Faktahommissa

”Sun pitäisi tehdä kirja, tästä aiheesta pitäisi kirjoittaa, tämän kirjan lukisin, voi vitsit olisi kiva jos tästä olisi kirja.”

Kesällä 2019 twiittailin jännien naisten tarinoita, ja pian twitteristit alkoivat toivoa, että koostaisin tarinoista kirjan. On helppoa pyytää jotakuta kirjoittamaan kirja, mutta löytyykö sille oikeasti ostajia? Päätin testata asiaa joukkorahoituksella.

Mesenaatti.me on joukkorahoituspalvelu, jossa ihmiset ja työryhmät voivat hakea rahoitusta projektilleen, tässä tapauksessa tietokirjalle. Rahoitussivun pystyttäminen on teknisesti vaivatonta, mutta sitä edeltää pitkä pohdinta.

• Haenko rahaa kirjan kirjoittamiseen vai sen kustantamiseen?
• Jos kirja ei ole omakustanne, miten kustantaja osallistuu projektiin?
• Millaista summaa tavoittelen, ja mikä on minimisumma, jolla suostun ryhtymään kirjoitustyöhön?
• Rahoittajalle pitää tarjota vastike. Millaisia ja minkähintaisia vastikkeita tarjoan?
• Kuinka pitkän kampanjan jaksan tehdä, ja miten markkinoin joukkorahoitusta?

Ennen työhön ryhtymistä täytyy tehdä laskutoimitus. On arvioitava, kuinka paljon kirjan myyntihinnasta jää käteen kulujen, verojen ja Mesenaatin pidättämän kymmenen prosentin palkkion jälkeen. Sitten on laskettava, kuinka monta kirjaa pitää myydä, että hommassa on järkeä.

Historian jännillä naisilla oli jo valmiiksi yleisöä, kampanjan ajoitus osui kohdalleen ja onnistuin nielemään nolosteluni ja markkinoimaan kampanjaa, vaikka promoaminen aluksi tuntuikin oudolta. Sain tukea kustantajalta ja ennen kaikkea tärkeitä neuvoja ihmisiltä, jotka olivat toteuttaneet onnistuneen joukkorahoituskampanjan. Mukana oli myös tuuria.

Historian jännistä naisista tuli Suomen toiseksi isoimman kirjan joukkorahoituksen kerännyt teos. Sen toissavuotista Mesenaatti-sivua voi tarkastella täällä.

Tärkein oppini oli tämä: ennen joukkorahoituskampanjaan ryhtymistä keskustele siitä jonkun sellaisen kanssa, joka on kerännyt kirjalleen onnistuneen joukkorahoituksen.  

Tällaisissa keskusteluissa opin muun muassa

• millainen vastike on hyvä (kirja itsessään on paras ja suosituin vastike, älä tarjoa alle 10 euron vastikkeita)
• neuvottele kustantajan kanssa siitä, miten raha jaetaan
• neuvottele kustantajan kanssa siitä, että he hoitavat vastikkeiden postituksen
• mikä on sopiva kampanjan pituus (huomioitavaa: kuinka kauan jaksat markkinoida, osuuko kampanja yleisimmille palkkapäiville eli kuun vaihteeseen ja puoliväliin)
• rahoittajien pitää saada kirja ennen kuin se saapuu kauppoihin
• Suomessa joukkorahoitusta ei voi tehdä laillisesti ulkomaisten joukkorahoituspalvelujen kuten Kickstarterin kautta.

Onnistunut joukkorahoituskampanja myy kirjoja, mutta toimii myös mainoksena. Rahoittajat ilmoittavat usein sosiaalisessa mediassa rahoittaneensa kirjaa ja postaavat kirjasta uudelleen, kun se saapuu. Näin he levittävät sanaa kirjasta, ja mainoskampanja alkaa jopa vuotta ennen julkaisua. (En tajunnut tätä perustaessani joukkorahoituskampanjaa, mutta jälkikäteen huomaan, että näin se meni.)

Myös media voi kiinnostua suosiota saaneesta joukkorahoituksesta. Joukkorahoituksen menekistä kustantaja pystyy myös hiukan päättelemään, mikä kirjan menekki saattaisi olla, sitten kun se aikanaan ilmestyy.

Joukkorahoitukseen sopivat monenlaiset tietokirjat. Jos aihe kiinnostaa somessa, on rahoitusta hiukan helpompi saada, mutta hyvin erilaiset kirjat ovat keränneet rahoitusta. Jos kirja ei kerää rahoitusta, syy on usein olematon markkinointi, ei välttämättä huono aihe. Tältä sivulta voi tarkastella, millaiset kirjat ovat keränneet riittävän rahoituksen, ja mitkä eivät ole saavuttaneet tavoitettaan.

Kuluneen vuoden aikana olen puhunut puhelimessa lukuisten joukkorahoitusta harkitsevien kirjailijoiden kanssa. Teen sen mielelläni, sainhan itsekin neuvoja. Osa on saanut kipinän yrittää, osa on päättänyt laskutoimituksen jälkeen jättää väliin. Molemmat ovat jälkikäteen osoittautuneet oikeiksi ratkaisuiksi.

Maria Pettersson on Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja, jonka esikoiskirja Historian jännät naiset oli viime vuoden toiseksi myydyin kotimainen tietokirja.

Maria Petterssonin kuva: Riikka Kantinkoski.

”Silmäni ovat kiinni. Edessäni pöydällä on kaksi sekoitettua korttipakkaa. Päätuomarin naksautettua kellon käyntiin minulla on viisi minuuttia painaa mieleeni kummankin korttipakan järjestys.”

Joshua Foerin Kaiken muistamisen taito -kirja käynnistyy keskeltä Yhdysvaltojen muistimestaruuskilpailuiden finaalia, johon kirjailija itse osallistuu. Kuinka hänen käy?

Kustantajan näkökulmasta hyvässä tietokirjassa yhdistyy kolme asiaa: Ensinnäkin kirjoittaja on aiheensa asiantuntija. Toiseksi aihe pitäisi kiinnostaa riittävän suurta yleisöä, jotta kirja kannattaa julkaista kaupallisen kustantajan toimesta. Ja kolmanneksi: kirja on kirjoitettu mahdollisimman mukaansatempaavasti.

Lähes kaikesta voi kirjoittaa niin, ettei kirjaa voi laskea käsistään. Minä olen ahminut kirjoja solujen kuolemasta, ultranopeasta treidaamisesta ja poltergeist-ilmiöistä sotienvälisessä Englannissa, vaikka mikään noista aiheista ei minua etukäteen erityisesti kiinnostanutkaan. Maailmanmenestyskirjoja on kirjoitettu niin ankeriaista kuin suolistosta, joten kirjan ”päähenkilön” – aiheen – ei tarvitse olla koko kansan rakastama julkkis. Samalla tavalla kuin romaani, tietokirjan kokonaisuus pitää rakentaa: tarinan kaari, jännitteet ja tasapaino.

Olennaiseen keskittyvän, aiheensa henkiin herättävän ja viihdyttävän tekstin kirjoittaminen ei synny harjoittelematta, eikä missään tapauksessa ilman esikuvia. Siksi kannustan tietokirjaa kirjoittavaa: lue! Lue tietokirjallisuutta kaikista vähänkään itseäsi kiinnostavista aiheista, kotimaista ja käännettyä tietokirjallisuutta. Vain sillä tavoin oppii, miten erinomaiset tietokirjat on rakennettu. Sillä tavoin myös oppii, miksi jokin kirja jää kesken.

Miten Joshua Foer sitten pärjäsi muistimestaruuskilpailuissa? Sitä tietoa Kaiken muistamisen taidon lukija saa odottaa 300 sivua matkalla, jossa sukelletaan syvälle muistin ja aivojen toiminnan syövereihin. Ainakaan minulta kirja ei jäänyt kesken.

Ville Rauvola on Atenan kustantaja, joka on ollut mukana tekemässä satoja tietokirjoja. Atena on muun muassa voittanut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kuusi kertaa.

Rauvola on myös kouluttajana Suomen tietokirjailijat ry:n kaikille avoimessa Haluatko tietokirjailijaksi? -webinaarissa 16.2.2021. Ilmoittaudu webinaariin täällä.

Ville Rauvola kuva: Riikka Kantinkoski

Kirsi-Maria Vakkilainen

Vuosi 2020 alkoi hienosti. Olin palannut perheineni kauan odotetulta Aasian matkalta ja pääsin sen jälkeen vierailemaan Lontoossa opetusteknologian BETT-messuilla. Sieltä kiirehdin Educa-messuille, jossa sain vastaanottaa tietokirjailijoiden Oppikirjailijapalkinnon. Se tuntui valtavan hienolta ja merkitykselliseltä tunnustukselta. Olin innoissani ja ideoita täynnä, kun suunnittelin tulevaa kevättä.

Suunnitelmat heittivät maaliskuussa kuperkeikan. Koko viisihenkinen perheemme oli yhtäkkiä kotona. Koululaiset suorittivat omia tehtäviään etätunneilla tai itsenäisesti, ja me vanhemmat istuimme aamusta iltamyöhään omien koneidemme ääressä lisääntynyttä työmäärää selättämässä. Ruutuaika kasvoi epäterveellisiin lukemiin, askelmäärät romahtivat ja einekset täyttivät kiireisen arjen ruokapöydän.

Keväästä kuitenkin selvittiin. Yllättävää oli, miten merkitykselliseksi ajankäyttö etäopetuksessa muodostui. Yhden oppitunnin suunnitteluun ja valmisteluun kului monta tuntia. Toisaalta kontaktiopetusta oli vähemmän, eikä oppilaiden ruutuaikaa voinut enää lisätä pitkillä kotitehtävillä. Hommat oli hoidettava tehokkaasti. Digikirjojen ja painettujen oppikirjojen selkeät, luettavat tekstit sekä huolella mietityt ja monipuolisia taitoja harjoittavat tehtävät osoittivat tällöin arvonsa.

Sopivista digiaineistoista, kuten videoista, oli kuitenkin pula. Opettajat väänsivät omia materiaalejaan yötä myöten. Vaikka he tekivät hienoa työtä, olen varma, että moni otti kiitollisena vastaan kaikki valmiit aineistot, joiden tekemiseen kokenut työryhmä oli käyttänyt lukemattomia tunteja.

Digitaalisia materiaaleja tuotetaan nyt vauhdilla lisää eri tekijäryhmissä. Minäkin opettelin editoimista opetusvideoita varten. Uusista käytänteistä on tullut monille yhtä arkipäiväisiä kuin maskeista kauppareissulla. Digiaineistot ovat olennainen osa opetusta, joka sujuu entistä jouhevammin myös etänä.

Mikään ei silti kokonaan korvaa fyysistä läsnäoloa oppitunneilla, kahvitaukokeskusteluja opehuoneessa tai saman pöydän ääressä käytävää tekijäryhmän ajatustenvaihtoa. Niitä on kova ikävä!

Kirsi-Maria Vakkilainen on kemian ja matematiikan lehtori ja toimii luonnontieteen valtakunnallisen kehittämistehtävän koordinaattorina Otaniemen lukiossa Espoossa. Hän sai Oppikirjailijapalkinnon tammikuussa 2020 Educa-messujen yhteydessä. Vuoden 2021 Oppikirjailijapalkinnot jaetaan 30.1.2021.

Timo Tossavainen

Vanhan sanonnan mukaan uusi vuosi tuo tullessaan uudet kujeet. Suomen tietokirjailijat ry:lle uusi vuosi merkitsee muun muassa puheenjohtajan vaihtumista, kun yhdistyksen syyskokouksen osallistujat valitsivat allekirjoittaneen Markku Löytösen työn jatkajaksi.

Tehtävään on sekä haastavaa että helppoa ryhtyä. Toisaalta tietokirjallisuuden alalla tapahtuu valtavasti ja kaikesta tästä olisi syytä olla perillä. Toisaalta ennätin olla yhdistyksen hallituksessa vuosina 2011–2019 kahden erinomaisen puheenjohtajan aikana, joten heidän viitoittamallaan tiellä on turvallista jatkaa tietokirjailijoiden ja yhdistyksen asioiden edistämistä.

Tietokirjallisuuden kenttää seuraavat ihmiset ovat vuosien ajan puhuneet jo alkaneista tai odotettavissa olevista suurista muutoksista, kuten äänikirjojen suosion noususta, oppimateriaalien sähköistymisestä ja kopiointikorvausten romahtamisesta. Kaiken lisäksi koronapandemia tuli ja mullisti kerralla suuren joukon asioita, joita olemme tottuneet pitämään itsestään selvinä tai muuttumattomina.

Muutosten keskellä on hyvä huomata, että on olemassa myös kestävämpiä arvoja ja asioita. Tutkitun ja luotettavan tiedon merkitys on käynyt kristallinkirkkaaksi, kun taistellaan viruksia tai valeuutisia vastaan. Vähintään yhtä tärkeää on, että osaamme lukea ja ymmärrämme lukemamme merkityksen laajemmassa kontekstissa. Ilman hyvin toimivia kouluja ja korkealaatuisia oppimateriaaleja olisimme nykyistä pahemmassa pulassa koronankin kanssa.

On rohkaisevaa nähdä, että suomalaiset arvostavat edelleen tietoa ja koulutusta. Tästä todistavat seuraavat esimerkit joulukuun 2020 uutisvirrasta:

Eduskunta hyväksyi tiistaina hallituksen esittämän oppivelvollisuuslain ja siihen sisältyvän oppivelvollisuusiän nostamisen 18 ikävuoteen. Samalla eduskunta hyväksyi myös toisen asteen tutkinnon suorittamisen maksuttomuuden (YLE 15.12.2020).

WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkusen mukaan kirjamyynti on kasvanut kustantamossa tänä vuonna peräti 25 prosenttia. ... Otavan myyntijohtaja Nona Ratia kertoo, että myynnin kasvu näkyy ... jo selkeästi. ... Teos-kustantamon myyntipäällikkö Sari Häggqvist on suurten kustantamojen kanssa samoilla linjoilla: vuosi on ollut hyvä kasvun vuosi. (YLE 16.12.2020)

Kun Suomi 2000-luvun alussa ensimmäisen kerran osallistui 15-vuotiaiden nuorten osaamista kartoittavaan kansainväliseen PISA-tutkimukseen, tuloksien perusteella meitä alettiin pian kutsua maailman sisälukutaitoisimmaksi kansaksi. Myöhemmissä mittauksissa Suomen menestys ei ole ollut aivan yhtä hyvää, mutta ehkäpä joulukuiset uutiset koulutukseen panostamisesta ja kirjojen myynnin kasvusta kertovat siitä, että haluamme vallata tuon tittelin takaisin itsellemme. Tämä sopii meille, onhan oppi- ja tietokirjallisuus vuodesta toiseen ollut luetuinta kirjallisuutta Suomessa.

Timo Tossavainen on matematiikan opetuksen ja oppimisen professori ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja 1.1.2021 alkaen.

Markku Löytönen

Suomalaiset opettajat ovat erinomaisen taitavia. Suomalaiset koulut ovat erinomaisen hyviä ja tasalaatuisia. Suomalaiset oppimateriaalit ovat erinomaisia tarjoten opettajille monipuoliset mahdollisuudet valita juuri hänelle ja hänen luokalleen parhaat mahdolliset materiaalit. Ja vielä –  koulutusjärjestelmäosaaminen on Suomessa maailman huippua. Se perustuu pitkään tutkimusperinteeseen ja syvälliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koulumme tarjoaakin suomalaisille aidosti tasa-arvoisen mahdollisuuden koulutukseen. Syrjäytymisen syyt ovat pääsääntöisesti jossain muualla kuin kouluissamme.

Neljä vuosikymmentä kestäneen yliopistourani aikana olen huomannut, että meille koulutukseen tulevat ikäluokat ovat vuosi vuodelta taitavampia, osaavampia, kielitaitoisempia ja valmiimpia siirtymään turvallisesta kouluympäristöstä nuoren aikuisen maailmaan, jossa vastuu omasta tekemisestä on kannettava itse.

Mutta yksi taito on näiden vuosien aikana hiljalleen, mutta huolestuttavan tasaisesti heikentynyt. Opintonsa aloittavien narratiiviset taidot ovat aiempaa vaatimattomammat. Niinpä olen useana vuonna pohtinut, miten kasvattaa näitä taitoja paremmin vastaamaan työelämän vaatimuksia. Ratkaisuksi olen lisännyt opetuksessani kirjoittajakoulutuksen osuutta. Tulokset kurssipalautteen muodossa ovat olleet myönteisiä.

Arvaatteko, mikä on vaikein asia opettaa nuorelle ylioppilaalle? Se, että ammattimainen kirjoittaminen työelämässä on joukkuelaji. Teksti ei olekaan yhden kirjoittajan työn tulos, kuten vaikkapa ainekirjoitus koulussa. Tarina sitä toki on, mutta nyt tarkoitan valmista tuotetta, olipa se painettu tai digi. Ammattimaiseen kirjoittamiseen ja tekstin muokkaukseen osallistuu suuri joukko eri alojen ammattilaisia, kustannustoimittaja heistä epäilemättä kaikkein tärkein.

Joukkuelajin oivaltaminen sujuu yleensä sujuvasti pienellä tuuppauksella. Koulumme siis tuottaa paitsi osaavia, myös muutosvalmiita ja hoksaavia nuoria ihmisiä. Pidetään tämä kurssi!

Markku Löytönen toimi maantieteen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1999–2020 ja Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajana vuosina 2012–2020.

Reetta-Liisa Pikkola

Tämäkin vuosi on tulemassa päätökseensä, mutta kirjakaupan kannalta moni asia on vielä kesken. Elämmehän parhaillaan vuoden kovinta myyntisesonkia, jolloin oikeasti ratkeaa, mitä tämä outo vuosi on meille tarkoittanut.

Oppikirjamarkkinan ison murroksen myötä olimme jo ehtineet tehdä ”sotasuunnitelmia”: hallituksen kaavailema oppivelvollisuusiän nosto pudottaa kirjakauppojen liikevaihdosta ison palan, eikä pelkästään oppikirjamyynnistä, vaan myös opiskelijoille tarpeellisten tuotteiden osalta. Iso huoli on myös se, että lakkaavatko nuoret ja heidän perheensä käymästä kirjakaupoissa, kun opiskelutarvikkeiden takia sinne ei varsinaisesti ole asiaa.

Sitten iski pandemia, ja yhtäkkiä asiakasmäärät kivijalassa lähtivät kovaan laskuun. Verkkomyynti taasen humahti ihan uudelle tasolle, ja yhä useammat myös siirtyivät nauttimaan kirjallisuudesta helpolla ja edullisella tavalla suoratoistopalveluiden parissa. Huoli kirjakaupan ja painetun kirjan selviämisestä nousi keskusteluihin, mutta toistaiseksi se huoli on ollut turha ainakin edustamani yrityksen osalta.

Tietokirjat ovat vuodesta toiseen pitäneet ylivoimaista ykkössijaa laajan valikoiman kirjakauppojen myynnissä, vaikka kaunokirjojen näkyvyys on huomattavasti suurempaa. Näin on tänäkin vuonna, vaikka kaunokirjallisuuden sekä lasten- ja nuorten kirjallisuuden myynti on kasvanut. Korona on lisännyt kirjojen kuluttamista, ja yleinen kirjallisuus voi hyvin.

Vuodesta toiseen elämäkerrat sekä historia pitävät pintansa suurimpana ryhmänä tietokirjoissa. Kuntoiluun ja fyysiseen hyvinvointiin liittyvät kirjat ovat saaneet väistyä henkisen hyvinvoinnin kirjojen tieltä. Suosittuja ovat myös maailmaa ja historiaa selittävät kirjat. Käsityöt ja kansallispuistot aiheina ovat pitkään jo kiinnostaneet, mutta koronan myötä ehkä vielä entistä enemmän. Vaikka kotona kokkaillaan enemmän, se ei kuitenkaan ole kasvattanut keittokirjojen kysyntää, vaan taidamme kaikki etsiä niitä hyviä reseptejä muista lähteistä.

Toivottavasti jouluna saamme kääräistä mahdollisimman moneen pakettiin tietokirjan, mielellään vielä kotimaisen sellaisen. Omalta esikoiseltanikin tuli joulun kirjalahjatoiveena kaksi tietokirjaa, hyvin on äidin oppi mennyt perille.

Reetta-Liisa Pikkola on kirjakauppiaan tytär, Suomalaisen Kirjakaupan kaupallinen johtaja ja Vanhan kirjallisuuden päivien hallituksen jäsen.

Kai Myrberg

Ensimmäinen vuoteni apurahalautakunnassa on selvitetty kunnialla. Noin 1 500 hakemusta on kahlattu läpi aina kevään puolivuotisista hakemuksista syksyn luovan kirjallisen työn hakemuksiin asti. Aikaa hakemusten lukuun meni kyllä melkoisesti, ensikertalaisena varmaan kokeneita enemmän. On ollut miellyttävää havaita suuri kiinnostus apurahoihimme. Hienoja hankkeita on voitu rahoittaa ja auttaa toteuttamaan monta laadukasta kirjaa.

Näin korona-aikana apurahalautakunta ei ole kokoontunut kasvokkaisiin tapaamisiin, vaan olemme työskennelleet etäyhteyksin. Kaikki on sujunut yllättävänkin hyvin, kun lautakunnan jäsenet ovat perehtyneet huolellisesti materiaaleihin etukäteen. Silti jään kaipaamaan oikeita kokouksia. Ryhmässämme on edustajia eri Suomen kolkista, ja asiantuntemusta on laajasti eri tietokirjallisuuden aloilta. Tämä auttaa ratkaisujen tekemisessä: aina joku tietää hakemuksen aiheesta. Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan taustoittava työ sujuvoittaa suuresti hakemusten läpikäyntiä.

Hakemuksia lukiessa saa ikään kuin kurkata huomisen tietokirjallisuuteen etukäteen. Aiheiden kirjo on suuri, eikä monia näkökulmia olisi saattanut itse edes kuvitella keksivänsä. Korona-kriisi on luonnollisesti esillä, muttei mitenkään korostetusti. Laajemmin ajateltuna on hienoa nähdä mahdollisuutemme vaikuttaa oppikirjojen tekoon sekä antaa panos lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Näin olemme tukemassa myös nuorten lukuintoa.

Hakemusten lukijana toivoisin hakijoilta selkeää esittelyä siitä, mitä uutta valmisteilla oleva teos lukijoilleen tarjoaa. Myös sisällön kuvaus ja kirjan rakenne olisi hyvä tuoda täsmällisesti esille. Tarvitsemme tiedon käsikirjoituksen arvioidusta valmistumisajasta, mutta kirjoitustyön yksityiskohtaiseen aikataulutukseen rajoitettua merkkimäärää ei kannata käyttää.

Kai Myrberg on Suomen tietokirjailijoiden apurahalautakunnan ja hallituksen jäsen. Syksyn apurahansaajat julkistetaan 11.12. täällä.

Nasima Razmyar

Olen saanut suuren kunnian valita tänä vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan. On rehellisesti sanottava, että lukemiselle jää nykyisin aivan liian vähän aikaa. Apulaispormestarin työpäivät ovat pitkiä, ja kahden pienen lapsen vanhemmalla riittää kiirettä kotonakin. Otin tehtävän kuitenkin suurella innolla vastaan. Marraskuussa saan uppoutua kirjallisuuteen syvemmin kuin pitkään aikaan.

Hyvä tietokirja sivistää ja saa tarttumaan sellaisiinkin aiheisiin, joista ei edes ennalta tiennyt olevansa kiinnostunut. Tietokirja avaa uusia näkökulmia maailmaan. Kun kirja tempaisee mukaansa, ei ole eroa lukeeko kauno- vai tietokirjallisuutta. Hyvää kirjaa ei malta laskea käsistään. Se herättää ajatuksia vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.

Tätä kirjoittaessa olen vielä luku-urakkani alussa. Sen tiedän jo, että valinta tulee olemaan vaikea. Raadin valitsemat ehdokkaat käsittelevät laaja-alaisesti historiaa, luontoa, designia ja ajan ilmiöitä.

Keväästä asti seurasin suurella mielenkiinnolla, millaista tietokirjallisuutta Suomessa julkaistaan, ja veikkailin mielessäni, mitä raati minulle valitsee luettavaksi. Taso on kova, ja jokainen ehdokas olisi varmasti palkinnon arvoinen. Minun tehtäväkseni jää valita erinomaisista paras.

Nasima Razmyar on Helsingin apulaispormestari. Hän valitsee tänä vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajan 25.11. kello 19 suorassa televisiolähetyksessä Yle TV1:ssä. Tutustu ehdokkaisiin Kirjasäätiön sivuilla.

Meri-Tuuli Auer

Nyt on syytä sivistää ja viihdyttää itseään lukemalla, sillä tietokirjallisuus on moniäänisempää ja saavutettavampaa kuin koskaan. Koostin tietoteosten kirjosta yhdessä opiskelijakollegani Ida Lowndesin kanssa Tietokirjoja kouluun! -kirjakatalogin. Se jatkaa Suomen tietokirjailijat ry:n tietokirjavinkkausvihkosten sarjaa vuosilta 2016 ja 2018. Vaikka vinkkien kohderyhmää ovat yläkouluikäiset nuoret ja toisen asteen opiskelijat, sopivat suositukset yleistajuisista kirjoista varttuneemmillekin lukijoille.

Osa katalogin 17 aihepiiristä ovat opiskelijoille tuttuja suoraan koulumaailmasta. Tavoitteena on kuitenkin tarjota oppiaineitten rajat ylittävää tuoretta ja kiinnostavaa luettavaa, joka haastaa pohtimaan ja herättää ajatuksia. Nyt julkaistavassa katalogissa on tietokirjavinkkauksiin sisällytetty ensimmäistä kertaa myös selkokielinen tietokirjallisuus ja esseekokoelmat.

Katalogin sivuilta voi bongata nykytietokirjallisuuden trendejä. Ilmastonmuutos ja digiloikka jatkavat ajankohtaisaiheina 2020-luvulla. Etenkin tieto- ja informaatioteknologiataitojen sekä medialukutaidon merkitys korostuu jatkuvasti. Kädentaidot eivät suinkaan ole tulleet syrjäytetyiksi digitaalisten sovellusten rinnalta, vaan ne ovat ajanmukaistuneet: oppaat tarjoavat itseilmaisun kanavia niin vaatteiden entisöinnistä, villasukkien neulomisesta kuin graffitien maalaamisesta ja räppäämisestä.

Suomessa suositut historiakirjat ja elämäkerrat ovat uudessa katalogissa hyvin edustettuina. Kotimaista historiaa kerrotaan uudelleen esimerkiksi saamelaisnäkökulmasta ja tutkimalla kirjallisuutemme naiskuvaa kautta historian. Myös toisen asteen opiskelijoiden itsensä ääni tulee kuuluviin esimerkiksi Kallion lukiolaisten kirjoittamassa ja kuvittamassa sankaritarinakokoelmassa.

Me tekijät toivomme, että tietokirjavinkit innostavat lukijansa löytämään uutta, käymään keskusteluja ja miksei hullaantumaankin. Suomessa julkaistaan valtavasti laadukasta kotimaista ja käännettyä tietokirjallisuutta, johon vinkkilistamme voi toimia vain johdantona!

Meri-Tuuli Auer opiskelee kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Hänen suosikkitietokirjansa on Arto Kivimäen ja Pekka Tuomiston teos Rooman keisarit. Kuva: Markus Varis

Tietokirjoja kouluun! -katalogia voi lukea tässä. Lisätiedot latalogista täällä.

Ronja Salmi

Keksin viime vuoden lopulla Kirjamessuille teeman. Tulevaisuus. Mikä olisikaan parempi puheenaihe juhlavuotta viettävälle kirjatapahtumalle?

En osannut arvata, minkälaisen tulevaisuuden edessä itse olimme.

Keväällä pääsinkin pohtimaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, skenaarioita ja varautumissuunnitelmia. Voidaanko tapahtuma järjestää, ja jos voidaan, miten se tehdään? Mitä jos mennään nettiin, ja vain ja ainoastaan nettiin?

Niinhän siinä kävi. Kun tieto fyysisen tapahtuman siirtymisestä vahvistui, kirosin julmasti ääneen viisi minuuttia. Sen jälkeen en miettinyt sitä työmäärää, joka päätöksen mukana valui viemäriin.

Verkkoon oli mentävä. Mutta miten? Taas tehtiin vaihtoehtoja, malleja ja konsepteja. Kaikki etänä, osalla lapsetkin mukana työpäivissä. Jossain vaiheessa pyysin Teams-kokousta vain, että saisin itselleni selvyyden, mikä versio kenenkin työpöydällä kulki.

Selkeys saapui kun päätöksiä tehtiin. Konsepti lukittiin: kolme lavaa, neljä messupäivää. Myynti lähti käyntiin turbovaihteella, ja pian sainkin viestejä, että nämä ja nämä kaikki yritykset ovat mukana. Oli liikuttavaa huomata, miten kova tsemppihenki oli. Kirjailijat, kustantajat ja kirjakauppiaat laittoivat emojeita tulemaan ja sanoivat, että yhdessä opitaan tämä tekemään. Näin tapahtui.

Syyskuussa iski ymmärrys isommasta kuvasta. Tässähän opitaan koko ajan tulevaisuutta varten! Jotain tälläistä tehdään jatkossakin, vaikka fyysiset tapahtumat taas sallittaisiin. Verkon kautta saimme uskomattoman kansainvälisen tähtikaartin osaksi ohjelmaa sekä jaettua yhdessä Suomen tietokirjailijoiden ja Äidinkielen opettajain liiton kanssa yli 3 000 koululuokalle liput Kirjamessuille. Kansanvälisyys ja valtakunnallisuus ovat netin tuomia mahdollisuuksia tapahtumalle.

Epävarmoina hetkinä tulevaisuus pelottaa, koska se on hallitsematon ja tuntematon. Onneksi tulevaisuuteen voi myös vaikuttaa. Vaihtoehtojen keskeltä nousee idea, jota lähdetään yhdessä toteuttamaan. Lopulta tulevaisuus on jotain, jonka olemme yhdessä tehneet.  

Ronja Salmi on toimittaja ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja. Hänen kirjahyllyssään on yhtä paljon luettuja kuin lukemattomiakin kirjoja. Hyvä kirjahylly on Salmen mielestä täynnä mahdollisuuksia.

Kuva: Pietari Purovaara