Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Markus Hotakainen: Onko suomalaisella tietokirjallisuudella menekkiä maailmalla?

Mervi Holopainen: Laadukkaan oppimateriaalin tärkeä rooli

Iiris Nuutinen: Syksy viestintäharjoittelussa Suomen tietokirjailijoilla

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuuden lajit ja rajat

Pirita Tolvanen: Tietokuvituksen lähteillä

Kirsi Vainio-Korhonen: Ihmiset tietokirjan näyttämöllä

Timo Tossavainen: Tietokirjoista saaduilla tuloilla ei pitkälle pötki

Vilja-Tuulia Huotarinen: Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävässä

Pirjo Hiidenmaa: Lukeminen on yhteinen asia!

Ulla-Maija Paavilainen: Tärkeintä on luottamus

Lauri Järvilehto: Luovuus ja keskittyminen tietokirjailijan työssä

Anne Rutanen: Tietokirjafestivaalin rakentaminen on joukkuelaji

Tommi Wallenius: Havaintoja kevään 2023 jäsenkyselystä

Henri Satokangas ja Ilona Lindh: Tyypillisen tietokirjan jäljillä

Jenni Stammeier: Tietokirja syntyy apurahalla

Ulla Ilomäki-Keisala: Mitä laadukas oppimateriaali merkitsee tässä ajassa?

Timo Tossavainen: Treffeillä tekoälyn kanssa

Juhana Aunesluoma: Ennätysmäärä hakemuksia – suomalainen tietokirjallisuus voi hyvin

Hannele Cantell: Laadukkaat oppimateriaalit takaavat opetuksen tasa-arvon

Ville Blåfield: Mistä aloittaa? Helsingin Kirjamessujen ohjelman kuratointi on kaaoksen hallintaa

Mikko Niemelä: Sitaattioikeus – miten se menikään?

Sanna Nyqvist: Eroon kesäterästä eli miten päästä kirjoittamisessa alkuun tauon jälkeen?

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo: Tietokirjailija, maltatko palautua?

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Faktahommissa

Tehtävä Euroopassa

21.05.2019

Markku Heikkilä

Eurooppa-päivänä katselin Rovaniemellä, kun muuan eurovaaliehdokas täytti lappua. Siinä piti jatkaa itse lausetta ”Äänestän, koska….”. Hänen perustelunsa äänestämiseen oli, että nämä ovat tärkeimmät vaalit koskaan.

Samalla hän piti puhetilaisuutta. Sillä oli viisi kuulijaa. Pienistä puroista kerätään tämä demokratian virta.

Ehdokkaita Suomen vaaleissa on kaikkiaan 269. Vaalien jälkeen käsillä on 13 suomalaista europarlamentaarikkoa. He liittyvät Brysselissä ja Strasbourgissa joukkoon, jonka koostumus on isoimpien puolueryhmien osalta ollut vuosikymmenet varsin pysyvä. Ei ehkä ole näiden vaalien jälkeen. Eurooppa on murroksessa, joka on näkynyt monissa kansallisissa vaaleissa, ja arvatenkin näkyy myös eurooppalaisissa vaaleissa.

Jos meno Euroopan päätöksenteossa muuttuu, se muuttuu silloin myös Suomessa.

On ilmeistä, että äänestysprosentti voi jäädä näissä vaaleissa kovin alhaiseksi. Ei kiinnosta, ei tiedä, tuntuu vieraalta, ei välitä.

Olen käynyt muutaman kerran Euroopan parlamentissa, sen auloissa, kahviloissa ja työhuoneissa. Olen tavannut monia entisiä, nykyisiä ja tulevia meppejä. Entisenä politiikan toimittajana se on ollut helppoa.

Helppoa sen sijaan ei ollut toimittajana tehdä tuota tutuksi. EU-jäsenyyden alkuvuosina moni sitä yritti. Yrittäjien määrä on vähitellen harventunut kovin pieneksi. On pulaa ajasta, rahasta ja kiinnostuksesta.

Siinäkö siis markkinarako ajankohtaiselle tietokirjallisuudelle, joka elävästi ja kiinnostavasti analysoi eurooppalaisen päätöksenteon pyörteitä?

On helppoa löytää suomalaisia ja suomennettuja tietokirjoja, joiden kannessa tuijottaa tuiman näköisenä joko Vladimir Putin tai Donald Trump. Heidän polkunsa valtaan ja tapansa käyttää valtaa on kerrottu monesta kulmasta, ja lisää sitä lajia on varmasti tulossa. Kumpikaan näistä herroista ei edusta sellaista valtakeskusta, jossa tehtävä lainsäädäntö vaikuttaa suoraan Suomen sisäisiin asioihin. Mutta heidän kasvonsa myyvät, sillä niihin liittyy tunteita.

Euroopan unionikin voi herättää tunteita, mutta sillä ei ole kasvoja. Sillä on rinnakkaisia instituutioita ja iso liuta eriasteisia vallankäyttäjiä. Sen toiminnasta on työlästä löytää suurelle yleisölle tarkoitettua ajankohtaista tietokirjallisuutta, jossa tulkintoja olisi tehty suomalaisin silmin.

En tiedä, kuinka näissä vaaleissa käy. Mutta tiedän, että tuloksella on merkitystä ja toivon voivani myöhemmin lukea hyvästä suomalaisesta tietokirjasta, miksi eurooppalaisissa vaaleissa kävi niin kuin kävi ja mitä siitä seurasi. Oman ajan selittäminen kun on yksi tietokirjallisuuden isoista tehtävistä.

Markku Heikkilä on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen viestintäpäällikkö ja Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: