Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa

Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?

Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?

Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia

Iida Simes: Sivistyksen valoa!

Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää

Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää

Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?

Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija

Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta

Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!

Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan

Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi

Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa

Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa

Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari

Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse

Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella

Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

Faktahommissa

Millaisia nuorten tietokirjoja tässä ajassa tarvitaan?

16.07.2019

Aleksis Salusjärvi

Kirjallisuuteen avautuu kiinnostava näköala, kun sitä katsoo heikosti lukevien silmin. Viimeiset vuodet olen opettanut noin 5 000 nuorta, jotka eivät harrasta käytännössä minkäänlaista lukemista. He ovat yleisö, jota kirjallinen kulttuuri ei tavoita kuin välillisesti.

Syitä lukemattomuuteen on useita, mutta kiinnostavampaa on, mistä nämä nuoret innostuvat. Minkälainen käsitys kirjallisuudesta on nuorella, joka pitää kirjallisuutta itselleen vieraana? Vastaukset tulevat läheltä nuorten omaa elämää. Esimerkiksi urheilijaelämäkerrat tai omaan elinympäristöön liittyvät teokset tavoittavat heidät helpoiten. On hämmästyttävää, miten moni lukemista karttava nuori tuntee Zlatan Ibrahimovicin tai Teemu Selänteen elämäkerran. Tällaiset tietokirjat löytävät helpoiten tiensä sellaisten ihmisten käsiin, joille painotuote on eksoottinen esine.

Tietokirjojen kirjoittajilla tuskin on itsellään kovin täsmällistä käsitystä omasta yleisöstään, saati siitä, että he edustavat kirjoillaan koko painettua kirjallisuutta lukemattomille nuorille lukijoille. Kiehtovaa on myös se, että kirjan paksuus ei vaikuta siihen tarttumiseen, jos aihe on tarpeeksi kiinnostava. Zlatan-kirjan sivumäärä on 448, ja sen on siitä huolimatta selättänyt moni sellainen lukihäiriöinen poika, jolle jokainen sivu on pieni taistelu.

Kun keskustelen nuorten kanssa kirjallisuudesta, etäisyydet käyvät selväksi. Kirjallisuuden ammattilaisista tai instituutioista vain kirjastot ovat tuttuja. Jokainen uutta yleisöä tavoittava kirja on painoarvoltaan massiivinen. Viesti on tuttu kaikessa kirjallisuudessa: kirjaa ei voi julkaista ”kasvottomalle massalle”, vaan julkaisijan on tunnettava yleisönsä. Kirjoja tulisi tehdä ennemmin nuorten kanssa kuin nuoria varten.

Myös moraalilla on merkitystä. Crime Time on kunnostautunut julkaisemaan heroisoivia kirjoja rikollisista, jotka löytävät hyvin tiensä nuorten käsiin. Kirjojen ”rankka elämä”-viitekehys kasvattaa kertomuksia sosiaalista arvostusta rikoksilla saaneista miehistä, joiden älyllinen ponnistelu ei ylitä kolmen pennin narsismia. Näillä kirjoilla on selvä paikkansa rikollisuuden julkisessa käsittelyssä, mutta arvomaailmaltaan ne sortuvat lähinnä opportunismiin. Kun järjestäytyneestä rikollisuudesta kirjoitetaan mytologiaa, sille synnytetään oikeutus. Kaipaisin sen vastapainoksi teoksia, joissa lapsille huumeita myyvä aikuinen mies kertoisi rehellisesti elämänfilosofiansa.

Nämä esimerkit saattavat näyttää triviaaleilta, mutta täällä kirjallisuuden reunamaalla ne edustavat sivistystä. Kaikista kirjoista juuri tietokirjat tuntuvat olevan paras keino tavoittaa lukemista karttavat nuoret.

Aleksis Salusjärvi opettaa lukutaitoa Uudenmaan alueella erityisopetuksessa, sairaalakouluissa ja vankilan nuortenosastoilla. Hän on mukana TIETOKIRJA.FI-tapahtumassa elokuun lopussa puhumassa uudenlaisista sankaritarinoista ja lastenkirjallisuuden trendeistä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: