Faktahommissa

Ve-si-me-lo-ni ja muita tietokirjallisuuden outouksia

Paula Havaste

Lapsena luin innokkaasti Richard Scarryn yhdysvaltalaisia kuvakirjoja, etenkin sitä jossa kerrottiin Possulan perheen kauppamatkasta. Se oli 60-luvun alun rovaniemeläislapselle ihmeitä täynnä. Mikä oli se rautalankainen kärry, johon possuvauva pantiin istumaan? Mikä oli kassatädin vieressä oleva pitkä hihna, johon tavarat lastattiin? Ja mikä ihme oli ve-si-me-lo-ni?

En tunnistanut paikkaa kaupaksi, sillä meidän kaupassamme oli täti tiskin takana. Häneltä pyydettiin ostokset, jotka pinottiin pöydälle väliimme. Eksoottisin hedelmä oli banaani, eikä sitä saanut joka päivä.

Outouksiin törmäsi myös eläinaiheisissa lasten käännöstietokirjoissa, jotka esittelivät aivan väärän näköisiä kanoja ja lehmiä – ja kalkkunan, mikä se sitten olikaan.

Samankaltaista outoutta löydän nykyään aikuisten käännöstietokirjallisuudesta. Monessa niistä pidetään itsestäänselvyytenä perusasioita, jotka ovat meille vieraita. Akateemisen koulutuksen kuuluminen vain varakkaille esitellään itsestään selvänä, samoin kaiken inhimillisen toiminnan perustuminen taloudellisen voiton tavoitteluun. Aivan oma lukunsa ovat kirjat, joissa tyynesti väitetään evoluution olevan pelkkä teoria muiden joukossa.

Suomalaislukija ei tällaista nielaise, ja siksi mikä tahansa käännöstietokirja ei kelpaa, ei vaikka se olisi omassa maassaan jymymenestys. Me tarvitsemme kirjoja, jotka vastaavat kriittisen suomalaislukijan vaatimuksiin. Tarvitaan omaa kulttuuriamme vasten arvioituja ilmiöitä, pohdittua ja punnittua tietoa yksien kansien sisään koottuna. Tarvitaan suomalaista tietokirjallisuutta.

Koska paljon kaikenlaista on tarjolla, lukijan on syytä olla valpas ja kriittinen. Se on haastavaa, sillä olemme tottuneet siihen, että suomalainen tietokirjallisuutemme on testattua ja hiottua. Ennen kuin kirja on käsissäni, sen ovat kirjoittaneet asiantuntijat ja kommentoineet toiset asiantuntijat. Kustantamoilla on vastuunsa, ja siksi olemme tottuneet arvostamaan painettua kirjaa.

Nyt tilanne on muuttunut. Painettua "tieto"kirjallisuutta voi tilata ympäri maailman ja löytää asialliselta näyttäviä teoksia mitä oudoimmista aiheista. Miltä kuulostaisi Kuinka vaimon kuuluu pitää kotinsa viehättävänä -opas? Kreationismin oppikirja koululaisille? Tietokirja, joka vakuuttaa: Ilmastonmuutos on pelkkää hysteriaa? Englanninkieltä taitavalle outouksia on joka lähtöön.

Suomalaisen tietokirjallisuuden määrä on häkellyttävä. Kirjoja kirjoittavia asiantuntijoita on Suomen tietokirjailijat ry:n jäseninäkin yli 3 200. He kirjoittavat vapaillaan, iltaisin ja öisin. Siksi moni asiantuntija julkaisee eläessään vain kirjan tai kaksi, vaikka potentiaalia olisi paljon enemmän.

Kirjan kirjoittamisen ei pitäisi olla pelkkä kallis harrastus, vaan siihen tarvitaan tukea. Vasta apurahojen takaama vapautuminen muusta työstä edes puoleksi vuodeksi kerrallaan antaa tietokirjailijoille paljon kaivatun työrauhan. Ja se taas takaa, että parhaat asiantuntijat voivat keskittyä kirjoittamaan juuri ne teokset, joita me suomalaiset lukijat tarvitsemme nyt ja ensi vuonna.

FT Paula Havaste on tieto- ja kaunokirjailija

Kuva: Marek Sabogal / Gummerus