Faktahommissa

Peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja

Helena Ruuska

Suomi on koulutuksen mallimaa, sillä kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa suomalaiskoululaiset ovat olleet jo vuosikymmeniä maailman parhaita lukijoita. Siitä huolimatta huolipuhetta riittää. Nuoret eivät enää jaksa lukea pitkiä tekstejä, kokonaisista kirjoista puhumattakaan.

Pojat eivät lue, mutta eivät taida lukea enää tytötkään. Tätä syöksykierrettä hillitään lukutaitokampanjoilla. Ne sisältävät paljon puhetta lukemisesta mutta vähän tekoja.

Kokemukseni (ja tutkimustenkin) mukaan ala-asteikäiset lukevat vielä kirjoja. Viimeistään alakoulun ja yläkoulun välisenä kesänä lukuhalut kuitenkin katoavat. Sosiaalinen elämä vie mennessään ja internetin tarinataivas korvaa kirjat.

Yläkoululaisen harrastusluetteloon lukeminen ei enää mahdu. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle kirjoitettu ensimmäinen teksti paljastaa, että viimeisestä luetusta kirjasta taitaa olla jo jokunen tovi. Ajattelu ja kieli ovat solmussa, sanoja asioiden ilmaisemiseen ei ole. Kirjoittaminen on vaikeaa, ja lukeminen on työlästä.

Ala-asteen opetussuunnitelmissa on puhuttu vuosikymmeniä lukuharrastuksen virittämisestä ja vaalimisesta. Luokanopettaja on vinkannut kirjoja ja yrittänyt löytää jokaiselle mieluista luettavaa.

Hyvästä työstä huolimatta muut asiat nuorten elämässä ovat kiilanneet lukemisen ohi. Kirja on hidas ja vanhanaikainen. Digikirjasta ei ole kirjan maineen palauttajaksi.

Yläkoulun herkkähipiäinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ei uskalla vaatia ja pakottaa lukemaan kirjoja, ettei vain tapa lukuhaluja. Kuollutta ei kuitenkaan voi tappaa. Kannattaisi miettiä muita keinoja.

Onko lukuharrastuksen virittäminen ja vaaliminen enää hyvä kirjallisuuden opetuksen lähtökohta? Matematiikan tunneilla lasketaan. Opettaja ei kysele, kiinnostavatko nämä laskut.

Yläkoulussa kirjallisuutta opettava kuulee saman tarinan vuodesta toiseen: ”Luulin, että tää kirja on tylsä, mutta se olikin parempi kuin luulin.” Mitä tästä tositarinasta voi oppia?

Opettajan pitää jaksaa vaatia ja pakottaa lukemaan tieto- ja kaunokirjallisuutta.

Mutta äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaparalla on muitakin ongelmia kuin lukuhaluttomat teinit. Nimittäin koulujen kirjahyllyt ammottavat tyhjinä ja oikeudet hankkia digikirjoja puuttuvat. Kaikki maksaa. Kunnankirjastoon on koululta pitkä matka, eikä sielläkään odota runsaudensarvi.

Miten taataan koulutuksen mallimaan kansalaisten lukutaito tulevaisuudessa? Ehdotus on yksinkertainen: hankitaan verovaroin tieto- ja kaunokirjallisuutta peruskoulun yläasteelle ja velvoitetaan normatiivisen opetussuunnitelman avulla opettajat luettamaan oppilailla kokonaisteoksia.

Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat puhuvat koulutuksen puolesta. Lukutaito on oppimisen kivijalka. Siksi peruskoululaiset tarvitsevat kirjoja, mutta kirjat maksavat. Vallanpitäjät – kansanedustajat – voivat puheen sijasta tehdä tekoja lukutaidon hyväksi.

Seuraavassa sitaatissa Lassi Sinkkosen Solveigin laulu -romaanin paikalla voisi lukea mikä tahansa teos:

"Solveigin laulu oli hyvin erilainen romaani, kuin mitä ajattelin sen ennen lukemista olevan. Se näytti ulkoapäin hyvin vanhanaikaiselta kirjalta sekä sellaiselta, johon en itse ikinä ensimmäiseksi tarttuisi ja alkaisi lukemaan. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, että sain sen lukea."

Kuva: Pentti Nisonen / WSOY

Helena Ruuska on FT, tietokirjailija sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori