Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä
Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa
Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?
Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?
Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia
Iida Simes: Sivistyksen valoa!
Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää
Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää
Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?
Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija
Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta
Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!
Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan
Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi
Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa
Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa
Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari
Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse
Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta
Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen
Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?
Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa
Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!
Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan
Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella
Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla
Faktahommissa
Kirjoittaminen on joukkuelaji
Markku Löytönen
Suomalaiset opettajat ovat erinomaisen taitavia. Suomalaiset koulut ovat erinomaisen hyviä ja tasalaatuisia. Suomalaiset oppimateriaalit ovat erinomaisia tarjoten opettajille monipuoliset mahdollisuudet valita juuri hänelle ja hänen luokalleen parhaat mahdolliset materiaalit. Ja vielä – koulutusjärjestelmäosaaminen on Suomessa maailman huippua. Se perustuu pitkään tutkimusperinteeseen ja syvälliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koulumme tarjoaakin suomalaisille aidosti tasa-arvoisen mahdollisuuden koulutukseen. Syrjäytymisen syyt ovat pääsääntöisesti jossain muualla kuin kouluissamme.
Neljä vuosikymmentä kestäneen yliopistourani aikana olen huomannut, että meille koulutukseen tulevat ikäluokat ovat vuosi vuodelta taitavampia, osaavampia, kielitaitoisempia ja valmiimpia siirtymään turvallisesta kouluympäristöstä nuoren aikuisen maailmaan, jossa vastuu omasta tekemisestä on kannettava itse.
Mutta yksi taito on näiden vuosien aikana hiljalleen, mutta huolestuttavan tasaisesti heikentynyt. Opintonsa aloittavien narratiiviset taidot ovat aiempaa vaatimattomammat. Niinpä olen useana vuonna pohtinut, miten kasvattaa näitä taitoja paremmin vastaamaan työelämän vaatimuksia. Ratkaisuksi olen lisännyt opetuksessani kirjoittajakoulutuksen osuutta. Tulokset kurssipalautteen muodossa ovat olleet myönteisiä.
Arvaatteko, mikä on vaikein asia opettaa nuorelle ylioppilaalle? Se, että ammattimainen kirjoittaminen työelämässä on joukkuelaji. Teksti ei olekaan yhden kirjoittajan työn tulos, kuten vaikkapa ainekirjoitus koulussa. Tarina sitä toki on, mutta nyt tarkoitan valmista tuotetta, olipa se painettu tai digi. Ammattimaiseen kirjoittamiseen ja tekstin muokkaukseen osallistuu suuri joukko eri alojen ammattilaisia, kustannustoimittaja heistä epäilemättä kaikkein tärkein.
Joukkuelajin oivaltaminen sujuu yleensä sujuvasti pienellä tuuppauksella. Koulumme siis tuottaa paitsi osaavia, myös muutosvalmiita ja hoksaavia nuoria ihmisiä. Pidetään tämä kurssi!
Markku Löytönen toimi maantieteen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1999–2020 ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajana vuosina 2012–2020.
Kevytkynäinen yksinpuurtaja
Kiitos artikkelista, jonka sisällöstä sanoisin, että on meitäkin, jotka viihtyvät ajatuksissaan yksin. Ammattikirjallisuus toki vaatii joukkueen, mutta päiväkirjat,omat mietteet ja pohdinnat eri ilmiöistä ovat hyvinkin yksityisiä ja kehittyvät yksin ollessa, kuten viimeksi itselläni omakustanne-kirjassani Merkitysten jäljillä. Monet tietokirjailijat julkaisevat omakustanteita. Omani kanssa olisin ehkä tarvinnut kustannustoimittajaa, mutta kynnykseni kestää kielteisiä päätöksiä on vuosien aikana madaltunut niin paljon, etten halua yhtään sellaista kokemusta enää. Kirjoitan enemmän ilmaisun kuin kommunikoinnin tarpeesta. Olen siis kevytkynäinen, johon sanaan ihastuin Yliopisto-lehden artikkelissa naistoimittajista (9/2020)- Siltä kirjoittaminen on minusta aina tuntunut, kevyeltä! Tartun kynään tai näppäimistöön pienimmästäkin syystä. Kun pitää tehdä muistiinpanoja tai muistaa jotakin, kun jokin asia ilahduttaa, mietityttää tai ärsyttää. Sanavirta ajatuksista paperille jäsentää äkisti muuttuvia ajatuksia, ja pitää olla nopea, että niistä saa kiinni. "Kevytkynäinen" on myös oivaltavasti johdettu sanasta "kevytkenkäinen", joka yhdessä otsikon toisen sanan "järki-ihminen" kanssa aikaansaa synteesin,joka miellyttää minua erityisesti. Olen, tai ainakin haluaisin olla kevytkentkäinen järki-ihminen!
Kevytkynäiseksi tunnustaudun joka tapauksessa, joskin toivon, että vakavien tekstieni sisällöt eivät olisi kevyitä, vaan pikemminkin tavoittelisivat syvyyttä. MInkä filosofi Ken Wilber on nimennyt evoluution tehtäväksi ihmisillä. Tavoittaa yhä syvempi ymmärrys ihmisistä ja elämästä.
- to tammik. 28 16:07:02 2021