Faktahommissa

Matkakirjailijan eristyskevät

7.07.2020

Mia Kankimäki

Täsmälleen silloin, kun Suomeen julistettiin poikkeustila, piti eräänkin matkakirjailijan lähteä loppukevääksi keräämään materiaalia seuraavaa kirjaa varten. Yhtäkkiä kalenteri oli autio. Oli peruttava lentoliput, junaliput ja majapaikat, kumitettava kalenterista maailman toiselle puolelle sovitut tapaamiset sekä loputon lista näyttelyitä, museoita, kirjastokäyntejä, paikkoja, asioita.

Matkakirjailijan koko elämä – tai siis työ – oli kadonnut. Hän jumitti kalliolaisessa yksiössä ja päässä vain sirisi, kun hän ajatteli, miten paljon kirjan aikataulu lykkääntyisi. Henki alkoi kulkea pihisten vasta, kun kalenteriin oli merkitty uudet matkustuspäivät, vaikka sitten teoreettiset.

Matkakirjailijan työnkuvaan kuuluu kolme vaihetta: 1) matkustaminen 2) taustatutkimus ja 3) kirjoittaminen. Näistä primäärisin, nro 1, on eristysaikana ruksittava yli – ellei sitten matkusta virtuaalisesti. Tänä keväänä virtuaalimatkailun mahdollisuudet räjähtivätkin käsiin: Tekisinkö kävelykierroksen Kew Gardensin kirsikkapuistossa? Seuraisinko kabuki-esitystä Kioton Minamiza -teatterissa? Vai tutkisinko vain peruuntuneita matkareittejä Google Mapsin katunäkymässä?

Pandemian pysäyttämä matkakirjailija saattaa hyvillä mielin vajota taustatutkimuksen loputtomiin syövereihin – siis mikäli onnistuu keplottelemaan haltuunsa lähdekirjoja kirjastojen ollessa suljettuina. Netistä hän löytää aiheeseensa liittyviä elokuvia, dokumentteja ja kokonaisia luentosarjoja, joita kerrankin on aikaa katsoa. Itse asiassa omassa sängyssä maatessa saattaa päästä hyvinkin autenttisiin matkakohteen tunnelmiin ilman, että tarvitsee kärsiä työn pahimmista vitsauksista: pakkaamisesta ja ruokamyrkytyksistä.

Syvällä sisimmässään matkakirjailija toki tietää, ettei oikeaa matkustamista korvaa mikään. Valo, ilmasto, etäisyydet, tuoksut, paikallisen kulttuurin vivahteet, kielimuuri, kulttuurishokki – vasta perillä voi todella ymmärtää. Ja miten muka sattuman tuottamia kokemuksia voisi simuloida virtuaalisesti? Miten vuoristoreitillä koettua uupumusta voisi kuvata lähdekirjallisuuden pohjalta, tai absurdeja kohtaamisia paikallisten kanssa? Miten saada haltuunsa junamatkalla kertyneet oivallukset?

Matkakirjailijan takaraivossa kaihertaa pelko: mitä jos tämä poikkeustila ei päätykään ikinä? Mitä jos tämä onkin elinkeinoni loppu? Miten monta ”Matkakirja koronan aikaan” -tyyppistä teosta ihmiset haluavat lukea? (Eivät yhtäkään.)

Ääritilanteessa matkakirjailijalla ei liene muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä fiktiokirjailijaksi.

Mia Kankimäki on kirjailija, jonka teokset Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin ovat eräänlaisia matkakirjoja.

Kuva: Tommi Tuomi / Otava

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: