Faktahommissa

Ilari Talman

Suomen tietokirjailijat ry antoi lokakuun lopussa lausuntonsa hallituksen esitysluonnoksesta tekijänoikeuslain muuttamiseksi ns. DSM-direktiivin johdosta. Tekijöiden, kuten tietokirjailijoiden, kannalta kyse on keskeisimmästä lakimuutoksesta vuosikymmeniin ja sen vaikutukset ulottuvat vuosiksi eteenpäin.

Olemme Suomen tietokirjailijoissa esittäneet vakavan huolemme siitä, etteivät direktiivin tavoitteet tekijöiden aseman parantamiseksi toteudu hallituksen esitysluonnoksessa, ja esitys onkin valmisteltava uudelleen.

Keskeisimmät huolenaiheemme hallituksen esityksessä ovat tiivistetysti seuraavat:

Teosten käyttö opetuksessa ja tutkimuksessa

Esitysluonnoksessa ehdotetaan laajaa opetusta ja tutkimusta koskevaa tekijänoikeuden rajoitusta (pakkolisenssi), jonka nojalla teoksia voitaisiin käyttää ja kopioida suoraan ilman tarvetta sopia teoksen käytön ehdoista ja korvauksista tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden kanssa. Nykyinen toimiva sopimuslisenssiratkaisu teosten opetus- ja tutkimuskäytössä on säilytettävä. Sopimuslisenssiä täydentämään säädetään direktiivin edellyttämä opetuksen havainnollistamista koskeva rajoitussäännös siltä osin, kun saatavilla ei ole lisenssiä. Näin on tehty esim. Ruotsissa.

Tekijöiden sopimusaseman parantaminen

Tekijöiden sopimusaseman parantamiseksi tarkoitetut direktiivin artiklat on voimaansaatettava tekijämyönteisesti, eli siten kuin ne on tarkoitettu ja kun on mahdollista, direktiivin sanamuotoja noudattaen. Kustannussopimuksia koskevat pykälät tulee soveltuvin osin säilyttää ja mahdolliset muutokset voimaansaattaa siten kuin Suomen tietokirjailijat ry yhdessä Suomen Kirjailijaliiton ja Finlands svenska författareförening rf:n kanssa ovat omissa lausunnoissaan ehdottaneet.

Direktiiviin sisältymätön ehdotus työsuhdetekijänoikeudesta

Ilman minkäänlaista työsuhdetekijänoikeudellista keskustelua esitysluonnokseen hiljaisuudessa otetusta, ja direktiiviin liittymättömästä, pykäläehdotuksesta koskien työnantajalle jäävää käyttöoikeutta työsuhteessa luotuun teokseen, on luovuttava. Pääsäännöstä, jonka mukaan tekijänoikeus syntyy työntekijälle ja niistä sovitaan myös työsuhteissa, on pidettävä kiinni.

Direktiiviin sisältymätön ehdotus tekijän oikeudesta rinnakkaistallentaa tieteellinen artikkeli

Tutkijoilla on jo tekijänoikeuden tuottaman yksinoikeuden nojalla oikeus määrätä teoksestaan ja päättää missä ja miten hän julkaisee teoksensa. Halutessaan hän voi laittaa sen myös kaikkien avoimesti saataville. Ehdotus tutkijan rinnakkaistallennusoikeudesta on oikeuden sijasta pikemminkin tutkijan tekijänoikeuden ja sananvapauden rajoitus. Ehdotus vie toimintaedellytyksiä suomalaiselta tieteentekemiseltä ja kustantamiselta ja on poistettava.

Ilari Talman on Suomen tietokirjailijoiden juristi. Lue myös Tekijäfoorumin kannanotto ja lausuntomme DSM-direktiivistä.

Iida Simes

Kirjallisuutta ja kohtaamisia janoava kansa pääsee viimeinkin tapaamaan kirjailijoita ja toisiaan myös Jyväskylässä.

Jyväskylä, Tampere, Helsinki, Pariisi, Taormina. Pietarin ja Varsovan kautta Välimerelle. “Säynätsalon Thelman ja Louisen” kylpylämatkat Aix-les-Bainsiin, Wiesbadeniin, Biarriziin ja Marienbadiin. Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen kertovat uutuuskirjassaan Wivi & Hanna – Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet miten Wivi Lönn ja Hanna Parviainen tekivät ahkerasti työtä ja rentoutuivat matkustelemalla 1900-luvun alun Euroopassa.

Markkanen ja Virtanen kirjoittavat loppusanoissaan, etteivät he osanneet kolme vuotta sitten projektia aloittaessaan kuvitella, miten kohta pandemia sulkisi koko maailman. Kun teos meni painoon tämän vuoden 2021 kesällä, koronan taltuttavat rokotukset olivat edistyneet, ja ainakin Pohjois-Euroopassa yhteiskunta alkoi aueta: “Ehkä saamme vielä kokea samanlaista vapauden huumaa, kuin Wivi ja Hanna tasan sata vuotta sitten 1920-luvun alussa”, he kirjoittavat. “Matkustamme meren yli Tallinnaan tai Tukholmaan kuin se olisi suurikin ihme ja sukellamme uhkarohkeasti suurkaupunkien ihmismassojen sekaan.”

Jopa Jyväskylään matkustaminen Helsingistä on tuntunut pieneltä ihmeeltä! Uudenmaan sulku on niin tuoreessa muistissa. Kirja-alalla on huomattu, miten kansa ympäri Suomea janoaa kulttuuria ja sivistystä, ja viimein koittaa Jyväskylän vuoro messuta. Kirjallisuutta rakastavat ihmiset haluavat sammuttaa tiedon nälkää myös osallistumalla tapahtumiin ja tapaamalla kirjailijoita, eikä pelkästään ahmimalla kirjoja omassa rauhassaan.

Jyväskylän kirjamessut uudistettiin vuonna 2019. Ne onnistuivat hyvin, ja uusi ajankohta marraskuussa sai positiivista palautetta. Vuoden 2020 kirjamessuja alettiin järjestää heti, kun kirja-ala alkoi toipua joulusesongista, mutta tapahtuma peruuntui, kuten peruuntuivat kautta maan kaikki läsnäoloa edellyttävät suuret kulttuuritapahtumat yli vuoden ajan. Onneksi nyt näyttää siltä, että 20.–21.11.2021 pystymme järjestämään hienot messut.

Kirjamessut auttavat yleisöä tulkitsemaan maailmaa ja löytämään järjestystä pään sisäiseen kaaokseen. Tänä vuonna Jyväskylässä vierailee useita journalisteina kunnostautuneita tietokirjailijoita, kuten YLEn EU-reportaaseistaan tunnettu, nykyisin A-studiossa työskentelevä Petri Raivio, jonka kirja Pitkät jäähyväiset — Reportaasi fossiili-Euroopan syrjäseuduilta avaa inhimillisten tarinoiden kautta minkälaisia ongelmia liittyy fossiilisten polttoaineiden energiakäytön alasajoon ja populistipuolueiden nousuun alueilla, joilla epätoivo ja viha valjastetaan politiikan käyttövoimaksi. Legendaariset kirjeenvaihtajat Kari Lumikero ja Petri Saraste kertaavat lähihistoriaa, ja hekin valottavat sekä esiintymislavalla että kirjassaan sitä, miten maailmasta on muotoutunut nykyisen kaltainen.

Sunnuntai-iltapäivänä yli 200 esityksen jälkeen koittaa messujen viimeinen suuri ohjelmanumero, melkein tunnin mittainen Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden paneeli. Mutta mikä tärkeintä, Wivistä ja Hannasta kertovan kirjan lisäksi viisi muuta tietokirjallisuuden huippua pääsevät lopulta parhaaseen seuraan, eli innostuneiden asiakkaiden kotiin lukulampun valoon.

Iida Simes on Jyväskylän kirjamessujen ohjelmapäällikkö ja tietokirjailija. Katso Jyväskylän kirjamessujen ohjelma täältä. Yhdistys on mukana Jyväskylän kirjamessuilla Tietokirjaraadilla.

Anu Kantola

Yliopiston tutkijana avaan joka aamu tietokoneen, jossa tulvii tutkimuksia, papereita, artikkeleita, raportteja tai ihan vaan dataa. Näytön äärellä ongelma ei olekaan tiedon määrä, vaan sen ymmärtäminen: mistä tiedossa on kysymys, mitä se merkitsee ja mitä väliä kaikella datalla on. Maailma tulvii tietoa, mutta samalla kun tietoa tuotetaan valtavat määrät, se erikoistuu. Sirpaloituvassa maailmassa on uskallettava yrittää ymmärtää kokonaisuuksia ja eri asioiden yhteyksiä.

Siksi kirjoitan tietokirjoja. Ne eivät ole faktojen luetteloita, vaan tietokirjassa on tärkeintä havainto, joka avaa maailmaan uuden horisontin niin, että kirja saa lukijan ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla. Havainto voi olla hyvin henkilökohtainen, tai se voi pohjautua dataan ja numeroihin tai historian arkistoihin – yhtä kaikki on oltava joku ihminen, joka tekee sen havainnon ja rakentaa sen varaan kokonaisen maailman kirjan muodossa.

Tietokirjat ovat myös paras ase infoähkyä vastaan. Ne auttavat kiireessä ja kaaoksessa, pysäyttävät datatulvan ja luovat tilan, jossa voimme hetkeksi pysähtyä ja hengähtää. Samalla voimme myös ajatella. Omat ajatukset lähtevät liikkeelle lukiessa: oma mieli ottaa kimmokkeen toisen lauseesta, joka sanoittaa oman huomaamatta jääneen kokemuksen tai näyttää mallia siitä, miten maailman voi nähdä.

Kirjat ovat myös hyvä tapa ottaa etäisyyttä omaan itseen. Kun kaikki ideat on käytetty ja päässä lyö tyhjää tai minulla on ongelma, joka tuntuu mahdottomalta tai hahmottomalta, menen seisomaan kirjahyllyni eteen tai vaellan kirjastossa hyllyjen välissä. Usein silmään osuu kirja, josta löytyy uusi ajatus tai ratkaisu ongelmaan.

Minulle myönnetty vuoden 2021 Tietokirjailijapalkinto tuntuu näistä syistä todella tärkeältä. On tärkeää, että kirjoja kirjoitetaan, eikä vain minun kirjojani, vaan meidän kaikkien kirjoja. Ilman niitä ajattelumme pysähtyy ja alamme heittelehtiä datan virroissa.

Anu Kantola Tietokirjailijapalkinnonjaon jälkeen Helsingin Kirjamessuilla 30.10.2021.

Anu Kantola on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja tietokirjailija. Kantola on yksi vuoden 2021 Tietokirjailijapalkinnon saajista.

Leena Putkonen

Kuulemme lähes päivittäin mitä erilaisimpia ravitsemusneuvoja. Monet perättömät neuvot voivat kuulostaa hyvin tieteellisiltä. Vanha sanonta, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se sitä todennäköisesti on.

On hienoa, että uusista tutkimuslöydöksistä kerrotaan ravitsemustieteestä kiinnostuneille. Yksittäisten tutkimustulosten arvo on kuitenkin köykäinen. Niihin kannattaa suhtautua siten, että jää seuraamaan aihealuetta. Dramaattisia muutoksia ruokavalioon on harvoin tarve tehdä tällaisessa tilanteessa. Tuoreesta tiedosta kirjoittaessa kannattaa auttaa lukijaa kertomalla, mikä laajempi tietämys tai konsensus on kyseisestä aiheesta.

