Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä
Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa
Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?
Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?
Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia
Iida Simes: Sivistyksen valoa!
Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää
Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää
Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?
Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija
Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta
Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!
Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan
Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi
Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa
Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa
Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari
Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse
Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta
Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen
Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?
Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa
Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!
Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan
Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella
Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla
Faktahommissa
Tietokirjailija ja kansalliset myytit
Oula Silvennoinen
Historia kuuluu kaikille, ja se aiheuttaa historiasta kirjoittavalle tutkijalle joskus ongelmia.
Olen julkaissut useita etupäässä Suomen lähimenneisyyttä käsitteleviä tietokirjoja. Akateemisen historiantutkimuksen ideana on tarkastella menneisyyttä kriittisesti ja rakentaa historiakuvaa lähdeaineiston varaan, ei minkään muun. Tämä pyrkimys törmää usein yhteen sen kanssa, että lukijoilla saattaa olla hyvin vahvoja omia käsityksiä menneisyydestä. Eivätkä kaikki suinkaan halua niitä kyseenalaistettavan.
Jokaista julkaisemaani teosta on seurannut vilkas yleisöpalaute. Se on hyvä asia: se osoittaa, että kirjoja luetaan, niitä innostutaan kehumaan tai moittimaan, ja että historiantutkimuksella ja tietokirjallisuudella on väliä. Ennen kaikkea se osoittaa, että menneisyydellä on väliä.
Tai tarkemmin, väliä on kuvitelmillamme menneisyydestä, ja niillä vasta suurta väliä onkin. Olen käsitellyt teoksissani esimerkiksi Suomen sekaantumista kansallissosialistisen Saksan kansan- ja joukkomurhapolitiikkaan ja Lauri Törnin ympärille viime vuosikymmeninä kehrättyä sankarimyyttiä. Kaikki eivät ole siitä pitäneet.
Olen saanut kuulla tuovani heidän näkökulmastaan epämiellyttäviä asioita esiin koska olen milloin kommunisti, milloin vihervasemmistolainen, tai omaa maataan vihaava ”mädättäjä”. Vihapalautteen antajien mielessäkään on tuskin käynyt, että heidän omissa käsityksissään saattaisi olla tarkistamisen varaa.
Kriittisen tutkimuksen ihanteena on olla kumartelematta yleistä mielipidettä. Näytön perusteella on uskallettava haastaa arvossapidetyimmätkin käsitykset. Historiantutkimus, joka tyytyisi myötäilemään vallitsevia uskomuksia ja varjelemaan ihmisten menneisyydestä itselleen rakentamia kuvitelmia ei palvelisi sen paremmin maata kuin kansakuntaakaan.
Menneisyydellä on muutama ylitsekäymätön ominaisuus. Se on mennyttä, eikä sitä voi enää suoraan tavoittaa. Menneisyys ei myöskään tappele vastaan, vaan sen voi itse kukin vääntää mihin muotoon hyvänsä ilman, että seuraukset nykyhetkessä olisivat välittömiä ja dramaattisia.
Kaikki käsitykset menneisyydestä ovat siksi enemmän tai vähemmän perusteltuja kertomuksia. Historian ammattitutkija on tässä kohtaa samassa asemassa kuin kuka hyvänsä; tutkijatkaan eivät tavoita menneisyyttä suoraan. Mutta heillä on puolellaan etu: lähdeaineistoon perehtyminen antaa asioista vivahteikkaamman ja todenmukaisemman kuvan. Siksi kannattaa edelleen luottaa vähemmän intuitioonsa, ja lukea enemmän historiaa käsittelevää tietokirjallisuutta.
Oula Silvennoinen on Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja tietokirjailija. Hän on mukana TIETOKIRJA.FI–tapahtuman paneelikeskustelussa puhumassa kansallisten kuvien rikkomisesta torstaina 29.8. klo 13-14 (sali 104, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6). Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kommentointi
oula
Raikasta tyyliä !
- ma jouluk. 21 09:51:02 2020
Mainio tiivistys
Mainio tiivistys.
- ti elok. 13 14:12:44 2019