Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Kirsi-Maria Vakkilainen: Koronavuosi korosti laadukkaan ja monipuolisen oppimateriaalin arvoa
Timo Tossavainen: Hyvää uutta vuotta – ja vähän vanhoja kujeitakin!
Markku Löytönen: Kirjoittaminen on joukkuelaji
Reetta-Liisa Pikkola : Tietokirjat kirjakaupassa koronan vuonna 2020
Kai Myrberg: Apurahat – tietokirjailijan paras ystävä
Nasima Razmyar: Tietokirja herättää tiedonjanon
Meri-Tuuli Auer: Sata ja viidennes uutta lukuvinkkiä kouluun
Ronja Salmi: Kirjamessut verkossa ovat osa tulevaisuutta
Eleonoora Kirk: Tietokirjavientiä korona-aikaan
Ville Eloranta: Markkinoinnin opettelu voi tehdä kirjahankkeelle ihmeitä
Sanna Haanpää: Vinkkejä syksyn apurahahakuun
Satu Lundelin: Avoimet oppimateriaalit – mitä tekijän tulisi tietää?
Kaisa Laaksonen: Vahva kotimainen tietokirjatarjonta innostaa lapsia ja nuoria lukemaan
Sari Forsström: Tietokirja äänikirjana
Mia Kankimäki: Matkakirjailijan eristyskevät
Pirjo Hiidenmaa: Miten ennen osattiin?
Olli Löytty: Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Katleena Kortesuo: Kolme kuumaa vinkkiä videokokouksiin
Joel Kuortti: Apua! Rahaa?
Hannele Cantell: Etäkoulussa tarvitaan oppimateriaaleja
Riitta Suominen: Viraali-ilmiöitä
Johanna Vehkoo: Opaskirja infodemian aikaan
Sanna Haanpää: Vinkkejä kevään apurahahakuun
Markus Hotakainen: Mars maailmalle!
Ilona Lindh: Tietokirjallisia elämyksiä lapsilukijoille
Mervi Holopainen: Oppikirjailijapalkinto rohkaisee oppikirjailijaa
Faktahommissa
Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Olli Löytty
Tietokirjailija saattaa tietämättään joskus syyllistyä essehtimiseen. Sellaista voi sattua, kun hän pohtii valintojaan ja poisjättämisiään tai ehdottaa ongelmaan ratkaisua, josta ei ole aivan varma. Essehtivä kirjoittaja myöntää rajoituksensa tiedon tuottajana.
Essee on tietoa välittävä ja erittelevä mutta erityisesti sitä pohtiva tekstilaji, määrittelevät kielentutkijat. Esseissä kuuluu kirjoittajan ääni.
Essee kiinnittyy tiettyyn traditioon, huomauttavat kirjallisuudentutkijat ja mainitsevat sellaisia nimiä kuin Michel de Montaigne ja Francis Bacon. Klassikkojen lisäksi esseellä on tunnustetut nykytähtensä.
Tunnetuista edustajistaan huolimatta essee ei ole selvärajainen laji, sillä keskenään hyvin erilaisia tekstejä voidaan luonnehtia esseistisiksi. Varmimmin esseen tunnistaa esseeksi kirjan alaotsikosta tai kirjakaupan ja kirjaston hyllymerkinnästä.
Erityisen vaikeaksi esseen määrittelemisen tekee se, että se ei kunnioita kirjallisuuden sisäistä pääjakoa kauno- ja tietokirjallisuuteen. Tai hieman toisin ilmaisten: kyseinen jakolinja kulkee esseen sisällä. Tieteellinen essee solahtaa luontevasti tietokirjallisuuden puolelle, kun taas taide-essee luetaan yleensä kaunokirjallisuudeksi.
Esseistille lajin hybridinen luonne avaa monenlaisia mahdollisuuksia paitsi tyylivalinnoissa myös esimerkiksi rahoituksen hankkimisessa. Kunhan vain osaa valita hakemukseensa sanat oikein, esseekirjahankkeelleen voi hakea apurahoja niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin kiintiöistä.
Lajina esseeseen sisältyy vahvoja esteettisiä odotuksia. Huonosti kirjoitettu essee kuulostaa oksymoronilta.
Toisaalta: Sanonpa esseestä mitä tahansa, joku kiirehtii mainitsemaan esseen tai esseistin, jonka kohdalla väitteeni ei pidä paikkaansa. Ja juuri siinä piilee lajin kiehtovuus tietokirjailijan kannalta. Essee vapauttaa kyseenlaistamaan oman kirjallisen ilmaisunsa rajoja.
Olli Löytty on essehtimiseen taipuvainen tutkija ja tietokirjailija, jolta ilmestyy syksyllä 2020 yhdessä Annina Holmbergin kanssa kirjoitettu Ina ja Tito – kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta)
Olli Löytyn kuva: Uzi Varon / Kirjapaja