Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Maria Laakso: Tietokirjailijana kouluvierailulla
Laura Karlsson: Mikä tietokirjallisuudessa kiinnostaa juuri nyt?
Jukka-Pekka Pietiäinen: Tietokirjailijat ja oppikirjailijat ovat apurahansa ansainneet
Mikko Grönlund: Mitä tietokirjailija tienaa?
Sanna Haanpää: Uuden toiminnanjohtajan aloitustunnelmia
Kaarina Hazard: Tietokirja, mon amour
Anne Helttunen: Kirjasuunnistus johdattaa kirjojen maailmaan
Tuula Vainikainen: Messuillaan täydestä sydämestä tietokirjan edestä
Andrei Sergejeff: Egyptin orjasulttaanit tuhoutuivat mieluummin kuin sopeutuivat
Reetta Kettunen: Lapsuuden sankareille
Oula Silvennoinen: Tietokirjailija ja kansalliset myytit
Jussi Pakkasvirta: Politiikan ennustaminen voi mennä pieleen, vaikka kuinka tiedolla yrittäisi
Aleksis Salusjärvi: Millaisia nuorten tietokirjoja tässä ajassa tarvitaan?
Marjo Heiskanen: Haku päällä: Näennäistiedosta punnittuun tietämättömyyteen
Päivi Kosonen: Yhdessä lukemaan!
Tuula Uusi-Hallila: Tietokirja eheyttää lukion
Markku Heikkilä: Tehtävä Euroopassa
Paula Havaste: Ve-si-me-lo-ni ja muita tietokirjallisuuden outouksia
Helena Ruuska: Peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja
Timo Tossavainen: Oppikirjailija – tulevaisuuden ammatti?
Urpu Strellman: Suomi edellä maailmalle
Anna Kortelainen: Tietokirjailijan evästys seuraavalle hallitukselle
Karo Hämäläinen: Miksi diktaattorit vihaavat tietokirjoja?
Pirjo Hiidenmaa: Monta syytä kirjoittaa tietokirjoja – silloinkin, kun ostajia on vähän
Jaakko Heinimäki: Uusi kirja kolmen viikon välein
Tiina Raevaara: Maailmaa muuttava tietokirja vaatii työtä, aikaa ja resursseja
Faktahommissa
Tieto tarinan kehyksessä
Ville-Juhani Sutinen
Välillä vastaan tulee teoksia, joissa on kiinnostavaa tietoa mutta sen ympäriltä puuttuu kirja. Välillä taas kohtaa teoksia, joissa on kehyksenä kiinnostava kirja mutta sen sisällä tieto on ennestään tuttua.
Faktoja julkaisevat tutkijat ja tietokirjoittajat väheksyvät helposti kertovaa rakennetta, koska sen ei katsota antavan mitään lisää: tosiasiat riittävät. Fiktiota julkaisevat kirjailijat sen sijaan väheksyvät helposti tosiasioita, sillä tarinan maailma ei rakennu faktoista vaan kokemuksista: tunne riittää.
Olen itse tasapainoillut näiden lajityyppien välillä viimeiset viisitoista vuotta, ja jos sen aikana jotain olen oppinut niin tämän: tarvitaan sekä tieto että tarina, jotta aihe tulee kokonaan esiin.
Kertova tietokirjallisuus on Suomessa uusi tulokas. Tai jos tarkkoja ollaan, se ei ole ilmiönä uusi, sillä kertovia tietokirjoja on julkaistu pitkään, mutta sen erottelu ja käsitteellistäminen ovat uutta.
Kun yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamamme Luiden tie – Gulagin jäljillä (Like 2019) oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, kuulimme toistuvasti, että parasta kirjassa oli uudenlainen ote, jossa kehystimme faktat omien kokemusten kautta kerrottuun tarinaan. Itseäni yllätti, että tätä piirrettä pidettiin tuoreena – olinhan viimeistään esseeteoksesta Itä-Harlemin punainen ruusu (Savukeidas 2011) asti käyttänyt teoksissani vastaavaa metodia. Luiden tie oli kuitenkin ensimmäinen laajaa huomiota saanut kirjani ja osui hetkeen, jolloin kertova tietokirjallisuus tuli yleisesti tunnetuksi.
Monissa omissa tietokirjoissani, mukaan lukien uusimmassa teoksessa Matkalla Suomeen – tarinoita heimojen maasta (Into 2022), matka muodostaa narratiivisen kehyksen, johon esseistinen ja tiedollinen teksti limittyvät. Tämä on itselleni luonteva kerrontatapa, koska käytän paikkoja lähdeaineiston tavoin. Riippuu aiheesta, kuinka paljon sovellan narratiivista elementtiä. Jotkut teokseni, kuten Neukkuturismi (Vastapaino 2020) ovat puhtaasti tietokirjoja ilman kertovaa kehystä, ja toiset, kuten Arktis (Like 2021) taas ovat matkatarinoita, joihin limittyy tutkittua tietoa. Myös narratiivisissa teoksissani pidän aina mukana viiteapparaatin ja lähdeluettelon.
Nykyään, kun tietoa on yhä helpommin saatavilla, tietokirjallisuudelta ei kaivata niinkään faktaluetteloa vaan synteesiä. Hyvän kirjallisuuden tehtävä on vetää tieto yhteen ja asettaa se kontekstiin, ja tarjota kokonaisuus lukijalle kiinnostavassa muodossa. Tarinan kehyksessä tieto syvenee.
Ville-Juhani Sutinen on kirjailija ja kääntäjä, joka on julkaissut tietokirjoja, romaaneja, esseitä sekä runokokoelmia ja suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Sutinen esiintyi maksuttomassa webinaarissamme Narratiiviset tietokirjat – missä menee faktan ja fiktion raja? torstaina 21.4.
Sutisen kuva: Ari Haimi / Like