Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Faktahommissa

Uuden toiminnanjohtajan aloitustunnelmia

05.11.2019

Koulutusmyönteisyys ja siihen kiinteästi liittyvän tieto- ja oppikirjallisuuden jatkuvuuden turvaaminen ja edistäminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Niinpä en tarvinnut miettimisaikaa, kun huomasin loppukeväästä, että Suomen tietokirjailijat hakee toiminnanjohtajaa.

Minulla on pitkä kokemus tekijänoikeuden ja koulutuspolitiikan parissa ja sen myötä vahva osaaminen edunvalvonnasta ja vaikuttamistyöstä, joten arvelin olevani sopiva tehtävään. Siitä alkaen kun sain elokuussa tiedon valinnastani, olen odottanut innolla työn aloitusta ja nyt se vihdoin on tapahtunut.

Yhdistyksen tavoitteena on nostaa esiin tietokirjallisuuden merkitystä ja vaikuttaa siten tietokirjailijoiden asemaan. Tässä kolme keskeistä teemaa, joiden parissa pääsen työskentelemään ensikuukausinani:

Tiedolla ja tietämisellä on valtava merkitys juuri nyt, kun haetaan ratkaisuja maailman megaluokan ongelmiin. Lukutaito, medialukutaito ja tieteen lukutaito ovat uusia kansalaistaitoja, totesi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen hiljattain eräässä tilaisuudessa. Tähän on helppo yhtyä. Olen mukana Lukuliikkeen seurantaryhmässä. Lukuliikkeen tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori saavuttaa monipuolisen lukutaidon kotitaustasta riippumatta.

Olen myös mukana opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus laista, joka koskee kirjailijoiden ja kääntäjien apurahoja ja avustuksia. Tässä työssä saadaan toivottavasti uudistettua osin vanhentuneita säännöksiä. Suomen tietokirjailijoiden tavoitteena on saada korotettua erityisesti tietokirjallisuuden kirjastoapurahojen määrää. Hallitusohjelmaan on iloksemme kirjattu ”Tuetaan kotimaisilla kielillä kirjoitetun tiedekirjallisuuden julkaisemista”.

Koulutuksen yhdenvertaisuus on yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän perusta. Ministeriössä valmistellaan oppivelvollisuuden pidentämistä koskevaa uudistusta, jonka yksi keskeinen kulmakivi tulee olemaan maksuton oppimateriaali. Suomen koulumenestys on perustunut osaaviin opettajiin ja laadukkaaseen oppimateriaaliin. Oppimateriaalin tekijöiden kannalta on keskeistä, miten suunnitelma maksuttomasta oppimateriaali tullaan käytännössä toteuttamaan niin, että laatu säilyy. Huonoimmillaan uudistus lisää oppimateriaalin osalta eriarvoisuutta. Asiaa koskeva lakiesitys on tarkoitus antaa elokuussa 2020.

Edunvalvonnallisesti käynnissä on siis monta tärkeää hanketta. Tiedotamme ajankohtaisista asioista mm. verkkosivuillamme ja somekanavissamme. Voit laittaa minulle myös ilomielin terveisiä tai palautetta: sanna.haanpaa@suomentietokirjailijat.fi.

Sanna Haanpää on Suomen tietokirjailijat ry:n uusi toiminnanjohtaja. Hän aloitti 1.11.2019.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: