Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa
Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?
Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?
Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia
Iida Simes: Sivistyksen valoa!
Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää
Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää
Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?
Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija
Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta
Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!
Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan
Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi
Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa
Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa
Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari
Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse
Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta
Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen
Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?
Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa
Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!
Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan
Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella
Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Faktahommissa
Miksi diktaattorit vihaavat tietokirjoja?
Karo Hämäläinen
Tietokirjat ovat ikäviä, haitallisia ja tekevät asiat hankalammiksi. Ilman tietokirjoja olisi paljon helpompaa ja miellyttävämpää.
Nimittäin diktaattoreilla, sijoitushuijareilla, taikavarpukauppiailla ja muilla helppoheikeillä. Harhaanjohtajat sumuttavat ihmisiä helpoilla vastauksilla, jotka tiivistyvät mieleen tarttuvaan iskulauseeseen. He kertovat tunteisiin vetoavia tarinoita ja valjastavat ne propagandansa välineiksi. Omaa asiaansa ajaessaan he nostavat näyttävästi esiin kantaansa tukevia todisteita ja ummistavat silmänsä vastakkaisilta tutkimustuloksilta, argumenteilta ja näkemyksiltä. He saavat valheen näyttämään todelta ja mahdollisen ainoalta mahdolliselta.
Tietokirja on penisilliiniä tietämättömyyden bakteereja vastaan. Jos tietää, ei tule niin helposti huijatuksi, ei altistu liioitellulle myyntipuheelle, ei niele propagandaa. Tietävä osaa kyseenalaistaa ja haluaa kysyä lisää. Lukeva ihminen ymmärtää, ettei maailma ole mustavalkoinen.
Tietokirjassa on 50 harmaan sävyä. Tietokirjan kallein vaihe on sen kirjoittaminen. Suomen tietokirjailijat esittää, että tietokirjallisuuden kirjastoapurahojen määrä nostettaisiin 2,5 miljoonaan euroon vuodessa. Se vastaa 120 tietokirjailijan työvuotta. Silti se on vain yksi kuudeskymmenesosa yhden hävittäjän hankintahinnasta.
Elinvoimainen ja monipuolinen tietokirjallisuus on demokratian puolustusvoima. Sivistyneessä ja literaatissa yhteiskunnassa diktaattoreilla ei ole mahdollisuuksia.
Hetkinen. Jos nyökyttelit kiltisti, lopeta!
1930-luvun Saksa oli yksi maailman edistyneimmistä yhteiskunnista, jonka koululaitosta pidettiin maailman parhaana. Saksalaiset keksinnöt muuttivat maailmaa. Köyhistä oloista tuleville mahdollistettiin yliopisto-opinnot. Kuitenkin Adolf Hitler kykeni muutamassa vuodessa muuttamaan maan natsivaltaiseksi ja viemään sen sotaan. Kuinka mahdoton on mahdollista?
Kysymyksen esittää Jim Powell Forbesissa julkaistussa kolumnissaan How Dictators Come To Power In A Democracy – ja esittää pitkästi ja perustellusti useita selityksiä. Tuskin tarvitsee mainita, että Powell on paitsi historioitsija myös tietokirjailija.
Tietokirja ei tiivisty motivaatiosloganiksi eikä sorru yksiulotteiseksi hurmokseksi. Tietokirja kysyy, yrittää vastata ja saa lukijan etsimään lisää tietoa. Tietokirja tietää, ettei tiedä kaikkea. Se on arvokas tieto.
Kuva: Jussi Ratilainen / Otava
Karo Hämäläinen on monipuolinen kirjoittamisen ammattilainen ja kirjallisuuslehti Parnasson vastaava tuottaja.