Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Millaisia nuorten tietokirjoja tässä ajassa tarvitaan?
Aleksis Salusjärvi
Kirjallisuuteen avautuu kiinnostava näköala, kun sitä katsoo heikosti lukevien silmin. Viimeiset vuodet olen opettanut noin 5 000 nuorta, jotka eivät harrasta käytännössä minkäänlaista lukemista. He ovat yleisö, jota kirjallinen kulttuuri ei tavoita kuin välillisesti.
Syitä lukemattomuuteen on useita, mutta kiinnostavampaa on, mistä nämä nuoret innostuvat. Minkälainen käsitys kirjallisuudesta on nuorella, joka pitää kirjallisuutta itselleen vieraana? Vastaukset tulevat läheltä nuorten omaa elämää. Esimerkiksi urheilijaelämäkerrat tai omaan elinympäristöön liittyvät teokset tavoittavat heidät helpoiten. On hämmästyttävää, miten moni lukemista karttava nuori tuntee Zlatan Ibrahimovicin tai Teemu Selänteen elämäkerran. Tällaiset tietokirjat löytävät helpoiten tiensä sellaisten ihmisten käsiin, joille painotuote on eksoottinen esine.
Tietokirjojen kirjoittajilla tuskin on itsellään kovin täsmällistä käsitystä omasta yleisöstään, saati siitä, että he edustavat kirjoillaan koko painettua kirjallisuutta lukemattomille nuorille lukijoille. Kiehtovaa on myös se, että kirjan paksuus ei vaikuta siihen tarttumiseen, jos aihe on tarpeeksi kiinnostava. Zlatan-kirjan sivumäärä on 448, ja sen on siitä huolimatta selättänyt moni sellainen lukihäiriöinen poika, jolle jokainen sivu on pieni taistelu.
Kun keskustelen nuorten kanssa kirjallisuudesta, etäisyydet käyvät selväksi. Kirjallisuuden ammattilaisista tai instituutioista vain kirjastot ovat tuttuja. Jokainen uutta yleisöä tavoittava kirja on painoarvoltaan massiivinen. Viesti on tuttu kaikessa kirjallisuudessa: kirjaa ei voi julkaista ”kasvottomalle massalle”, vaan julkaisijan on tunnettava yleisönsä. Kirjoja tulisi tehdä ennemmin nuorten kanssa kuin nuoria varten.
Myös moraalilla on merkitystä. Crime Time on kunnostautunut julkaisemaan heroisoivia kirjoja rikollisista, jotka löytävät hyvin tiensä nuorten käsiin. Kirjojen ”rankka elämä”-viitekehys kasvattaa kertomuksia sosiaalista arvostusta rikoksilla saaneista miehistä, joiden älyllinen ponnistelu ei ylitä kolmen pennin narsismia. Näillä kirjoilla on selvä paikkansa rikollisuuden julkisessa käsittelyssä, mutta arvomaailmaltaan ne sortuvat lähinnä opportunismiin. Kun järjestäytyneestä rikollisuudesta kirjoitetaan mytologiaa, sille synnytetään oikeutus. Kaipaisin sen vastapainoksi teoksia, joissa lapsille huumeita myyvä aikuinen mies kertoisi rehellisesti elämänfilosofiansa.
Nämä esimerkit saattavat näyttää triviaaleilta, mutta täällä kirjallisuuden reunamaalla ne edustavat sivistystä. Kaikista kirjoista juuri tietokirjat tuntuvat olevan paras keino tavoittaa lukemista karttavat nuoret.
Aleksis Salusjärvi opettaa lukutaitoa Uudenmaan alueella erityisopetuksessa, sairaalakouluissa ja vankilan nuortenosastoilla. Hän on mukana TIETOKIRJA.FI-tapahtumassa elokuun lopussa puhumassa uudenlaisista sankaritarinoista ja lastenkirjallisuuden trendeistä.