Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät parillisten viikkojen tiistaisin.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella

Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa

Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!

Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji

Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020

Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä

Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon

Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun

Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta

Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan

Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä

Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun

Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?

Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan

Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana

Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät

Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?

Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri

Faktahommissa

Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

20.04.2021

Laura Ertimo

”Miksi ihmeessä teet tietokirjoja lapsille?” kysyi hyväntahtoinen ja aidosti hämmästynyt toimittaja minulta kirjastovierailulla muutamia vuosia sitten. En muista omaa vastaustani, vain hämmentyneen ajatukseni: ”Miksi en tekisi? Aiheita on valtavasti, lukijakuntaa syntyy jatkuvasti lisää ja tarjonta on laikullista. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.”

Olin tehnyt kirjoja tilauksesta, ja vierailulla olin ensimmäisten itsenäisesti kirjoittamieni Yön ja Veden (Myllylahti 2016 ja 2017) kanssa. Kotona esikoiseni oli miltei vauvasta asti osoittanut painokkaasti kiinnostusta tosiasioihin. Sekä ammatilliset että arkiset havainnot puolsivat tietokirjan tarjoamista lapsille.

Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Kuvittaja Satu Kontinen. Myllylahti 2016.

Mikä suhde ikään perustuvan kohderyhmän ja kirjallisuuden lajin välillä on? Ilmassa tuntuu ajoittain leijuvan ajatus siitä, että sadut ovat lasten maailmaa ja että tiedon tuputtaminen ehkä jopa pilaa lapsuuden. Eivätkö koulukirjat hoitele tiedontarpeen ajallaan?

Taaperoiden ja leikki-ikäisten mielet ja kehot ovat äärimmilleen viritettyjä tiedonhankkimisorganismeja. Kaikki aistit ovat käytössä, kun informaatiotulvasta aletaan muodostaa rakenteita. ”Onko tuo totta?”, ”Miksi?” kysyvät pallerot silmät pyöreinä. Totuus on niin ihmeellistä, että siitä on otettava kiinni kaikin keinoin. Pienille tehdyt tietokirjat tarjoavat konkreettisia palikoita maailmankuvan rakentamiseen.

Pikkutieto: Missä sinä olet? Kuvittaja Sanna Pelliccioni. Minerva 2020

Koululaisen maailmassa fiktio ja fakta ovat jo eriytyneempiä. Silloin mielikuvituksella leikittely on tietokirjassakin tekijän ja lukijan välinen sopimus. Kun ryhdyin lähes mahdottomalta tuntuneeseen tehtävään kirjoittaa ilmastonmuutoskirja alakoululaisille, keiju ja menninkäinen lehahtivat paikalle auttamaan. Koululainen ymmärtää, että Fossiilimenninkäinen voi hyvin kuvata todellista asennetta, vaikkei totta olekaan.

Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. Kuvittaja Mari Ahokoivu. Into Kustannus 2019.

Tunnen suurinta onnistumisen iloa saadessani palautetta siitä, että lapsen ja aikuisen yhteinen lukuhetki palvelee molempia. Lastentietokirjan ”lapsi” antaa lupauksen siitä, että kirja lähtee liikkeelle perusasioista eikä oleta lukijalta laajoja ennakkotietoja, mutta sisältö voi tuoda aikuisellekin uusia näkökulmia. Ymmärtämisen tukena, lepopaikkana ja innoituksena on kuvitusta.

Lumotun Maan kartasto. Kuvittaja Satu Kontinen. Kustantamo S&S 2020

Kirjoittaessani rakennan lukijalle siltaa akateemisen tiedon ja arjen välille. Sekä kuvituksessa että tekstissä voi olla tasoja, jotka jäävät yhdeltä huomaamatta ja avaavat toiselle ennalta arvaamattoman näkökulman – jokainen lukutuokio on lopulta oma intiimi tapahtumansa kirjan ja lukijan välillä. Lyhyt muoto tekee lastentietokirjasta ponnahduslaudan, joka avautuu maailmaan ja vihjaa uusia suuntia ajatuksille, tiedonhaulle ja mielikuvitukselle.

Laura Ertimo on lastentietokirjailija, joka palkittiin Tietopöllö-palkinnolla vuonna 2020. Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Laura Ertimon kuva: Anna Autio.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Ponnahduslautoja

Kiitokset, Laura Ertimo, tekstistäsi! Lastenlasteni kanssa iloitsen tietokirjoista, tietokirjoistasi. Fakta ja fiktio eivät sulje toisiaan pois. Ympäristön tutkiminen on kasvamisen alusta asti lapsen ja aikuisen yhteinen ilo!

- ti 4. toukokuuta 2021 17.27.40

Maahanmuuttajalapset ja nuoret

Löytyisiköhän tietokirjoittajaa joka haluaisi kirjoittaa tietokrjalisuutta maahanmuuttajalapsille? Historiaa, tapahistoriaa, kulttuuria. Olen tavannut sosiaalisesti lukutaidottomia nuoria, joilta esim peruskoulu on jäänyt kesken iän vuoksi. Moni asia on Suomessa outo, kun nuoret vielä helposti eriytyvät omataustaisiin ryhmiin. Tukikirjallisuutta tarvittaisiin.

- to 6. toukokuuta 2021 22.27.48