Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Maailmaa muuttava tietokirja vaatii työtä, aikaa ja resursseja
Tiina Raevaara
Oli aika, jolloin internetin ajateltiin tekevän tietokirjallisuuden turhaksi.
Ajatukseen sisältyi montakin virheolettamaa. Yksi oli se, että tietokirja olisi vain jonkinlainen tiedon luettelo. Toinen oli, että ihmiset tarvitsisivat tietoa nimenomaan yksittäisinä murusina, juuri sellaisina, jotka voisi esittää vaikkapa luettelona.
Tietokirjojen julkaiseminen olisi turhaa, kun ihmiset ikään kuin kokoaisivat omat tietokirjansa nettiä selatessaan.
Nyt tuollainen ajattelu lähinnä naurattaa. Toisaalta siitä on saattanut koitua paljon hyvääkin: ehkä moni kirjailija ja kustantaja on joutunut miettimään aiempaa huolellisemmin, mikä todella on merkityksellistä tietokirjallisuutta.
Ihmiset tarvitsevat huolella rakennettuja, tieteelliseen tietoon perustuvia näkemyksiä maailman ja ihmiskunnan tilasta. Aikoinaan yksi sellainen oli Rachel Carsonin Äänetön kevät. Ilmestyessään vuonna 1962 kirja räväytti maailman silmille sen, millaisen ympäristökatastrofin hyönteismyrkyt olivat aiheuttaneet.
Vuodesta 1962 ihmiskunnan ja planeettamme koettelemukset eivät ole ainakaan yksinkertaistuneet. Luonnon monimuotoisuuden romahtaminen, ilmastonmuutos, globaali eriarvoisuus, muuttoliikkeet ja vaikkapa pandemiat vaativat auetakseen monen eri tieteenalan tuottamaa ymmärrystä.
Merkityksellinen tietokirja ei tarjoa pinnallista tietoutta, vaan jotain paljon syvempää: se analysoi ilmiöiden syitä ja seurauksia, katsoo menneisyyteen ja pyrkii ymmärtämään tulevaa, tarkastelee ihmistä ja ihmisen muuttuvaa roolia suhteessa muuhun olemassa olevaan.
Merkityksellinen tietokirja auttaa lukijaa näkemään pintaa syvemmälle. Poliittista päättäjää se auttaa tekemään parempia, perustellumpia ratkaisuja. Tieteentekijöitä se auttaa näkemään mekanismeja, jotka kaipaisivat lisää tutkimusta.
On selvää, etteivät suuret, tärkeät tietokirjat synny kovin helposti. Jokainen työvaihe on hidas ja vaatii paljon vaivaa.
Tietokirjailijan pitää sukeltaa materiaaliin, kyetä lukemaan eri tieteenalojen tekstejä ja nähdä niissä olennainen. Tämä ei ole edes ilmaista: valitettavasti osa tieteellisestä tiedosta on edelleen paksun maksumuurin takana. Kirjastonkaan kautta kaikki tieto ei löydy ilmaiseksi. Tietokirjailija tarvitsee kunnon resurssit.
Hajanaisen tietomassan yhdistäminen näkemykselliseksi synteesiksi vaatii rauhaa. Ei auta, vaikka kirjoittaja kuinka osaisi nopean kymmensormijärjestelmän: aikaa ei vie tekstin naputtaminen vaan ajattelu. Pitää rakentaa ja purkaa, hajottaa osiin ja kursia taas kasaan.
Tämän kaiken vuoksi on turhauttavaa, että Suomessa myönnetään apurahoja tietokirjallisuudelle vain lyhyiksi pätkiksi. Maailmaa on kovin raskasta muuttaa kolmen kuukauden työllä tai iltaisin päivätyön ohessa.
Kolmen vuoden päätoimisella työllä maailmaa ehkä jo muutettaisiinkin. Taiteilijoille monen vuoden apurahoja osataan jo myöntää: aivan samanlaista tukea tarvitsevat tietokirjailijatkin.
Tarvitsemme laadukasta tietokirjallisuutta aina vain kipeämmin, mutta se ei synny ilman panostusta.
Tiina Raevaara on FT, kirjailija sekä työelämäprofessori Turun yliopistossa.
Kuva: Jussi Helttunen.
Kommentointi
Miten blogi kirjoitetaan?
Blogin kirjoittamisessa on omat sääntönsä, se ei ole vapaata tekstivirtaa, vaikka niin usein luullaan. Blogin rakenne on tarkkaan säänneltyä, jos blogilla aikoo saada hakukonenäkyvyyttä. Kirjoittaa voi kaikenlaista, mutta blogi päätyy internetin hautausmaalle. Näin se vain valitettavasti on.
- ti tammik. 15 20:38:09 2019
Tietokirja on kuin sampo
Tietokirjan kirjoittaminen on kuin sammon takomista niistä murusista, joiksi se hajosi. Internetissä sammon murusia ajelehtii, mutta netin eli verkon avulla niitä on myös mahdollista pyydystää!
- pe maalisk. 01 10:54:11 2019
Oiva kirjoitus
Huvittaa, että tällä viikolla itseään koulutusasioissa asiantuntijana pitävä konsultti kertoi, että aikaisemmin kouluissa pyrittiin jakamaan tietty tietomassa ja nyt ilmeisesti hänen johdollaan on herätty muutokseen. Voi olla, että jotkut opettajat ovat näin ajatelleetkin, mutta valtavirta on varmaan ollut vuosikymmeniä jotain muuta.
- ti tammik. 15 19:47:39 2019