Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Riitta Korhonen: Turvaa selustasi, elämäkerturi!
Markus Hotakainen: Onko suomalaisella tietokirjallisuudella menekkiä maailmalla?
Mervi Holopainen: Laadukkaan oppimateriaalin tärkeä rooli
Iiris Nuutinen: Syksy viestintäharjoittelussa Suomen tietokirjailijoilla
Anne Mäntynen: Tietokirjallisuuden lajit ja rajat
Pirita Tolvanen: Tietokuvituksen lähteillä
Kirsi Vainio-Korhonen: Ihmiset tietokirjan näyttämöllä
Timo Tossavainen: Tietokirjoista saaduilla tuloilla ei pitkälle pötki
Vilja-Tuulia Huotarinen: Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävässä
Pirjo Hiidenmaa: Lukeminen on yhteinen asia!
Ulla-Maija Paavilainen: Tärkeintä on luottamus
Lauri Järvilehto: Luovuus ja keskittyminen tietokirjailijan työssä
Anne Rutanen: Tietokirjafestivaalin rakentaminen on joukkuelaji
Tommi Wallenius: Havaintoja kevään 2023 jäsenkyselystä
Henri Satokangas ja Ilona Lindh: Tyypillisen tietokirjan jäljillä
Jenni Stammeier: Tietokirja syntyy apurahalla
Ulla Ilomäki-Keisala: Mitä laadukas oppimateriaali merkitsee tässä ajassa?
Timo Tossavainen: Treffeillä tekoälyn kanssa
Juhana Aunesluoma: Ennätysmäärä hakemuksia – suomalainen tietokirjallisuus voi hyvin
Hannele Cantell: Laadukkaat oppimateriaalit takaavat opetuksen tasa-arvon
Ville Blåfield: Mistä aloittaa? Helsingin Kirjamessujen ohjelman kuratointi on kaaoksen hallintaa
Mikko Niemelä: Sitaattioikeus – miten se menikään?
Sanna Nyqvist: Eroon kesäterästä eli miten päästä kirjoittamisessa alkuun tauon jälkeen?
Kati Boijer-Spoof Heikinheimo: Tietokirjailija, maltatko palautua?
Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?
Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle
Faktahommissa
Tietokirjailija ja kansalliset myytit
Oula Silvennoinen
Historia kuuluu kaikille, ja se aiheuttaa historiasta kirjoittavalle tutkijalle joskus ongelmia.
Olen julkaissut useita etupäässä Suomen lähimenneisyyttä käsitteleviä tietokirjoja. Akateemisen historiantutkimuksen ideana on tarkastella menneisyyttä kriittisesti ja rakentaa historiakuvaa lähdeaineiston varaan, ei minkään muun. Tämä pyrkimys törmää usein yhteen sen kanssa, että lukijoilla saattaa olla hyvin vahvoja omia käsityksiä menneisyydestä. Eivätkä kaikki suinkaan halua niitä kyseenalaistettavan.
Jokaista julkaisemaani teosta on seurannut vilkas yleisöpalaute. Se on hyvä asia: se osoittaa, että kirjoja luetaan, niitä innostutaan kehumaan tai moittimaan, ja että historiantutkimuksella ja tietokirjallisuudella on väliä. Ennen kaikkea se osoittaa, että menneisyydellä on väliä.
Tai tarkemmin, väliä on kuvitelmillamme menneisyydestä, ja niillä vasta suurta väliä onkin. Olen käsitellyt teoksissani esimerkiksi Suomen sekaantumista kansallissosialistisen Saksan kansan- ja joukkomurhapolitiikkaan ja Lauri Törnin ympärille viime vuosikymmeninä kehrättyä sankarimyyttiä. Kaikki eivät ole siitä pitäneet.
Olen saanut kuulla tuovani heidän näkökulmastaan epämiellyttäviä asioita esiin koska olen milloin kommunisti, milloin vihervasemmistolainen, tai omaa maataan vihaava ”mädättäjä”. Vihapalautteen antajien mielessäkään on tuskin käynyt, että heidän omissa käsityksissään saattaisi olla tarkistamisen varaa.
Kriittisen tutkimuksen ihanteena on olla kumartelematta yleistä mielipidettä. Näytön perusteella on uskallettava haastaa arvossapidetyimmätkin käsitykset. Historiantutkimus, joka tyytyisi myötäilemään vallitsevia uskomuksia ja varjelemaan ihmisten menneisyydestä itselleen rakentamia kuvitelmia ei palvelisi sen paremmin maata kuin kansakuntaakaan.
Menneisyydellä on muutama ylitsekäymätön ominaisuus. Se on mennyttä, eikä sitä voi enää suoraan tavoittaa. Menneisyys ei myöskään tappele vastaan, vaan sen voi itse kukin vääntää mihin muotoon hyvänsä ilman, että seuraukset nykyhetkessä olisivat välittömiä ja dramaattisia.
Kaikki käsitykset menneisyydestä ovat siksi enemmän tai vähemmän perusteltuja kertomuksia. Historian ammattitutkija on tässä kohtaa samassa asemassa kuin kuka hyvänsä; tutkijatkaan eivät tavoita menneisyyttä suoraan. Mutta heillä on puolellaan etu: lähdeaineistoon perehtyminen antaa asioista vivahteikkaamman ja todenmukaisemman kuvan. Siksi kannattaa edelleen luottaa vähemmän intuitioonsa, ja lukea enemmän historiaa käsittelevää tietokirjallisuutta.
Oula Silvennoinen on Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja tietokirjailija. Hän on mukana TIETOKIRJA.FI–tapahtuman paneelikeskustelussa puhumassa kansallisten kuvien rikkomisesta torstaina 29.8. klo 13-14 (sali 104, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6). Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kommentointi
oula
Raikasta tyyliä !
- ma jouluk. 21 09:51:02 2020
Mainio tiivistys
Mainio tiivistys.
- ti elok. 13 14:12:44 2019