Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Maria Laakso: Tietokirjailijana kouluvierailulla
Laura Karlsson: Mikä tietokirjallisuudessa kiinnostaa juuri nyt?
Jukka-Pekka Pietiäinen: Tietokirjailijat ja oppikirjailijat ovat apurahansa ansainneet
Mikko Grönlund: Mitä tietokirjailija tienaa?
Sanna Haanpää: Uuden toiminnanjohtajan aloitustunnelmia
Kaarina Hazard: Tietokirja, mon amour
Anne Helttunen: Kirjasuunnistus johdattaa kirjojen maailmaan
Tuula Vainikainen: Messuillaan täydestä sydämestä tietokirjan edestä
Andrei Sergejeff: Egyptin orjasulttaanit tuhoutuivat mieluummin kuin sopeutuivat
Reetta Kettunen: Lapsuuden sankareille
Oula Silvennoinen: Tietokirjailija ja kansalliset myytit
Jussi Pakkasvirta: Politiikan ennustaminen voi mennä pieleen, vaikka kuinka tiedolla yrittäisi
Aleksis Salusjärvi: Millaisia nuorten tietokirjoja tässä ajassa tarvitaan?
Marjo Heiskanen: Haku päällä: Näennäistiedosta punnittuun tietämättömyyteen
Päivi Kosonen: Yhdessä lukemaan!
Tuula Uusi-Hallila: Tietokirja eheyttää lukion
Markku Heikkilä: Tehtävä Euroopassa
Paula Havaste: Ve-si-me-lo-ni ja muita tietokirjallisuuden outouksia
Helena Ruuska: Peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja
Timo Tossavainen: Oppikirjailija – tulevaisuuden ammatti?
Urpu Strellman: Suomi edellä maailmalle
Anna Kortelainen: Tietokirjailijan evästys seuraavalle hallitukselle
Karo Hämäläinen: Miksi diktaattorit vihaavat tietokirjoja?
Pirjo Hiidenmaa: Monta syytä kirjoittaa tietokirjoja – silloinkin, kun ostajia on vähän
Jaakko Heinimäki: Uusi kirja kolmen viikon välein
Tiina Raevaara: Maailmaa muuttava tietokirja vaatii työtä, aikaa ja resursseja
Faktahommissa
Tietokirjailija ja kansalliset myytit
Oula Silvennoinen
Historia kuuluu kaikille, ja se aiheuttaa historiasta kirjoittavalle tutkijalle joskus ongelmia.
Olen julkaissut useita etupäässä Suomen lähimenneisyyttä käsitteleviä tietokirjoja. Akateemisen historiantutkimuksen ideana on tarkastella menneisyyttä kriittisesti ja rakentaa historiakuvaa lähdeaineiston varaan, ei minkään muun. Tämä pyrkimys törmää usein yhteen sen kanssa, että lukijoilla saattaa olla hyvin vahvoja omia käsityksiä menneisyydestä. Eivätkä kaikki suinkaan halua niitä kyseenalaistettavan.
Jokaista julkaisemaani teosta on seurannut vilkas yleisöpalaute. Se on hyvä asia: se osoittaa, että kirjoja luetaan, niitä innostutaan kehumaan tai moittimaan, ja että historiantutkimuksella ja tietokirjallisuudella on väliä. Ennen kaikkea se osoittaa, että menneisyydellä on väliä.
Tai tarkemmin, väliä on kuvitelmillamme menneisyydestä, ja niillä vasta suurta väliä onkin. Olen käsitellyt teoksissani esimerkiksi Suomen sekaantumista kansallissosialistisen Saksan kansan- ja joukkomurhapolitiikkaan ja Lauri Törnin ympärille viime vuosikymmeninä kehrättyä sankarimyyttiä. Kaikki eivät ole siitä pitäneet.
Olen saanut kuulla tuovani heidän näkökulmastaan epämiellyttäviä asioita esiin koska olen milloin kommunisti, milloin vihervasemmistolainen, tai omaa maataan vihaava ”mädättäjä”. Vihapalautteen antajien mielessäkään on tuskin käynyt, että heidän omissa käsityksissään saattaisi olla tarkistamisen varaa.
Kriittisen tutkimuksen ihanteena on olla kumartelematta yleistä mielipidettä. Näytön perusteella on uskallettava haastaa arvossapidetyimmätkin käsitykset. Historiantutkimus, joka tyytyisi myötäilemään vallitsevia uskomuksia ja varjelemaan ihmisten menneisyydestä itselleen rakentamia kuvitelmia ei palvelisi sen paremmin maata kuin kansakuntaakaan.
Menneisyydellä on muutama ylitsekäymätön ominaisuus. Se on mennyttä, eikä sitä voi enää suoraan tavoittaa. Menneisyys ei myöskään tappele vastaan, vaan sen voi itse kukin vääntää mihin muotoon hyvänsä ilman, että seuraukset nykyhetkessä olisivat välittömiä ja dramaattisia.
Kaikki käsitykset menneisyydestä ovat siksi enemmän tai vähemmän perusteltuja kertomuksia. Historian ammattitutkija on tässä kohtaa samassa asemassa kuin kuka hyvänsä; tutkijatkaan eivät tavoita menneisyyttä suoraan. Mutta heillä on puolellaan etu: lähdeaineistoon perehtyminen antaa asioista vivahteikkaamman ja todenmukaisemman kuvan. Siksi kannattaa edelleen luottaa vähemmän intuitioonsa, ja lukea enemmän historiaa käsittelevää tietokirjallisuutta.
Oula Silvennoinen on Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja tietokirjailija. Hän on mukana TIETOKIRJA.FI–tapahtuman paneelikeskustelussa puhumassa kansallisten kuvien rikkomisesta torstaina 29.8. klo 13-14 (sali 104, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6). Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kommentointi
oula
Raikasta tyyliä !
- ma jouluk. 21 09:51:02 2020
Mainio tiivistys
Mainio tiivistys.
- ti elok. 13 14:12:44 2019