Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2022 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa

Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?

Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?

Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia

Iida Simes: Sivistyksen valoa!

Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää

Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää

Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?

Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija

Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta

Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!

Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan

Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa

Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Faktahommissa

Tieto tarinan kehyksessä

12.04.2022

Ville-Juhani Sutinen

Välillä vastaan tulee teoksia, joissa on kiinnostavaa tietoa mutta sen ympäriltä puuttuu kirja. Välillä taas kohtaa teoksia, joissa on kehyksenä kiinnostava kirja mutta sen sisällä tieto on ennestään tuttua.

Faktoja julkaisevat tutkijat ja tietokirjoittajat väheksyvät helposti kertovaa rakennetta, koska sen ei katsota antavan mitään lisää: tosiasiat riittävät. Fiktiota julkaisevat kirjailijat sen sijaan väheksyvät helposti tosiasioita, sillä tarinan maailma ei rakennu faktoista vaan kokemuksista: tunne riittää.

Olen itse tasapainoillut näiden lajityyppien välillä viimeiset viisitoista vuotta, ja jos sen aikana jotain olen oppinut niin tämän: tarvitaan sekä tieto että tarina, jotta aihe tulee kokonaan esiin.

Kertova tietokirjallisuus on Suomessa uusi tulokas. Tai jos tarkkoja ollaan, se ei ole ilmiönä uusi, sillä kertovia tietokirjoja on julkaistu pitkään, mutta sen erottelu ja käsitteellistäminen ovat uutta.

Kun yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamamme Luiden tie – Gulagin jäljillä (Like 2019) oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana, kuulimme toistuvasti, että parasta kirjassa oli uudenlainen ote, jossa kehystimme faktat omien kokemusten kautta kerrottuun tarinaan. Itseäni yllätti, että tätä piirrettä pidettiin tuoreena – olinhan viimeistään esseeteoksesta Itä-Harlemin punainen ruusu (Savukeidas 2011) asti käyttänyt teoksissani vastaavaa metodia. Luiden tie oli kuitenkin ensimmäinen laajaa huomiota saanut kirjani ja osui hetkeen, jolloin kertova tietokirjallisuus tuli yleisesti tunnetuksi.

Monissa omissa tietokirjoissani, mukaan lukien uusimmassa teoksessa Matkalla Suomeen – tarinoita heimojen maasta (Into 2022), matka muodostaa narratiivisen kehyksen, johon esseistinen ja tiedollinen teksti limittyvät. Tämä on itselleni luonteva kerrontatapa, koska käytän paikkoja lähdeaineiston tavoin. Riippuu aiheesta, kuinka paljon sovellan narratiivista elementtiä. Jotkut teokseni, kuten Neukkuturismi (Vastapaino 2020) ovat puhtaasti tietokirjoja ilman kertovaa kehystä, ja toiset, kuten Arktis (Like 2021) taas ovat matkatarinoita, joihin limittyy tutkittua tietoa. Myös narratiivisissa teoksissani pidän aina mukana viiteapparaatin ja lähdeluettelon.

Nykyään, kun tietoa on yhä helpommin saatavilla, tietokirjallisuudelta ei kaivata niinkään faktaluetteloa vaan synteesiä. Hyvän kirjallisuuden tehtävä on vetää tieto yhteen ja asettaa se kontekstiin, ja tarjota kokonaisuus lukijalle kiinnostavassa muodossa. Tarinan kehyksessä tieto syvenee.

Ville-Juhani Sutinen on kirjailija ja kääntäjä, joka on julkaissut tietokirjoja, romaaneja, esseitä sekä runokokoelmia ja suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Sutinen esiintyi maksuttomassa webinaarissamme Narratiiviset tietokirjat – missä menee faktan ja fiktion raja? torstaina 21.4.

Sutisen kuva: Ari Haimi / Like

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: