Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät parillisten viikkojen tiistaisin.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen

Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?

Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!

Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan

Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella

Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla

Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa

Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!

Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji

Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020

Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä

Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon

Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun

Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta

Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan

Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä

Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun

Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?

Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan

Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana

Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät

Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?

Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri

Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin

Joel Kuortti: Apua! Rahaa?

Faktahommissa

Matkakirjailijan eristyskevät

7.07.2020

Mia Kankimäki

Täsmälleen silloin, kun Suomeen julistettiin poikkeustila, piti eräänkin matkakirjailijan lähteä loppukevääksi keräämään materiaalia seuraavaa kirjaa varten. Yhtäkkiä kalenteri oli autio. Oli peruttava lentoliput, junaliput ja majapaikat, kumitettava kalenterista maailman toiselle puolelle sovitut tapaamiset sekä loputon lista näyttelyitä, museoita, kirjastokäyntejä, paikkoja, asioita.

Matkakirjailijan koko elämä – tai siis työ – oli kadonnut. Hän jumitti kalliolaisessa yksiössä ja päässä vain sirisi, kun hän ajatteli, miten paljon kirjan aikataulu lykkääntyisi. Henki alkoi kulkea pihisten vasta, kun kalenteriin oli merkitty uudet matkustuspäivät, vaikka sitten teoreettiset.

Matkakirjailijan työnkuvaan kuuluu kolme vaihetta: 1) matkustaminen 2) taustatutkimus ja 3) kirjoittaminen. Näistä primäärisin, nro 1, on eristysaikana ruksittava yli – ellei sitten matkusta virtuaalisesti. Tänä keväänä virtuaalimatkailun mahdollisuudet räjähtivätkin käsiin: Tekisinkö kävelykierroksen Kew Gardensin kirsikkapuistossa? Seuraisinko kabuki-esitystä Kioton Minamiza -teatterissa? Vai tutkisinko vain peruuntuneita matkareittejä Google Mapsin katunäkymässä?

Pandemian pysäyttämä matkakirjailija saattaa hyvillä mielin vajota taustatutkimuksen loputtomiin syövereihin – siis mikäli onnistuu keplottelemaan haltuunsa lähdekirjoja kirjastojen ollessa suljettuina. Netistä hän löytää aiheeseensa liittyviä elokuvia, dokumentteja ja kokonaisia luentosarjoja, joita kerrankin on aikaa katsoa. Itse asiassa omassa sängyssä maatessa saattaa päästä hyvinkin autenttisiin matkakohteen tunnelmiin ilman, että tarvitsee kärsiä työn pahimmista vitsauksista: pakkaamisesta ja ruokamyrkytyksistä.

Syvällä sisimmässään matkakirjailija toki tietää, ettei oikeaa matkustamista korvaa mikään. Valo, ilmasto, etäisyydet, tuoksut, paikallisen kulttuurin vivahteet, kielimuuri, kulttuurishokki – vasta perillä voi todella ymmärtää. Ja miten muka sattuman tuottamia kokemuksia voisi simuloida virtuaalisesti? Miten vuoristoreitillä koettua uupumusta voisi kuvata lähdekirjallisuuden pohjalta, tai absurdeja kohtaamisia paikallisten kanssa? Miten saada haltuunsa junamatkalla kertyneet oivallukset?

Matkakirjailijan takaraivossa kaihertaa pelko: mitä jos tämä poikkeustila ei päätykään ikinä? Mitä jos tämä onkin elinkeinoni loppu? Miten monta ”Matkakirja koronan aikaan” -tyyppistä teosta ihmiset haluavat lukea? (Eivät yhtäkään.)

Ääritilanteessa matkakirjailijalla ei liene muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä fiktiokirjailijaksi.

Mia Kankimäki on kirjailija, jonka teokset Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin ovat eräänlaisia matkakirjoja.

Kuva: Tommi Tuomi / Otava

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: