Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2022 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa

Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?

Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?

Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia

Iida Simes: Sivistyksen valoa!

Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää

Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää

Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?

Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija

Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta

Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!

Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan

Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa

Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Faktahommissa

Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

20.04.2021

Laura Ertimo

”Miksi ihmeessä teet tietokirjoja lapsille?” kysyi hyväntahtoinen ja aidosti hämmästynyt toimittaja minulta kirjastovierailulla muutamia vuosia sitten. En muista omaa vastaustani, vain hämmentyneen ajatukseni: ”Miksi en tekisi? Aiheita on valtavasti, lukijakuntaa syntyy jatkuvasti lisää ja tarjonta on laikullista. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.”

Olin tehnyt kirjoja tilauksesta, ja vierailulla olin ensimmäisten itsenäisesti kirjoittamieni Yön ja Veden (Myllylahti 2016 ja 2017) kanssa. Kotona esikoiseni oli miltei vauvasta asti osoittanut painokkaasti kiinnostusta tosiasioihin. Sekä ammatilliset että arkiset havainnot puolsivat tietokirjan tarjoamista lapsille.

Yö. Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Kuvittaja Satu Kontinen. Myllylahti 2016.

Mikä suhde ikään perustuvan kohderyhmän ja kirjallisuuden lajin välillä on? Ilmassa tuntuu ajoittain leijuvan ajatus siitä, että sadut ovat lasten maailmaa ja että tiedon tuputtaminen ehkä jopa pilaa lapsuuden. Eivätkö koulukirjat hoitele tiedontarpeen ajallaan?

Taaperoiden ja leikki-ikäisten mielet ja kehot ovat äärimmilleen viritettyjä tiedonhankkimisorganismeja. Kaikki aistit ovat käytössä, kun informaatiotulvasta aletaan muodostaa rakenteita. ”Onko tuo totta?”, ”Miksi?” kysyvät pallerot silmät pyöreinä. Totuus on niin ihmeellistä, että siitä on otettava kiinni kaikin keinoin. Pienille tehdyt tietokirjat tarjoavat konkreettisia palikoita maailmankuvan rakentamiseen.

Pikkutieto: Missä sinä olet? Kuvittaja Sanna Pelliccioni. Minerva 2020

Koululaisen maailmassa fiktio ja fakta ovat jo eriytyneempiä. Silloin mielikuvituksella leikittely on tietokirjassakin tekijän ja lukijan välinen sopimus. Kun ryhdyin lähes mahdottomalta tuntuneeseen tehtävään kirjoittaa ilmastonmuutoskirja alakoululaisille, keiju ja menninkäinen lehahtivat paikalle auttamaan. Koululainen ymmärtää, että Fossiilimenninkäinen voi hyvin kuvata todellista asennetta, vaikkei totta olekaan.

Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. Kuvittaja Mari Ahokoivu. Into Kustannus 2019.

Tunnen suurinta onnistumisen iloa saadessani palautetta siitä, että lapsen ja aikuisen yhteinen lukuhetki palvelee molempia. Lastentietokirjan ”lapsi” antaa lupauksen siitä, että kirja lähtee liikkeelle perusasioista eikä oleta lukijalta laajoja ennakkotietoja, mutta sisältö voi tuoda aikuisellekin uusia näkökulmia. Ymmärtämisen tukena, lepopaikkana ja innoituksena on kuvitusta.

Lumotun Maan kartasto. Kuvittaja Satu Kontinen. Kustantamo S&S 2020

Kirjoittaessani rakennan lukijalle siltaa akateemisen tiedon ja arjen välille. Sekä kuvituksessa että tekstissä voi olla tasoja, jotka jäävät yhdeltä huomaamatta ja avaavat toiselle ennalta arvaamattoman näkökulman – jokainen lukutuokio on lopulta oma intiimi tapahtumansa kirjan ja lukijan välillä. Lyhyt muoto tekee lastentietokirjasta ponnahduslaudan, joka avautuu maailmaan ja vihjaa uusia suuntia ajatuksille, tiedonhaulle ja mielikuvitukselle.

Laura Ertimo on lastentietokirjailija, joka palkittiin Tietopöllö-palkinnolla vuonna 2020. Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Laura Ertimon kuva: Anna Autio.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Ponnahduslautoja

Kiitokset, Laura Ertimo, tekstistäsi! Lastenlasteni kanssa iloitsen tietokirjoista, tietokirjoistasi. Fakta ja fiktio eivät sulje toisiaan pois. Ympäristön tutkiminen on kasvamisen alusta asti lapsen ja aikuisen yhteinen ilo!

- ti 4. toukokuuta 2021 17.27.40

Maahanmuuttajalapset ja nuoret

Löytyisiköhän tietokirjoittajaa joka haluaisi kirjoittaa tietokrjalisuutta maahanmuuttajalapsille? Historiaa, tapahistoriaa, kulttuuria. Olen tavannut sosiaalisesti lukutaidottomia nuoria, joilta esim peruskoulu on jäänyt kesken iän vuoksi. Moni asia on Suomessa outo, kun nuoret vielä helposti eriytyvät omataustaisiin ryhmiin. Tukikirjallisuutta tarvittaisiin.

- to 6. toukokuuta 2021 22.27.48