Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Kirjoittaminen on joukkuelaji
Markku Löytönen
Suomalaiset opettajat ovat erinomaisen taitavia. Suomalaiset koulut ovat erinomaisen hyviä ja tasalaatuisia. Suomalaiset oppimateriaalit ovat erinomaisia tarjoten opettajille monipuoliset mahdollisuudet valita juuri hänelle ja hänen luokalleen parhaat mahdolliset materiaalit. Ja vielä – koulutusjärjestelmäosaaminen on Suomessa maailman huippua. Se perustuu pitkään tutkimusperinteeseen ja syvälliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koulumme tarjoaakin suomalaisille aidosti tasa-arvoisen mahdollisuuden koulutukseen. Syrjäytymisen syyt ovat pääsääntöisesti jossain muualla kuin kouluissamme.
Neljä vuosikymmentä kestäneen yliopistourani aikana olen huomannut, että meille koulutukseen tulevat ikäluokat ovat vuosi vuodelta taitavampia, osaavampia, kielitaitoisempia ja valmiimpia siirtymään turvallisesta kouluympäristöstä nuoren aikuisen maailmaan, jossa vastuu omasta tekemisestä on kannettava itse.
Mutta yksi taito on näiden vuosien aikana hiljalleen, mutta huolestuttavan tasaisesti heikentynyt. Opintonsa aloittavien narratiiviset taidot ovat aiempaa vaatimattomammat. Niinpä olen useana vuonna pohtinut, miten kasvattaa näitä taitoja paremmin vastaamaan työelämän vaatimuksia. Ratkaisuksi olen lisännyt opetuksessani kirjoittajakoulutuksen osuutta. Tulokset kurssipalautteen muodossa ovat olleet myönteisiä.
Arvaatteko, mikä on vaikein asia opettaa nuorelle ylioppilaalle? Se, että ammattimainen kirjoittaminen työelämässä on joukkuelaji. Teksti ei olekaan yhden kirjoittajan työn tulos, kuten vaikkapa ainekirjoitus koulussa. Tarina sitä toki on, mutta nyt tarkoitan valmista tuotetta, olipa se painettu tai digi. Ammattimaiseen kirjoittamiseen ja tekstin muokkaukseen osallistuu suuri joukko eri alojen ammattilaisia, kustannustoimittaja heistä epäilemättä kaikkein tärkein.
Joukkuelajin oivaltaminen sujuu yleensä sujuvasti pienellä tuuppauksella. Koulumme siis tuottaa paitsi osaavia, myös muutosvalmiita ja hoksaavia nuoria ihmisiä. Pidetään tämä kurssi!
Markku Löytönen toimi maantieteen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1999–2020 ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajana vuosina 2012–2020.
Kevytkynäinen yksinpuurtaja
Kiitos artikkelista, jonka sisällöstä sanoisin, että on meitäkin, jotka viihtyvät ajatuksissaan yksin. Ammattikirjallisuus toki vaatii joukkueen, mutta päiväkirjat,omat mietteet ja pohdinnat eri ilmiöistä ovat hyvinkin yksityisiä ja kehittyvät yksin ollessa, kuten viimeksi itselläni omakustanne-kirjassani Merkitysten jäljillä. Monet tietokirjailijat julkaisevat omakustanteita. Omani kanssa olisin ehkä tarvinnut kustannustoimittajaa, mutta kynnykseni kestää kielteisiä päätöksiä on vuosien aikana madaltunut niin paljon, etten halua yhtään sellaista kokemusta enää. Kirjoitan enemmän ilmaisun kuin kommunikoinnin tarpeesta. Olen siis kevytkynäinen, johon sanaan ihastuin Yliopisto-lehden artikkelissa naistoimittajista (9/2020)- Siltä kirjoittaminen on minusta aina tuntunut, kevyeltä! Tartun kynään tai näppäimistöön pienimmästäkin syystä. Kun pitää tehdä muistiinpanoja tai muistaa jotakin, kun jokin asia ilahduttaa, mietityttää tai ärsyttää. Sanavirta ajatuksista paperille jäsentää äkisti muuttuvia ajatuksia, ja pitää olla nopea, että niistä saa kiinni. "Kevytkynäinen" on myös oivaltavasti johdettu sanasta "kevytkenkäinen", joka yhdessä otsikon toisen sanan "järki-ihminen" kanssa aikaansaa synteesin,joka miellyttää minua erityisesti. Olen, tai ainakin haluaisin olla kevytkentkäinen järki-ihminen!
Kevytkynäiseksi tunnustaudun joka tapauksessa, joskin toivon, että vakavien tekstieni sisällöt eivät olisi kevyitä, vaan pikemminkin tavoittelisivat syvyyttä. MInkä filosofi Ken Wilber on nimennyt evoluution tehtäväksi ihmisillä. Tavoittaa yhä syvempi ymmärrys ihmisistä ja elämästä.
- to tammik. 28 16:07:02 2021