Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä, lukemisesta ja tietokirjallisuuden nykytilasta.
Blogitekstit ilmestyvät vuonna 2024 kerran kuussa.
#faktahommissa
Faktahommissa-blogin kirjoitukset
Ville-Juhani Sutinen: Tieto tarinan kehyksessä
Minja Mäkilä: Henkistä ja taloudellista tukea – apurahan merkitys esikoistietokirjan kirjoittamisessa
Simo Veistola: Mikä tekee hyvän digitaalisen oppimateriaalin?
Mia Spangenberg: Millaiset lasten tietokirjat kiinnostavat maailmalla?
Ilari Talman: Hallituksen esityksessä uudeksi tekijänoikeuslaiksi on useita ongelmia
Iida Simes: Sivistyksen valoa!
Anu Kantola: Tietokirja on paikka, jossa voimme pysähtyä ja hengähtää
Leena Putkonen : Ravitsemustieto hämmentää
Valtteri Niiranen: Miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?
Vuokko Hurme: Lasten tietokirjailija – innostunut matkailija
Annamari Saure: Apurahalla aikaa ja arvostusta
Anita Lehikoinen: Kartutetaan tietopääomaa!
Kasper Strömman: Ai sinäkin olet kirjoittanut kirjan
Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona kasvoin kirjailijaksi
Päivi Kosonen: Kustavin pyhissä faktahommissa
Pepe Forsberg: Poikkeusolot saapuvat, talous romahtaa
Anne Rutanen: Poikkeusaikojen tietokirjafestari
Jan von Heiroth: Kurkistus verhon taakse
Saku Tuominen: Tietokirjailijaksi tiedonhalusta
Reetta Kettunen: Työsuunnitelma, työsuunnitelma ja vielä kerran työsuunnitelma - Eli kepeästi apurahahakemuksista, pöydän tältä puolen
Laura Ertimo: Ponnahduslautoja – Miksi ihmeessä teen tietokirjoja lapsille?
Heidi Haapalahti: Kevät on puutarhakirjan sesonkiaikaa
Anne Mäntynen: Tietokirjallisuutta opiskelemaan!
Sanna Haanpää: Vinkkejä apurahahakuun: panosta hyvään työsuunnitelmaan
Maria Pettersson: Tietokirja joukkorahoituksella
Ville Rauvola: Tietokirjailijaksi tullaan lukemalla
Faktahommissa
Essee on kirjallisuuden rajarikkuri
Olli Löytty
Tietokirjailija saattaa tietämättään joskus syyllistyä essehtimiseen. Sellaista voi sattua, kun hän pohtii valintojaan ja poisjättämisiään tai ehdottaa ongelmaan ratkaisua, josta ei ole aivan varma. Essehtivä kirjoittaja myöntää rajoituksensa tiedon tuottajana.
Essee on tietoa välittävä ja erittelevä mutta erityisesti sitä pohtiva tekstilaji, määrittelevät kielentutkijat. Esseissä kuuluu kirjoittajan ääni.
Essee kiinnittyy tiettyyn traditioon, huomauttavat kirjallisuudentutkijat ja mainitsevat sellaisia nimiä kuin Michel de Montaigne ja Francis Bacon. Klassikkojen lisäksi esseellä on tunnustetut nykytähtensä.
Tunnetuista edustajistaan huolimatta essee ei ole selvärajainen laji, sillä keskenään hyvin erilaisia tekstejä voidaan luonnehtia esseistisiksi. Varmimmin esseen tunnistaa esseeksi kirjan alaotsikosta tai kirjakaupan ja kirjaston hyllymerkinnästä.
Erityisen vaikeaksi esseen määrittelemisen tekee se, että se ei kunnioita kirjallisuuden sisäistä pääjakoa kauno- ja tietokirjallisuuteen. Tai hieman toisin ilmaisten: kyseinen jakolinja kulkee esseen sisällä. Tieteellinen essee solahtaa luontevasti tietokirjallisuuden puolelle, kun taas taide-essee luetaan yleensä kaunokirjallisuudeksi.
Esseistille lajin hybridinen luonne avaa monenlaisia mahdollisuuksia paitsi tyylivalinnoissa myös esimerkiksi rahoituksen hankkimisessa. Kunhan vain osaa valita hakemukseensa sanat oikein, esseekirjahankkeelleen voi hakea apurahoja niin tieto- kuin kaunokirjallisuudenkin kiintiöistä.
Lajina esseeseen sisältyy vahvoja esteettisiä odotuksia. Huonosti kirjoitettu essee kuulostaa oksymoronilta.
Toisaalta: Sanonpa esseestä mitä tahansa, joku kiirehtii mainitsemaan esseen tai esseistin, jonka kohdalla väitteeni ei pidä paikkaansa. Ja juuri siinä piilee lajin kiehtovuus tietokirjailijan kannalta. Essee vapauttaa kyseenlaistamaan oman kirjallisen ilmaisunsa rajoja.
Olli Löytty on essehtimiseen taipuvainen tutkija ja tietokirjailija, jolta ilmestyy syksyllä 2020 yhdessä Annina Holmbergin kanssa kirjoitettu Ina ja Tito – kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta)
Olli Löytyn kuva: Uzi Varon / Kirjapaja