Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Markus Hotakainen: Onko suomalaisella tietokirjallisuudella menekkiä maailmalla?

Mervi Holopainen: Laadukkaan oppimateriaalin tärkeä rooli

Iiris Nuutinen: Syksy viestintäharjoittelussa Suomen tietokirjailijoilla

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuuden lajit ja rajat

Pirita Tolvanen: Tietokuvituksen lähteillä

Kirsi Vainio-Korhonen: Ihmiset tietokirjan näyttämöllä

Timo Tossavainen: Tietokirjoista saaduilla tuloilla ei pitkälle pötki

Vilja-Tuulia Huotarinen: Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävässä

Pirjo Hiidenmaa: Lukeminen on yhteinen asia!

Ulla-Maija Paavilainen: Tärkeintä on luottamus

Lauri Järvilehto: Luovuus ja keskittyminen tietokirjailijan työssä

Anne Rutanen: Tietokirjafestivaalin rakentaminen on joukkuelaji

Tommi Wallenius: Havaintoja kevään 2023 jäsenkyselystä

Henri Satokangas ja Ilona Lindh: Tyypillisen tietokirjan jäljillä

Jenni Stammeier: Tietokirja syntyy apurahalla

Ulla Ilomäki-Keisala: Mitä laadukas oppimateriaali merkitsee tässä ajassa?

Timo Tossavainen: Treffeillä tekoälyn kanssa

Juhana Aunesluoma: Ennätysmäärä hakemuksia – suomalainen tietokirjallisuus voi hyvin

Hannele Cantell: Laadukkaat oppimateriaalit takaavat opetuksen tasa-arvon

Ville Blåfield: Mistä aloittaa? Helsingin Kirjamessujen ohjelman kuratointi on kaaoksen hallintaa

Mikko Niemelä: Sitaattioikeus – miten se menikään?

Sanna Nyqvist: Eroon kesäterästä eli miten päästä kirjoittamisessa alkuun tauon jälkeen?

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo: Tietokirjailija, maltatko palautua?

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Faktahommissa

Tärkeintä on luottamus

25.07.2023

”Kaunein runo syntyy 
kun ihminen on lähellä ihmistä,
kun hellyys,
yksinkertainen ja rajaton,
vailla kysymyksiä
virtaa toisesta toiseen.”

Noin kirjoitti Arvo Turtiainen rakkaudesta. Elämäkerta ei ole rakkausruno, mutta mielestäni tärkeintä on kirjoittajan kannalta läheisyyden ja luottamuksen saavuttaminen elämäkerran kohteen kanssa. Silloin yhteistyö, eli kohteen menneisyyden ja historian puiminen on luontevaa. Kohde ei saa tuntea itseään ahdistetuksi tai pelätä. Silti hänen on kerrottava kaikki – vapaaehtoisesti, ilman revolverihaastatteluja. Kun toisen elämä on kämmenelläsi, pidä kiinni lujasti mutta lempeästi.

Mitä jää julkaisematta, jää kirjoittajan tietoon. Kirjoittamatta jääneet virkkeet pulpahtavat kyllä esiin rivien välissä, sanojen valinnassa ja tyylilajissa.

Ennen kuin aloitin kirjoittaa ensimmäistä elämäkertaani, Kirsti Paakkasen tarinaa Suurin niistä on rakkaus, oli kolmivuotinen terapiani lopuillaan. Ilman sitä en olisi kyennyt paneutumaan niin syvälle Paakkasen persoonaan, saati tulemaan toimeen hänen kanssaan.

Kirjoittaja ei saa siis rakastua kohteeseensa, mutta samaistumisesta ei ole haittaa. Paakkasen kanssa työskennellessämme aloin pukeutua pelkästään mustiin, Elina Gustafssonin kanssa tunsin nuortuvani ja kirosanavarastoni koheni. Jukka Rintalan kanssa tavoitimme lähes heti saman herkkyysasteen. Myöhemmin sain todistaa hänen terävää huumorintajuaan ja äkkipikaisuuttaan.

Koska juuri molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen on mielestäni niin olennaista, alan lukea tekstiäni kohteelle hyvin varhaisessa vaiheessa. Saamani palaute todistaa, olenko ymmärtänyt kohdettani oikein. Tekstiini on tällä menetelmällä tullut vain minimaalisia muutoksia.

Täysin toisenlaiseen tilanteeseen jouduin, kun ryhdyin kirjoittamaan loppuun tänä syksynä ilmestyvää Päivät jotka sain (Kirjapaja). Kyseessä on autofiktiivinen teos, jonka ystäväni, kirjailija Katarina West ehti aloittaa, ja jonka hänen puolisonsa pyysi minut kirjoittamaan loppuun Katarinan kuoleman jälkeen. Jouduin tulkitsemaan ja päättelemään paljon – ja jälleen kerran samaistumaan rankkoihin asioihin. En koskaan saa tietää, mitä Katarina lopputuloksesta olisi ajatellut. Mutta eiväthän saa tietää ketkään, jotka kirjoittavat menehtyneistä historiallisista henkilöistä. 

Ulla-Maija Paavilainen on toimittaja ja vapaa kirjoittaja, joka on kirjoittanut elämäkerran mm. yrittäjälegenda Kirsti Paakkasesta ja nyrkkeilijä Elina Gustafssonista. Paavilaisen uusin elämäkerta kertoo muotisuunnittelija Jukka Rintalasta (Jukka Rintala – Elämänviiva, Otava, 2022).

Paavilainen esiintyy Tietokirjafestivaaleilla keskustelussa Elämäkerrat – Kirjoittajan ja kohteen yhteistyö keskiviikkona 30.8. klo 17. Keskustelussa ovat mukana elämäkertojen kirjoittajien (Ulla-Maija Paavilainen ja Jouni K. Kemppainen) lisäksi myös elämäkertojen kohteet, Kaija Koo ja Jukka Rintala. Tietokirjafestivaalit pidetään 30.–31.8. Tieteiden talolla. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tutustu ohjelmaan

Paavilaisen kuva: Jonne Räsänen / Otava