiovisuaalisuuteen liittyvät tutkimusasettelut.
Toimin myös Taideyliopiston Sibelius-Akatemian julkaisutoimikunnan johtajana, missä roolissa tuen, arvioin ja kustannustoimitan musiikin alan yliopistollista tietokirjatuotantoa.

Tuotanto

Sävelten voima ja sitkeys Musiikki politiikan välineenä ja kohteena

2026Grönholm, Pertti & Kilpiö, Kaarina & Mikkonen, Simo (toim.)
Kokoelman tekstit tutkivat musiikkia yhteisöllisenä, poliittisena ja vuorovaikutteisena ilmiönä. Kolmen aspektin (historia, musiikki, politiikka) kosketuskohdista paikantuu uusia oivaltavia tuloksia ja avauksia niiden mahdollistamiin tutkimusasetelmiin. Kirjan tapaustutkimukset sijoittuvat ajallisesti sekä lähimenneisyyteen että kauemmas historiaan 1700-luvulle saakka. Teos tekee näkyväksi niitä tieteenalojen rajoja ylittäviä kysymyksiä, joissa tarvitaan monitieteisiä käsitteitä ja tutkimusvälineitä. Tapaustutkimukset voi nähdä puheenvuoroina erilaisia tutkimusaloja ja -perinteitä yhdistävän tutkimuksen puolesta.

Sivuutetut soinnit: Näkökulmia musiikin historian tutkimukseen Suomessa

2025Kilpiö, Kaarina & Rantanen, Saijaleena (toim.)
Teos avaa uusia näkökulmia musiikin historian tutkimukseen ja haastaa vakiintuneita käsityksiä menneisyyden musiikillisista toimijoista ja ilmiöistä. Julkaisu esittelee monipuolisen joukon tutkimusasetelmia. Niissä musiikin historiaa tarkastellaan poikkitieteellisesti, yhteiskunta- ja toimintalähtöisesti, kohdistaen huomion musiikin historian kirjoituksen marginaaliin jääneisiin tutkimuskohteisiin. Monet kirjassa käsiteltävistä henkilöistä eivät kuitenkaan eläneet yhteiskunnan marginaalissa, vaan olivat yhteisöissään näkyviä toimijoita. Sama pätee artikkeleissa esiin nostettaviin ilmiöihin. Syystä tai toisesta nämä tutkimuskohteet ovat kuitenkin jääneet musiikin historiankirjoituksen ulkoreunoille. Tutkitut menneisyyden ilmiöt ravintolaviihteestä lasten liikennevalistukseen ja kirkonkellosävelmistä soitonopettajien ansaintakeinoihin valottavat musiikin historian kytköksiä kulloisenkin ajan yhteiskuntaan ja toimijuuden muotoihin. Kirja pohtii syitä ja ehdottaa korjausliikkeitä musiikin historian tutkimuksessa varsin pitkään vallinneeseen eksklusiiviseen otteeseen. Se myös jatkaa viimeisen vuosikymmenen aikana vahvistunutta vuoropuhelua musiikin historian ja muiden historiantutkimuksen alueiden välillä.

Digitala stämmor – Finlandssvensk musikkultur i förändring

2024Brusila, Johannes & Kilpiö, Kaarina & Ramstedt, Kim & Nyman, Inka-Maria
Digitaliseringen har gjort det enklare att producera, sprida och lyssna på musik. Men vad innebär det för minoritetsmusik och små musikkulturer? Förstärks de av de nya möjligheterna eller drunknar de i flödet? Vilka nya uttrycksformer skapas? Hur påverkas upplevelsen av kulturell sammanhållning? Och vilken roll tar de etablerade musikinstitutionerna, till exempel public servicebolag och operahus? I boken diskuterar fyra musikforskare hur digitaliseringen har inverkat på den finlandssvenska musikkulturen, med fokus bland annat på folkmusik, populärmusik, körsång och hiphop.

Background Music Cultures in Finnish Urban Life

2024Uimonen, Heikki & Kilpiö, Kaarina & Kytö, Meri
The book focuses on how music is experienced, articulated, and reclaimed in urban commercial environments. Special attention is paid to listeners, spaces, and music, co- and re-produced continuously in their triangular relationship affected by social, legal, economic, and technological factors. The study of the historical development of background music industries, construction of contemporary sonic environments, and individual meaning-making is based on extensive data gathered through interviews, surveys, and fieldwork, and supported by archival research. Due to the Finnish context and the ethnomusicological approach, this study is culture-sensitive, providing a fresh 'factory-to-consumer' perspective on a phenomenon generally understood as industry-lead, behavioral, and global.

Koko kansan kasetti. C-kasetin käyttö ja kuuntelu Suomessa

2015Kilpiö, Kaarina & Kurkela, Vesa & Uimonen, Heikki
Kirjassa syvennytään musiikin kulutus- ja tuotantokäytäntöjä kaikkialla maailmassa muuttaneeseen musiikkitallenneteknologiaan, C-kasettiin (compact cassette). Tämä ”karvahattuformaatti” yleistyi maailmanlaajuisesti 1960-luvun lopulta alkaen. Helppokäyttöinen tallennusalusta muovasi musiikin käyttöä perinpohjaisesti, ja suomalaisten arkeen ilmestyivät kotiäänittäminen ja kokoelmakasetit. Aikalaisjulkaisujen, tilastojen ja aiempien musiikinkuuntelua koskevien tutkimustulosten avulla teos kertoo suomalaisesta kasettikulttuurista. Tärkeässä osassa ovat kasetinkäyttäjien omat muistot eri elämänvaiheissa. Kirja kertoo myös kasetin myötä syntyneistä kuuntelu- ja kulutustottumuksista ja siitä, kuinka ne ilmenevät nykyisessä mediankäytössä.

Kulutuksen sävel. Suomalaisen mainoselokuvan musiikki 1950-luvulta 1970-luvulle

2005Kilpiö, Kaarina
Teos tutkii suomalaisen mainoselokuvan musiikkia kolmen muutoksentäyteisen vuosikymmenen ajalta. Pienimuotoista käyttömusiikkia tutkimalla kirja kuvaa aikaa, jolloin muokkautuivat uusiksi niin viestintä, populaarimusiikki, mainonta ja kuluttaminen kuin suomalaisten arkinen äänimaisema yleisestikin. Vai oliko kaikki lopultakaan uutta? Äänellisessä mainonnassa kuulemme edelleen runsaasti elementtejä, jotka ovat pysyneet samoina tai uudistuneet vain pinnalta. Kirjassa kohtaavat musiikkikulttuurin sekä suomalaisen arkielämän ja kuluttamisen historiat. Eri aikakausien mainosmusiikin tekijöiden näkemykset työstään ja kuulijoistaan kertovat, mitä mainosten ääniraidoille on kulloinkin päätynyt ja mistä syistä. Mainosanalyyseissa ovat mukana kaikki ääniraitojen elementit, ja mukana oleva dvd-levy vie lukijan kokemaan omakohtaisesti vanhojen mainosfilmien maailman.