Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Maria Laakso: Tietokirjailijana kouluvierailulla
Laura Karlsson: Mikä tietokirjallisuudessa kiinnostaa juuri nyt?
Jukka-Pekka Pietiäinen: Tietokirjailijat ja oppikirjailijat ovat apurahansa ansainneet
Mikko Grönlund: Mitä tietokirjailija tienaa?
Sanna Haanpää: Uuden toiminnanjohtajan aloitustunnelmia
Kaarina Hazard: Tietokirja, mon amour
Anne Helttunen: Kirjasuunnistus johdattaa kirjojen maailmaan
Tuula Vainikainen: Messuillaan täydestä sydämestä tietokirjan edestä
Andrei Sergejeff: Egyptin orjasulttaanit tuhoutuivat mieluummin kuin sopeutuivat
Reetta Kettunen: Lapsuuden sankareille
Oula Silvennoinen: Tietokirjailija ja kansalliset myytit
Jussi Pakkasvirta: Politiikan ennustaminen voi mennä pieleen, vaikka kuinka tiedolla yrittäisi
Aleksis Salusjärvi: Millaisia nuorten tietokirjoja tässä ajassa tarvitaan?
Marjo Heiskanen: Haku päällä: Näennäistiedosta punnittuun tietämättömyyteen
Päivi Kosonen: Yhdessä lukemaan!
Tuula Uusi-Hallila: Tietokirja eheyttää lukion
Markku Heikkilä: Tehtävä Euroopassa
Paula Havaste: Ve-si-me-lo-ni ja muita tietokirjallisuuden outouksia
Helena Ruuska: Peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja
Timo Tossavainen: Oppikirjailija – tulevaisuuden ammatti?
Urpu Strellman: Suomi edellä maailmalle
Anna Kortelainen: Tietokirjailijan evästys seuraavalle hallitukselle
Karo Hämäläinen: Miksi diktaattorit vihaavat tietokirjoja?
Pirjo Hiidenmaa: Monta syytä kirjoittaa tietokirjoja – silloinkin, kun ostajia on vähän
Jaakko Heinimäki: Uusi kirja kolmen viikon välein
Tiina Raevaara: Maailmaa muuttava tietokirja vaatii työtä, aikaa ja resursseja
Faktahommissa
Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi
Anna-Stina Nykänen
Etätöiden alkaessa olin hetken vaipua epätoivoon. Mies oli kuollut, poika lentänyt pesästä ja asuin yksin. Ja sitten vielä menetin tiiviin työyhteisön, kun etätyöt alkoivat. Olin työskennellyt yli 30 vuotta Hesarissa ja kuvittelin, etten osaisi kirjoittaa ilman niitä ihmisiä, en saisi mitään aikaan. Vielä mitä.
Yksinäisyyden pelossa sovin alkuun, että kirjoitan kolumnin joka päivä. Se sujui ällistyttävän hyvin. Nousin aamulla innolla töihin. Huomasin, että oma pölötykseni töissä maisemakonttorissa ei häirinnyt vain muita, vaan myös minua. Aloin paremmin kuulla omaa ääntäni. Aloin nähdä omassa työssäni pitkäjänteisyyttä.
Yksin kotona, kokoelma kolumneja ilmestyi ensimmäisen koronavuoden jouluksi. Toisena koronakeväänä otin jo virkavapaata ja lähetin elämäni ensimmäiset apurahahakemukset. Kesäkuussa lähti painoon Hannu Hautala – Legendan perintö, se ilmestyy syyskuussa. Jo toinen kirja näiden poikkeusolojen aikana – vaikka en etukäteen ollut ajatellut kirjojen kirjoittamista lainkaan!
Poikkeusoloissa olen itsenäistynyt. Ehkä jopa lentänyt pesästä. Toki olin koronan lisäksi muutenkin elämässäni poikkeusoloissa. Uuden edessä. Mutta mitä uutta voi syntyä eristyksissä? Varmasti sekin, että ei voinut harrastaa eikä hengailla, ei muodostunut ajanvieton hupirutiineja, vaikutti. Onhan historiassa paljon esimerkkejä kirjailijoista, jotka ovat tehneet parhaat työnsä eristyksissä. Esimerkiksi vankilassa.
Luulen, että poikkeusolot tekivät minusta nimenomaan tietokirjailijan. Kun on enimmäkseen yksin, on parasta yrittää pysyä todellisuudessa kiinni. Aina se ei omassa elämässä tunnu olevan helppoa. Silloin tietokirjan kirjoittaminen pitää ihmisen järjissään. Pala palalta kasvaa kokonaisuus, joka on suurempi kuin osiensa summa. Niin kuin kirja aina on.
Anna-Stina Nykänen on Helsingin Sanomien toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija. Hän on puheenjohtajana TIETOKIRJA.FI-tapahtuman paneelikeskustelussa Kielletyt ilot – Huvi ja arki poikkeusoloissa 25.8. klo 17 sekä mukana Tietokirjaraadissa 26.8. klo 18. Lisätiedot ja koko ohjelma täällä.
Anna-Stina Nykäsen kuva: Juha Metso