
Katri Mannermaa
Katri Mannermaa FT työskentelee Satakunnan hyvinvointialueella työyhteisöpäällikkönä. Mannermaalla on monipuolinen koulutus (työterveyshoitaja, terveydenhuollon opettaja,TtM, henkilöstöpäällikkö, draamakasvatuksen ohjaaja, työnohjaaja sekä ryhmänohjaaja).
Työkokemusta suomalaisen työsuojelun, työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin alalta hänellä on 25 vuotta sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Mannermaa on julkaissut useita tietokirjoja hiljaisen tiedon jakamisesta, tiedon jalostamisesta, työsuojelu- ja työhyvinvointityöstä sekä työntekijätaidoista.
Mannermaa väitteli tietojohtamisen tieteenalalta Tampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 2013. Aiheena oli tiedon jalostaminen työterveyshuolto-organisaatioissa.
Mannermaa on toiminut vuosina 2013–2019 Finnsafe Ry:n hallituksessa ja on kehittänyt työsuojelua sekä työhyvinvointia innovatiivisin keinoin. Mannermaa kouluttaa mielellään ja kouluttaessa käyttää paljon toiminnallisia menetelmiä oppimisen tehostamiseksi.