Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja
Helena Ruuska
Suomi on koulutuksen mallimaa, sillä kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa suomalaiskoululaiset ovat olleet jo vuosikymmeniä maailman parhaita lukijoita. Siitä huolimatta huolipuhetta riittää. Nuoret eivät enää jaksa lukea pitkiä tekstejä, kokonaisista kirjoista puhumattakaan.
Pojat eivät lue, mutta eivät taida lukea enää tytötkään. Tätä syöksykierrettä hillitään lukutaitokampanjoilla. Ne sisältävät paljon puhetta lukemisesta mutta vähän tekoja.
Kokemukseni (ja tutkimustenkin) mukaan ala-asteikäiset lukevat vielä kirjoja. Viimeistään alakoulun ja yläkoulun välisenä kesänä lukuhalut kuitenkin katoavat. Sosiaalinen elämä vie mennessään ja internetin tarinataivas korvaa kirjat.
Yläkoululaisen harrastusluetteloon lukeminen ei enää mahdu. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle kirjoitettu ensimmäinen teksti paljastaa, että viimeisestä luetusta kirjasta taitaa olla jo jokunen tovi. Ajattelu ja kieli ovat solmussa, sanoja asioiden ilmaisemiseen ei ole. Kirjoittaminen on vaikeaa, ja lukeminen on työlästä.
Ala-asteen opetussuunnitelmissa on puhuttu vuosikymmeniä lukuharrastuksen virittämisestä ja vaalimisesta. Luokanopettaja on vinkannut kirjoja ja yrittänyt löytää jokaiselle mieluista luettavaa.
Hyvästä työstä huolimatta muut asiat nuorten elämässä ovat kiilanneet lukemisen ohi. Kirja on hidas ja vanhanaikainen. Digikirjasta ei ole kirjan maineen palauttajaksi.
Yläkoulun herkkähipiäinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ei uskalla vaatia ja pakottaa lukemaan kirjoja, ettei vain tapa lukuhaluja. Kuollutta ei kuitenkaan voi tappaa. Kannattaisi miettiä muita keinoja.
Onko lukuharrastuksen virittäminen ja vaaliminen enää hyvä kirjallisuuden opetuksen lähtökohta? Matematiikan tunneilla lasketaan. Opettaja ei kysele, kiinnostavatko nämä laskut.
Yläkoulussa kirjallisuutta opettava kuulee saman tarinan vuodesta toiseen: ”Luulin, että tää kirja on tylsä, mutta se olikin parempi kuin luulin.” Mitä tästä tositarinasta voi oppia?
Opettajan pitää jaksaa vaatia ja pakottaa lukemaan tieto- ja kaunokirjallisuutta.
Mutta äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaparalla on muitakin ongelmia kuin lukuhaluttomat teinit. Nimittäin koulujen kirjahyllyt ammottavat tyhjinä ja oikeudet hankkia digikirjoja puuttuvat. Kaikki maksaa. Kunnankirjastoon on koululta pitkä matka, eikä sielläkään odota runsaudensarvi.
Miten taataan koulutuksen mallimaan kansalaisten lukutaito tulevaisuudessa? Ehdotus on yksinkertainen: hankitaan verovaroin tieto- ja kaunokirjallisuutta peruskoulun yläasteelle ja velvoitetaan normatiivisen opetussuunnitelman avulla opettajat luettamaan oppilailla kokonaisteoksia.
Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat puhuvat koulutuksen puolesta. Lukutaito on oppimisen kivijalka. Siksi peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja, mutta kirjat maksavat. Vallanpitäjät – kansanedustajat – voivat puheen sijasta tehdä tekoja lukutaidon hyväksi.
Seuraavassa sitaatissa Lassi Sinkkosen Solveigin laulu -romaanin paikalla voisi lukea mikä tahansa teos:
"Solveigin laulu oli hyvin erilainen romaani, kuin mitä ajattelin sen ennen lukemista olevan. Se näytti ulkoapäin hyvin vanhanaikaiselta kirjalta sekä sellaiselta, johon en itse ikinä ensimmäiseksi tarttuisi ja alkaisi lukemaan. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, että sain sen lukea."
Kuva: Pentti Nisonen / WSOY
Helena Ruuska on FT, tietokirjailija sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Lahja opettajalle ja koululle
Kirja on hyvä lahja opettajille, oppilaille ja meille kaikille. Jos opettaja ei halua pitää kirjaa, sen voi jättää koulun opettajainhuoneeseen tai kirjastoon.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/mielipide/mit%C3%A4-opettajalle-lahjaksi-1.135050
- ke huhtik. 24 22:46:24 2019