Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Miten ennen osattiin?
Pirjo Hiidenmaa
Kirjakauppojen uutuushyllyillä komeilee hieno kokoelma opaskirjallisuutta: näin nikkaroit, laihdutat, sijoitat ja rikastut, saat onnellisen parisuhteen, pysyt terveenä, parannat unesi laatua, tuunaat vanhasta uutta jne. Oppaita löytyy moniin tarkoituksiin. Erityisen suosittuja ovat terveys, itsetuntemus, ihmissuhteet, puutarhanhoito, kokkaus ja käsityöt.
Näsäviisaasti moni kysyy, miten sellaiset arjen asiat kuin nukkuminen tai syöminen, puhumattakaan läheisten kanssa pärjäämisestä, voivat olla niin mutkikkaita, että niistä tarvitaan kirjoja. Jopa hengittämisestä julkaistaan oppaita. Kyse ei kuitenkaan ole avuttomuudesta, ei uusavuttomuudestakaan. On älykästä hakea lisätietoa ja käsitellä omaa elämäänsä myös kielen avulla, ei vain kokemalla ja toimimalla.
Kun tarkemmin katsoo, mikään arkisen elämämme yksityiskohta ei ole niin pieni ja erillinen, ettei se liittyisi koko elonkehään ja ettei käsitys siitä muuttuisi uuden tutkimustiedon myötä. Tämä vuosituhat on muuttanut radikaalisti käsitystämme ruoasta, suolistosta, mikrobeista sekä tekstiileistä ja muista materiaaleista.
Mutta älkää ihmeessä heittäkö pois vanhentuneita oppaitanne, jos suinkin voitte säilyttää niitä. Muutaman vuosikymmenen kuluttua niitä katsotaan ihan toisin silmin. Sen lisäksi, että oppaat tukevat lukijoidensa elämänhallintaa ja kehitystä, ne ovat erinomainen ajankuvan ilmapuntari. Aihevalinnat ja käsittelytavat kuvaavat aikaa, mutta myös muuttavat ja kyseenalaistavat itsestään selviksi käyneitä asioita. Ei ole ihme, että meidän aikanamme oppaat nostavat esiin älylaitteiden sivutuotteina keskittymiskyvyn elvyttämisen, sinisen valon rasittavuuden ja unihäiriöt. Muutama vuosikymmen sitten tietotekniikkaa ei yhdistetty mihinkään edellä mainituista, vaan oppaissa käsiteltiin tehoa, kapasiteettia ja ohjelmointikieliä.
Elämäntaito-oppaat ovat myös aktiivisen tutkimuksen kohteena. Niistä ovat kiinnostuneet tietokirjallisuuden tutkijoiden ohella monet muutkin, mm. filosofit, sosiologit, etnologit, uskontotieteilijät ja terveyskasvattajat.
Oppaat kertovat myös meistä itsestämme. Esivanhempien aikaisessa keittokirjassa mittoina käytettiin hyppystä ja ”maun mukaan”; paistolämpötilaa ei mainittu ja paistoaika määritettiin ilmauksella ”kunnes on kypsä”. Nykykokki saa ohjeet grammalleen ja minuutilleen.
Oliko ennen paremmin? En sanoisi. Nyt kuka tahansa saa laittaa ruokaa myös harrastuksen vuoksi tai itseään ilmaistakseen, ja silloin saa mahdollisuuden sekin, joka ei osaa paljaalla silmällä arvioida paistikkaan kypsyyttä.
Pirjo Hiidenmaa on Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, joka toimi aiemmin tietokirjallisuuden professorina.
Kuva: Linda Tammisto / Helsingin yliopisto