Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Markus Hotakainen: Onko suomalaisella tietokirjallisuudella menekkiä maailmalla?

Mervi Holopainen: Laadukkaan oppimateriaalin tärkeä rooli

Iiris Nuutinen: Syksy viestintäharjoittelussa Suomen tietokirjailijoilla

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuuden lajit ja rajat

Pirita Tolvanen: Tietokuvituksen lähteillä

Kirsi Vainio-Korhonen: Ihmiset tietokirjan näyttämöllä

Timo Tossavainen: Tietokirjoista saaduilla tuloilla ei pitkälle pötki

Vilja-Tuulia Huotarinen: Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävässä

Pirjo Hiidenmaa: Lukeminen on yhteinen asia!

Ulla-Maija Paavilainen: Tärkeintä on luottamus

Lauri Järvilehto: Luovuus ja keskittyminen tietokirjailijan työssä

Anne Rutanen: Tietokirjafestivaalin rakentaminen on joukkuelaji

Tommi Wallenius: Havaintoja kevään 2023 jäsenkyselystä

Henri Satokangas ja Ilona Lindh: Tyypillisen tietokirjan jäljillä

Jenni Stammeier: Tietokirja syntyy apurahalla

Ulla Ilomäki-Keisala: Mitä laadukas oppimateriaali merkitsee tässä ajassa?

Timo Tossavainen: Treffeillä tekoälyn kanssa

Juhana Aunesluoma: Ennätysmäärä hakemuksia – suomalainen tietokirjallisuus voi hyvin

Hannele Cantell: Laadukkaat oppimateriaalit takaavat opetuksen tasa-arvon

Ville Blåfield: Mistä aloittaa? Helsingin Kirjamessujen ohjelman kuratointi on kaaoksen hallintaa

Mikko Niemelä: Sitaattioikeus – miten se menikään?

Sanna Nyqvist: Eroon kesäterästä eli miten päästä kirjoittamisessa alkuun tauon jälkeen?

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo: Tietokirjailija, maltatko palautua?

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Faktahommissa

Tieto tarinan kehyksessä

12.04.2022

Ville-Juhani Sutinen

Välillä vastaan tulee teoksia, joissa on kiinnostavaa tietoa mutta sen ympäriltä puuttuu kirja. Välillä taas kohtaa teoksia, joissa on kehyksenä kiinnostava kirja mutta sen sisällä tieto on ennestään tuttua.

Faktoja julkaisevat tutkijat ja tietokirjoittajat väheksyvät helposti kertovaa rakennetta, koska sen ei katsota antavan mitään lisää: tosiasiat riittävät. Fiktiota julkaisevat kirjailijat sen sijaan väheksyvät helposti tosiasioita, sillä tarinan maailma ei rakennu faktoista vaan kokemuksista: tunne riittää.

Olen itse tasapainoillut näiden lajityyppien välillä viimeiset viisitoista vuotta, ja jos sen aikana jotain olen oppinut niin tämän: tarvitaan sekä tieto että tarina, jotta aihe tulee kokonaan esiin.

Kertova tietokirjallisuus on Suomessa uusi tulokas. Tai jos tarkkoja ollaan, se ei ole ilmiönä uusi, sillä kertovia tietokirjoja on julkaistu pitkään, mutta sen erottelu ja käsitteellistäminen ovat uutta.

Kun yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamamme Luiden tie – Gulagin jäljillä (Like 2019) oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, kuulimme toistuvasti, että parasta kirjassa oli uudenlainen ote, jossa kehystimme faktat omien kokemusten kautta kerrottuun tarinaan. Itseäni yllätti, että tätä piirrettä pidettiin tuoreena – olinhan viimeistään esseeteoksesta Itä-Harlemin punainen ruusu (Savukeidas 2011) asti käyttänyt teoksissani vastaavaa metodia. Luiden tie oli kuitenkin ensimmäinen laajaa huomiota saanut kirjani ja osui hetkeen, jolloin kertova tietokirjallisuus tuli yleisesti tunnetuksi.

Monissa omissa tietokirjoissani, mukaan lukien uusimmassa teoksessa Matkalla Suomeen – tarinoita heimojen maasta (Into 2022), matka muodostaa narratiivisen kehyksen, johon esseistinen ja tiedollinen teksti limittyvät. Tämä on itselleni luonteva kerrontatapa, koska käytän paikkoja lähdeaineiston tavoin. Riippuu aiheesta, kuinka paljon sovellan narratiivista elementtiä. Jotkut teokseni, kuten Neukkuturismi (Vastapaino 2020) ovat puhtaasti tietokirjoja ilman kertovaa kehystä, ja toiset, kuten Arktis (Like 2021) taas ovat matkatarinoita, joihin limittyy tutkittua tietoa. Myös narratiivisissa teoksissani pidän aina mukana viiteapparaatin ja lähdeluettelon.

Nykyään, kun tietoa on yhä helpommin saatavilla, tietokirjallisuudelta ei kaivata niinkään faktaluetteloa vaan synteesiä. Hyvän kirjallisuuden tehtävä on vetää tieto yhteen ja asettaa se kontekstiin, ja tarjota kokonaisuus lukijalle kiinnostavassa muodossa. Tarinan kehyksessä tieto syvenee.

Ville-Juhani Sutinen on kirjailija ja kääntäjä, joka on julkaissut tietokirjoja, romaaneja, esseitä sekä runokokoelmia ja suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Sutinen esiintyi maksuttomassa webinaarissamme Narratiiviset tietokirjat – missä menee faktan ja fiktion raja? torstaina 21.4.

Sutisen kuva: Ari Haimi / Like

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: