Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Markus Hotakainen: Onko suomalaisella tietokirjallisuudella menekkiä maailmalla?

Mervi Holopainen: Laadukkaan oppimateriaalin tärkeä rooli

Iiris Nuutinen: Syksy viestintäharjoittelussa Suomen tietokirjailijoilla

Anne Mäntynen: Tietokirjallisuuden lajit ja rajat

Pirita Tolvanen: Tietokuvituksen lähteillä

Kirsi Vainio-Korhonen: Ihmiset tietokirjan näyttämöllä

Timo Tossavainen: Tietokirjoista saaduilla tuloilla ei pitkälle pötki

Vilja-Tuulia Huotarinen: Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajan tehtävässä

Pirjo Hiidenmaa: Lukeminen on yhteinen asia!

Ulla-Maija Paavilainen: Tärkeintä on luottamus

Lauri Järvilehto: Luovuus ja keskittyminen tietokirjailijan työssä

Anne Rutanen: Tietokirjafestivaalin rakentaminen on joukkuelaji

Tommi Wallenius: Havaintoja kevään 2023 jäsenkyselystä

Henri Satokangas ja Ilona Lindh: Tyypillisen tietokirjan jäljillä

Jenni Stammeier: Tietokirja syntyy apurahalla

Ulla Ilomäki-Keisala: Mitä laadukas oppimateriaali merkitsee tässä ajassa?

Timo Tossavainen: Treffeillä tekoälyn kanssa

Juhana Aunesluoma: Ennätysmäärä hakemuksia – suomalainen tietokirjallisuus voi hyvin

Hannele Cantell: Laadukkaat oppimateriaalit takaavat opetuksen tasa-arvon

Ville Blåfield: Mistä aloittaa? Helsingin Kirjamessujen ohjelman kuratointi on kaaoksen hallintaa

Mikko Niemelä: Sitaattioikeus – miten se menikään?

Sanna Nyqvist: Eroon kesäterästä eli miten päästä kirjoittamisessa alkuun tauon jälkeen?

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo: Tietokirjailija, maltatko palautua?

Mikko Niemelä: Mitä tekijänoikeuslain uudistus merkitsee tietokirjailijoille?

Riitta Luhanka-Aalto: Kirja omakustanteena – vinkkini kirjoittajalle

Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä

Faktahommissa

Kirjoittaminen on joukkuelaji

22.12.2020

Markku Löytönen

Suomalaiset opettajat ovat erinomaisen taitavia. Suomalaiset koulut ovat erinomaisen hyviä ja tasalaatuisia. Suomalaiset oppimateriaalit ovat erinomaisia tarjoten opettajille monipuoliset mahdollisuudet valita juuri hänelle ja hänen luokalleen parhaat mahdolliset materiaalit. Ja vielä –  koulutusjärjestelmäosaaminen on Suomessa maailman huippua. Se perustuu pitkään tutkimusperinteeseen ja syvälliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koulumme tarjoaakin suomalaisille aidosti tasa-arvoisen mahdollisuuden koulutukseen. Syrjäytymisen syyt ovat pääsääntöisesti jossain muualla kuin kouluissamme.

Neljä vuosikymmentä kestäneen yliopistourani aikana olen huomannut, että meille koulutukseen tulevat ikäluokat ovat vuosi vuodelta taitavampia, osaavampia, kielitaitoisempia ja valmiimpia siirtymään turvallisesta kouluympäristöstä nuoren aikuisen maailmaan, jossa vastuu omasta tekemisestä on kannettava itse.

Mutta yksi taito on näiden vuosien aikana hiljalleen, mutta huolestuttavan tasaisesti heikentynyt. Opintonsa aloittavien narratiiviset taidot ovat aiempaa vaatimattomammat. Niinpä olen useana vuonna pohtinut, miten kasvattaa näitä taitoja paremmin vastaamaan työelämän vaatimuksia. Ratkaisuksi olen lisännyt opetuksessani kirjoittajakoulutuksen osuutta. Tulokset kurssipalautteen muodossa ovat olleet myönteisiä.

Arvaatteko, mikä on vaikein asia opettaa nuorelle ylioppilaalle? Se, että ammattimainen kirjoittaminen työelämässä on joukkuelaji. Teksti ei olekaan yhden kirjoittajan työn tulos, kuten vaikkapa ainekirjoitus koulussa. Tarina sitä toki on, mutta nyt tarkoitan valmista tuotetta, olipa se painettu tai digi. Ammattimaiseen kirjoittamiseen ja tekstin muokkaukseen osallistuu suuri joukko eri alojen ammattilaisia, kustannustoimittaja heistä epäilemättä kaikkein tärkein.

Joukkuelajin oivaltaminen sujuu yleensä sujuvasti pienellä tuuppauksella. Koulumme siis tuottaa paitsi osaavia, myös muutosvalmiita ja hoksaavia nuoria ihmisiä. Pidetään tämä kurssi!

Markku Löytönen toimi maantieteen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1999–2020 ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajana vuosina 2012–2020.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kevytkynäinen yksinpuurtaja

Kiitos artikkelista, jonka sisällöstä sanoisin, että on meitäkin, jotka viihtyvät ajatuksissaan yksin. Ammattikirjallisuus toki vaatii joukkueen, mutta päiväkirjat,omat mietteet ja pohdinnat eri ilmiöistä ovat hyvinkin yksityisiä ja kehittyvät yksin ollessa, kuten viimeksi itselläni omakustanne-kirjassani Merkitysten jäljillä. Monet tietokirjailijat julkaisevat omakustanteita. Omani kanssa olisin ehkä tarvinnut kustannustoimittajaa, mutta kynnykseni kestää kielteisiä päätöksiä on vuosien aikana madaltunut niin paljon, etten halua yhtään sellaista kokemusta enää. Kirjoitan enemmän ilmaisun kuin kommunikoinnin tarpeesta. Olen siis kevytkynäinen, johon sanaan ihastuin Yliopisto-lehden artikkelissa naistoimittajista (9/2020)- Siltä kirjoittaminen on minusta aina tuntunut, kevyeltä! Tartun kynään tai näppäimistöön pienimmästäkin syystä. Kun pitää tehdä muistiinpanoja tai muistaa jotakin, kun jokin asia ilahduttaa, mietityttää tai ärsyttää. Sanavirta ajatuksista paperille jäsentää äkisti muuttuvia ajatuksia, ja pitää olla nopea, että niistä saa kiinni. "Kevytkynäinen" on myös oivaltavasti johdettu sanasta "kevytkenkäinen", joka yhdessä otsikon toisen sanan "järki-ihminen" kanssa aikaansaa synteesin,joka miellyttää minua erityisesti. Olen, tai ainakin haluaisin olla kevytkentkäinen järki-ihminen!
Kevytkynäiseksi tunnustaudun joka tapauksessa, joskin toivon, että vakavien tekstieni sisällöt eivät olisi kevyitä, vaan pikemminkin tavoittelisivat syvyyttä. MInkä filosofi Ken Wilber on nimennyt evoluution tehtäväksi ihmisillä. Tavoittaa yhä syvempi ymmärrys ihmisistä ja elämästä.

- to tammik. 28 16:07:02 2021