Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa

Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?

Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?

Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia

Iida Simes: Sivistyksen valoa!

Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää

Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää

Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?

Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija

Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta

Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!

Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan

Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa

Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella

Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

Faktahommissa

Oppikirjailija – tulevaisuuden ammatti?

09.04.2019

Timo Tossavainen

Educa-messuilla tammikuussa 2019 julkaistiin yhdistyksemme kustantama Sähköistyvä koulu -kokoomateos, jossa parikymmentä oppimisen tutkijaa ja oppikirjojen ammattilaista pohti oppimisen ja oppikirjojen lähitulevaisuutta. Kirjan tavoitteena on tarjota asiantuntijatietoa keskusteluun oppimisen ja opettamisen muutoksesta, jota koulun ja koko yhteiskunnan teknologistumiseen väistämättä liittyy.

Vaikka kirjoittajienkin kesken vallitsee jonkin verran vaihtelevia näkemyksiä teknologistumisen siunauksellisuudesta, kirjasta välittynee vahvasti viesti siitä, että laadukkaita oppimateriaaleja tarvitaan oppimisen tueksi jatkossakin riippumatta siitä, ovatko ne painettuja vai sähköisiä.

Mutta millaisia viestejä oppimisen ja oppikirjojen kustantamisen arkitodellisuus lähettää oppikirjailijan urasta haaveileville? Vastikään Sanoma Pro ilmoitti aikeistansa alentaa osaa peruskoulun ja lukion oppimateriaalien tekijänoikeusprosenteista. Ratkaisu tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta, koska kaikkien osapuolien tiedossa on, että oppimateriaalien sähköistyminen on lisännyt ja laajentanut oppikirjailijan työmäärää.

Kovin paljon parempia uutisia ei kuulu kouluistakaan. Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen pakottaa kunnat satsaamaan valtavia summia infrastruktuuriin, ja tämä lisää paineita säästää oppimateriaalihankinnoista. Jos toisen asteen koulutuksesta tehdään kaikille maksutonta, voi oppimateriaaleihin varattu määräraha oppilasta kohden pienentyä entisestään. Jo toteutuneet koulutusleikkaukset ovat vähentäneet kontaktiopetuksen määrää mm. ammatillisesta koulutuksesta niin paljon, että riski, että oppimateriaalien laadusta säästetään, on todellinen.

Pelottavinta on, jos myös opettajien arvostus laadukkaita oppimateriaaleja kohtaan murenee. Omat lapseni käyvät koulua Ruotsissa. Ummikkona maahan muuttanut kuudesluokkalaisemme olisi halunnut tuoda repaleisen, jo monta kertaa oppilaalta toiselle kiertäneen koulukirjansa kotiin, jotta olisimme voineet yhdessä opiskella kieltä ja sisältöä. Yllätykseksemme hänen opettajansa kielsi viemästä kirjoja kotiin. Hänen perustelunsa oli, että riittää, että asiaa käydään koulussa läpi, ja sitä paitsi kirjahan voi unohtua jonnekin. Hän valisti maahanmuuttajia ystävällisesti myös oppimisen arviointikriteereistä, joiden mukaan on tärkeämpää, että oppii keskustelemaan aiheesta toisia kannustaen kuin se, että muistaa asiasisällön yksityiskohtia.

Tällaiseen on suomalaisena opettajana enää vaikeaa löytää asiallista vasta-argumenttia, suhtautumistapa tuntuu – luvalla sanoen – täysin päättömältä. Tämä ei tietenkään ole koko totuus ruotsalaisista kouluista. Olen tavannut myös sellaisia ruotsalaisopettajia, jotka haluavat ja käyttävät nimenomaan suomalaisia oppimateriaaleja. Näiden laadusta ei kannata tinkiä eikä osaavia oppikirjailijoita karkottaa alalta tekijänpalkkioita leikkaamalla.

Timo Tossavainen on matematiikan oppimisen ja opettamisen professori Luulajan teknillisessä yliopistossa ja Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: