Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Maria Laakso: Tietokirjailijana kouluvierailulla

Laura Karlsson: Mikä tietokirjallisuudessa kiinnostaa juuri nyt?

Jukka-Pekka Pietiäinen: Tietokirjailijat ja oppikirjailijat ovat apurahansa ansainneet

Mikko Grönlund: Mitä tietokirjailija tienaa?

Sanna Haanpää: Uuden toiminnanjohtajan aloitustunnelmia

Kaarina Hazard: Tietokirja, mon amour

Anne Helttunen: Kirjasuunnistus johdattaa kirjojen maailmaan

Tuula Vainikainen: Messuillaan täydestä sydämestä tietokirjan edestä

Andrei Sergejeff: Egyptin orjasulttaanit tuhoutuivat mieluummin kuin sopeutuivat

Reetta Kettunen: Lapsuuden sankareille

Oula Silvennoinen: Tietokirjailija ja kansalliset myytit

Jussi Pakkasvirta: Politiikan ennustaminen voi mennä pieleen, vaikka kuinka tiedolla yrittäisi

Aleksis Salusjärvi: Millaisia nuorten tietokirjoja tässä ajassa tarvitaan?

Marjo Heiskanen: Haku päällä: Näennäistiedosta punnittuun tietämättömyyteen

Päivi Kosonen: Yhdessä lukemaan!

Tuula Uusi-Hallila: Tietokirja eheyttää lukion

Markku Heikkilä: Tehtävä Euroopassa

Paula Havaste: Ve-si-me-lo-ni ja muita tietokirjallisuuden outouksia

Helena Ruuska: Peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja

Timo Tossavainen: Oppikirjailija – tulevaisuuden ammatti?

Urpu Strellman: Suomi edellä maailmalle

Anna Kortelainen: Tietokirjailijan evästys seuraavalle hallitukselle

Karo Hämäläinen: Miksi diktaattorit vihaavat tietokirjoja?

Pirjo Hiidenmaa: Monta syytä kirjoittaa tietokirjoja – silloinkin, kun ostajia on vähän

Jaakko Heinimäki: Uusi kirja kolmen viikon välein

Tiina Raevaara: Maailmaa muuttava tietokirja vaatii työtä, aikaa ja resursseja

Faktahommissa

Tietokirjailija ja kansalliset myytit

13.08.2019

Oula Silvennoinen

Historia kuuluu kaikille, ja se aiheuttaa historiasta kirjoittavalle tutkijalle joskus ongelmia.

Olen julkaissut useita etupäässä Suomen lähimenneisyyttä käsitteleviä tietokirjoja. Akateemisen historiantutkimuksen ideana on tarkastella menneisyyttä kriittisesti ja rakentaa historiakuvaa lähdeaineiston varaan, ei minkään muun. Tämä pyrkimys törmää usein yhteen sen kanssa, että lukijoilla saattaa olla hyvin vahvoja omia käsityksiä menneisyydestä. Eivätkä kaikki suinkaan halua niitä kyseenalaistettavan.

Jokaista julkaisemaani teosta on seurannut vilkas yleisöpalaute. Se on hyvä asia: se osoittaa, että kirjoja luetaan, niitä innostutaan kehumaan tai moittimaan, ja että historiantutkimuksella ja tietokirjallisuudella on väliä. Ennen kaikkea se osoittaa, että menneisyydellä on väliä.

Tai tarkemmin, väliä on kuvitelmillamme menneisyydestä, ja niillä vasta suurta väliä onkin. Olen käsitellyt teoksissani esimerkiksi Suomen sekaantumista kansallissosialistisen Saksan kansan- ja joukkomurhapolitiikkaan ja Lauri Törnin ympärille viime vuosikymmeninä kehrättyä sankarimyyttiä. Kaikki eivät ole siitä pitäneet.

Olen saanut kuulla tuovani heidän näkökulmastaan epämiellyttäviä asioita esiin koska olen milloin kommunisti, milloin vihervasemmistolainen, tai omaa maataan vihaava ”mädättäjä”. Vihapalautteen antajien mielessäkään on tuskin käynyt, että heidän omissa käsityksissään saattaisi olla tarkistamisen varaa.

Kriittisen tutkimuksen ihanteena on olla kumartelematta yleistä mielipidettä. Näytön perusteella on uskallettava haastaa arvossapidetyimmätkin käsitykset. Historiantutkimus, joka tyytyisi myötäilemään vallitsevia uskomuksia ja varjelemaan ihmisten menneisyydestä itselleen rakentamia kuvitelmia ei palvelisi sen paremmin maata kuin kansakuntaakaan.

Menneisyydellä on muutama ylitsekäymätön ominaisuus. Se on mennyttä, eikä sitä voi enää suoraan tavoittaa. Menneisyys ei myöskään tappele vastaan, vaan sen voi itse kukin vääntää mihin muotoon hyvänsä ilman, että seuraukset nykyhetkessä olisivat välittömiä ja dramaattisia.

Kaikki käsitykset menneisyydestä ovat siksi enemmän tai vähemmän perusteltuja kertomuksia. Historian ammattitutkija on tässä kohtaa samassa asemassa kuin kuka hyvänsä; tutkijatkaan eivät tavoita menneisyyttä suoraan. Mutta heillä on puolellaan etu: lähdeaineistoon perehtyminen antaa asioista vivahteikkaamman ja todenmukaisemman kuvan. Siksi kannattaa edelleen luottaa vähemmän intuitioonsa, ja lukea enemmän historiaa käsittelevää tietokirjallisuutta.

Oula Silvennoinen on Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja tietokirjailija. Hän on mukana TIETOKIRJA.FI–tapahtuman paneelikeskustelussa puhumassa kansallisten kuvien rikkomisesta torstaina 29.8. klo 13-14 (sali 104, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6). Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Mainio tiivistys

Mainio tiivistys.

- ti elok. 13 14:12:44 2019

oula

Raikasta tyyliä !

- ma jouluk. 21 09:51:02 2020