Faktahommissa on Suomen tietokirjailijat ry:n blogi, jossa tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät kirjoittavat tietokirjallisuuden merkityksestä, sen tekemisestä ja nykytilasta.

Blogitekstit ilmestyvät parittomien viikkojen tiistaisin.

#faktahommissa


Faktahommissa-blogin kirjoitukset

Faktahommissa

Egyptin orjasulttaanit tuhoutuivat mieluummin kuin sopeutuivat

10.09.2019

Andrei Sergejeff

Hyvän tietokirjailijan ja hyvän kaunokirjailijan yhdistää kyky kertoa tarinoita. Tietokirjallisuuden tehtävä on lisätä ymmärrystä maailmasta, ja ilman tarinaa tämä ei onnistu. Tarinan ansiosta tieto ei hajoa irrallisiksi faktoiksi vaan jäsentyy kokonaisuuksiksi.

Joskus kirjoittaja huomaa kertovansa pohjimmiltaan samaa tarinaa, vaikka aika ja paikka vaihtuisivat. Monet tarinat toistuvat historiassa, koska ihmisen käyttäytymismallit toistuvat. Yksi pelottavan yleinen kertomus on jonkin ihmisryhmän haluttomuus muuttaa kestämätöntä järjestelmää, koska heidän omat etunsa ovat sidottuja siihen. Kunnes he lopulta kaatuvat tämän järjestelmän mukana.

Viimeisimmässä kirjassani Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen huomasin kertovani tämän tarinan useammankin kerran. Egyptin matka kristitystä, egyptinkielisestä Bysantin provinssista valtaosin luvulta islamilaiseksi arabimaaksi ja lopulta arabikevään näyttämöksi kesti lähes puolitoista vuosituhatta. Eikä polku ollut aina tasainen. Sen varrella moni eturyhmä katosi järjestelmän mukana, koska eivät suostuneet muuttamaan sitä.

Missään tämä kova oppi ei ole niin ilmeinen kuin Egyptin mamelukkisulttaanien kohdalla. Vuosien 1250–1517 aikana mamelukeiksi kutsuttujen orjasotilaiden keskuudesta nousivat Egyptin sulttaanit, jotka hallitsivat laajaa ja vaurasta imperiumia. Sultanaatin alkuaikoina he olivat myös Lähi-idän tehokkain sotilasvoima. He pystyivät jopa lyömään vahvan mongoliarmeijan kenttätaistelussa, mitä kukaan ei ollut tehnyt ennen heitä.

Kaksi ja puolisataa vuotta myöhemmin sekä Egyptin mamelukit että heidän valtakuntansa olivat kuitenkin vain varjo entisestä. Maailma oli mennyt eteenpäin heidän ympärillään, mutta mamelukit kieltäytyivät uudistumasta tai uudistamasta valtakuntaansa. Välimeren alueella Eurooppa siirtyi keskiajasta renessanssiin, ja kilpaileva Osmani-turkkilaisten imperiumi imi itseensä tehokkaasti toimivia innovaatioita. Mamelukit sen sijaan hakivat mallia vain omista perinteistään, ja näistäkin he olivat huomattavasti innokkaampia omaksumaan huonoja puolia hyvien sijaan.

Luonnollisesti mamelukkien omista riveistä kuului varoittavia ääniä, ja moni vaikutti ymmärtävän, että imperiumin perustukset murenivat heidän altaan. Mutta liian monen lyhyen tähtäimen edut olivat sidottuja järjestelmän muuttumattomuuteen. Järjestelmästä oli tullut itsetarkoitus, joka tiesi tuottoisia virkoja ja nopeita ylennyksiä sekä kyvykkäille että kyvyttömille. Jopa mamelukkijärjestelmän alkuperäinen olemassaolon oikeutus oli aikaa sitten kadonnut. He eivät enää olleet ajanmukainen sotilasvoima vaan onttojen traditioiden vaalijoita. Mamelukit kieltäytyivät jopa omaksumasta tuliaseita.

Kun lopullinen yhteenotto Osmani-imperiumin kanssa puhkesi 1516, romahdus oli nopea. Köyhtynyt ja tehottomasti hallittu mamelukki-imperiumi sai koottua vain sisäisesti hajanaisen ja vanhanaikaisen armeijan, joka ratsasti suoraan päin ylivoimaisten osmanijoukkojen kanuuna- ja muskettitulta. Muutamassa kuukaudessa koko mamelukki-imperiumi pyyhkiytyi kartalta.

Historia on siitä ikävä, että aina välillä se heristää meille opettavaista sormea tällä tavoin. Jokainen järjestelmä luo omat eturyhmänsä, jotka hyötyvät sen jatkuvuudesta. Mutta tämä ei tarkoita, että kyseinen järjestelmä olisi hyvä, tai sitä olisi mahdollista ylläpitää loputtomasti. Sopeutumisen vaihtoehto voi olla romahdus.

Andrei Sergejeff on Lähi-itään erikoistunut historioitsija, joka on kirjoittanut Lähi-idästä useita tietokirjoja.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: