Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2023 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Pirita Tolvanen: Tietokuvituksen lähteillä
Kirsi Vainio-Korhonen: Ihmiset tietokirjan näyttämöllä
Timo Tossavainen: Tietokirjoista saaduilla tuloilla ei pitkälle pötki
Vilja-Tuulia Huotarinen: Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävässä
Pirjo Hiidenmaa: Lukeminen on yhteinen asia!
Ulla-Maija Paavilainen: Tärkeintä on luottamus
Lauri Järvilehto: Luovuus ja keskittyminen tietokirjailijan työssä
Anne Rutanen: Tietokirjafestivaalin rakentaminen on joukkuelaji
Tommi Wallenius: Havaintoja kevään 2023 jäsenkyselystä
Henri Satokangas ja Ilona Lindh: Tyypillisen tietokirjan jäljillä
Jenni Stammeier: Tietokirja syntyy apurahalla
Ulla Ilomäki-Keisala: Mitä laadukas oppimateriaali merkitsee tässä ajassa?
Timo Tossavainen: Treffeillä tekoälyn kanssa
Juhana Aunesluoma: Ennätysmäärä hakemuksia – suomalainen tietokirjallisuus voi hyvin
Hannele Cantell: Laadukkaat oppimateriaalit takaavat opetuksen tasa-arvon
Ville Blåfield: Mistä aloittaa? Helsingin Kirjamessujen ohjelman kuratointi on kaaoksen hallintaa
Mikko Niemelä: Sitaattioikeus – miten se menikään?
Sanna Nyqvist: Eroon kesäterästä eli miten päästä kirjoittamisessa alkuun tauon jälkeen?
Kati Boijer-Spoof Heikinheimo: Tietokirjailija, maltatko palautua?
Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?
Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle
Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä
Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa
Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?
Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?
Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia
Faktahommissa
Tärkeintä on luottamus
”Kaunein runo syntyy
kun ihminen on lähellä ihmistä,
kun hellyys,
yksinkertainen ja rajaton,
vailla kysymyksiä
virtaa toisesta toiseen.”
Noin kirjoitti Arvo Turtiainen rakkaudesta. Elämäkerta ei ole rakkausruno, mutta mielestäni tärkeintä on kirjoittajan kannalta läheisyyden ja luottamuksen saavuttaminen elämäkerran kohteen kanssa. Silloin yhteistyö, eli kohteen menneisyyden ja historian puiminen on luontevaa. Kohde ei saa tuntea itseään ahdistetuksi tai pelätä. Silti hänen on kerrottava kaikki – vapaaehtoisesti, ilman revolverihaastatteluja. Kun toisen elämä on kämmenelläsi, pidä kiinni lujasti mutta lempeästi.
Mitä jää julkaisematta, jää kirjoittajan tietoon. Kirjoittamatta jääneet virkkeet pulpahtavat kyllä esiin rivien välissä, sanojen valinnassa ja tyylilajissa.
Ennen kuin aloitin kirjoittaa ensimmäistä elämäkertaani, Kirsti Paakkasen tarinaa Suurin niistä on rakkaus, oli kolmivuotinen terapiani lopuillaan. Ilman sitä en olisi kyennyt paneutumaan niin syvälle Paakkasen persoonaan, saati tulemaan toimeen hänen kanssaan.
Kirjoittaja ei saa siis rakastua kohteeseensa, mutta samaistumisesta ei ole haittaa. Paakkasen kanssa työskennellessämme aloin pukeutua pelkästään mustiin, Elina Gustafssonin kanssa tunsin nuortuvani ja kirosanavarastoni koheni. Jukka Rintalan kanssa tavoitimme lähes heti saman herkkyysasteen. Myöhemmin sain todistaa hänen terävää huumorintajuaan ja äkkipikaisuuttaan.
Koska juuri molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen on mielestäni niin olennaista, alan lukea tekstiäni kohteelle hyvin varhaisessa vaiheessa. Saamani palaute todistaa, olenko ymmärtänyt kohdettani oikein. Tekstiini on tällä menetelmällä tullut vain minimaalisia muutoksia.
Täysin toisenlaiseen tilanteeseen jouduin, kun ryhdyin kirjoittamaan loppuun tänä syksynä ilmestyvää Päivät jotka sain (Kirjapaja). Kyseessä on autofiktiivinen teos, jonka ystäväni, kirjailija Katarina West ehti aloittaa, ja jonka hänen puolisonsa pyysi minut kirjoittamaan loppuun Katarinan kuoleman jälkeen. Jouduin tulkitsemaan ja päättelemään paljon – ja jälleen kerran samaistumaan rankkoihin asioihin. En koskaan saa tietää, mitä Katarina lopputuloksesta olisi ajatellut. Mutta eiväthän saa tietää ketkään, jotka kirjoittavat menehtyneistä historiallisista henkilöistä.
Ulla-Maija Paavilainen on toimittaja ja vapaa kirjoittaja, joka on kirjoittanut elämäkerran mm. yrittäjälegenda Kirsti Paakkasesta ja nyrkkeilijä Elina Gustafssonista. Paavilaisen uusin elämäkerta kertoo muotisuunnittelija Jukka Rintalasta (Jukka Rintala – Elämänviiva, Otava, 2022).
Paavilainen esiintyy Tietokirjafestivaaleilla keskustelussa Elämäkerrat – Kirjoittajan ja kohteen yhteistyö keskiviikkona 30.8. klo 17. Keskustelussa ovat mukana elämäkertojen kirjoittajien (Ulla-Maija Paavilainen ja Jouni K. Kemppainen) lisäksi myös elämäkertojen kohteet, Kaija Koo ja Jukka Rintala. Tietokirjafestivaalit pidetään 30.–31.8. Tieteiden talolla. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tutustu ohjelmaan.
Paavilaisen kuva: Jonne Räsänen / Otava