Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Suomi edellä maailmalle
Urpu Strellman
On lokakuu 2017. Istun Frankfurtin kirjamessuilla agents’ centressä – valtavassa hallissa, jossa on vieri vieressä satamäärin pöytiä. Jokaisessa niistä käydään kauppaa kirjojen ulkomaanoikeuksista.
Hallissa käy kuhina. Tapaamisia on aamusta iltaan puolen tunnin välein. Kustantajat, agentit ja skoutit kiirehtivät eri suuntiin, huikkailevat tervehdyksiä, vaihtavat poskisuudelmia.
Helsinki Literary Agency on messuilla ensimmäistä kertaa. Agentuuri on aloittanut toimintansa vuoden alussa, ja minä olen sen ainoa työntekijä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä: agentuureja syntyy ja kuolee joka vuosi. Suuri osa on pieniä, yhden tai kahden hengen pajoja.
Nyt on kuitenkin meneillään jotain erityistä. Pöydän ympärillä on tavallista enemmän liikettä. Tapaamisten lopulla näen silmäkulmastani, että pöydän vierellä odottaa vuoroaan taas joku, joka ei ole seuraava tapaamiseni.
”Sinulla on se k-a-l-s-a-r-i-k-a-n-n-i”, saan kuulla. ”Voisitko lähettää minulle materiaalit?” ”Tahtoisin tehdä tarjouksen, tämä on täydellinen meidän listallemme.” ”Pidä minut ajan tasalla huutokaupoista, asiakkaani on tästä erittäin kiinnostunut.”
Skoutit, joiden työtä on kertoa asiakkainaan oleville kustantamoille pinnalla olevista kirjoista, ovat lyöneet rumpua Miska Rantasen seuraavana keväänä ilmestyvästä tietokirjasta Kalsarikänni. Suomalainen opas hyvään elämään. Maailmalla on jo parin vuoden ajan kiinnostanut pohjoismainen elämäntapa. Hygge ja lagom ovat olleet kansainvälisiä ilmiöitä, joista on julkaistu kymmenittäin kirjoja.
Kalsarikännin pitch on helppo tehdä, ja se on täydellinen. Se tarjoaa samalla kertaa kontekstin ja särmän. Lisäksi se on hauska. Suomi ei ole ihan samaa joukkoa kuin muut Pohjoismaat, se sanoo. Suomi on erilainen, outo, suoraviivainen, räväkkä. Ja siellä puhutaan outoa kieltä, jota on mahdoton lausua.
The Danes have hygge.
The Swedes have lagom.
The Finns have kalsarikänni – drinking home alone, in your underwear.
Parin minuutin tauoillani tarkistan sähköposteja, lähetän materiaaleja edelleen ja pyöritän kolmea huutokauppaa. Helsingin Sanomat soittaa: olen kehottanut Kustantamo S&S:ää tiedottamaan kotimaassa siitä, että heidän kirjansa on kansainvälisen kustannusmaailman parrasvaloissa.
Uusi agentuuri saa lentävän lähdön: sillä on yksi messujen puhutuimmista kirjoista.
***
Kalsarikänni-tapaus osoittaa monta asiaa. Yksi niistä on se, että suomalaisella tietokirjallisuudella on maailmalla aitoja mahdollisuuksia. Menestys vaatii kuitenkin panostuksia.
Ensimmäinen ylitettävä kynnys on kieli. Näytekäännöksille on olennaista saada nykyistä enemmän rahoitusta. Kaikki tietokirjallisuuden lajit eivät ole näytekäännöstukien piirissä, ja tuet ovat ylipäänsä liian pieniä tarpeeksi laajojen näytteiden käännättämiseen.
Toinen kynnys on oikeuksia myyvien tahojen pieni määrä ja koko. Kun resurssit ovat niukat ja toiminnan kasvattamiseen ei ole tarjolla mainittavaa tukea, monen kirjan potentiaali jää käyttämättä.
Yhteiselle strategialle tietokirjojen ulkomaanviennin kasvattamiseksi olisi tarvetta.
Kuva: Ismo Jokinen
Urpu Strellman on kirjallisuusagentti, joka on työskennellyt pitkään kustannuspäällikkönä ja kustannustoimittajana.