Lukijoiden palvelua on myös viitteiden tarkka käyttö. Ensimmäistä tietokirjaani kirjoittaessa ajattelin, että tekstin seassa olevat viitteet vain sotkisivat lukukokemusta. Nyt olen eri mieltä, ja nykyisin merkkaan viitteet huolellisesti. Loppujen lopuksi siitä hyötyy kirjoittaja itsekin: on helpompi tarkistaa, mitä yksittäisissä tutkimuksissa sanottiinkaan.

Ravitsemustiede tarkentuu koko ajan, mutta suuret linjat tuntuvat pitävän pintansa. Hyvää tekevän ruokavalion perustan muodostavat monipuolisesti syötynä kasvikunnan tuotteet, eli kasvikset, hedelmät, marjat, täysjyväviljatuotteet, palkokasvit, pähkinät, siemenet ja kasviöljyt. Ruokavalioon saattaa kuulua myös kalaa ja maltilla muita liharuokia. Näissä raameissa voi toteuttaa monenlaisia ruokavalioita.

Pahimmat huuhaan sudenkuopat ohittaa sillä, että miettii kokonaiskuvaa. Ihminen on sitkeää tekoa. Emme olisi lajina selvinneet, jos terveytemme olisi eksaktin tiedon varassa. Saati sen, että on pakko syödä veriryhmänsä mukaan, tai ottaa vastuulleen sisäelinten pH:ta säätelevät tehtävät tai muuten käy hullusti. Pää kannattaa pitää kylmänä moninaisten neuvojen äärellä.

Tänä päivänä vallitsevan terveysuskovaisuuden keskellä on hyvä muistaa, että ruoalla on tärkeitä tehtäviä, jotka eivät liity suoraan ruoan ravintoarvoon. Yhdessä syöminen pitää yllä sosiaalisia suhteita ja maukkaat ruoat tuovat nautintoa. Syömisestä ei kannata tehdä sääntöjen viidakkoa, jonne on helppo hukkua.

Leena Putkonen on laillistettu ravitsemusterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. ruokamysteereistä. Putkonen esiintyy Helsingin Kirjamessuilla keskustelussa Tieto, valetieto, huuhaa – Mistä tietää mikä on totta? sunnuntaina 31.10. klo 10.30 Vallisaari-lavalla.

Leena Putkosen kuva: Sofia Korkala

Valtteri Niiranen

Teoksen luojana tietokirjailija saa tekijänoikeuden teokseen. Tekijänoikeudesta säädetään tekijänoikeuslaissa, joka turvaa tekijälle taloudelliset ja moraaliset oikeudet teokseensa. Tietokirjailija määrää oikeuksistaan esimerkiksi solmimalla kustannussopimuksen oppikirja- tai muun kustantajan kanssa. Kaikki tämä on tuttua - mutta miksi Kopiosto on tietokirjailijoille tärkeä?

Tekijänoikeuksien yhteishallinnointiorganisaatio Kopiosto on voittoa tavoittelematon yhdistys, jossa päätösvaltaa käyttävät jäsenjärjestöt. Yksi jäsenjärjestöistä on Suomen tietokirjailijat ry. Kopiosto saa tekijöiltä ja kustantajilta valtuuden hallinnoida ja myöntää käyttölupia painettujen ja digitaalisten julkaisujen jälkikäyttöön. Valtuuden antaminen tapahtuu tietokirjailijoiden osalta niin, että liittyessään Suomen tietokirjailijoiden jäseneksi hän antaa samalla Kopiosto-valtakirjan, jonka yhdistys siirtää Kopiostolle. Kopiosto-valtakirjan antaminen ei vaikuta tietokirjailijan tekemiin kustannussopimuksiin, siihen liittyviin tekijänoikeuksiin tai muihin tietokirjailijan tekemiin sopimuksiin. Valtakirjat ovat Kopiostolle arvopapereita, joihin Kopioston toiminta tekijänoikeuksien massamarkkinoilla perustuu.  

Valtuuksien turvin Kopiosto solmii sopimuksia julkaistujen teosten jälkikäytöstä, esimerkiksi netistä tulostamisesta peruskouluissa ja lukioissa tai aineiston skannaamisesta yliopistoissa sekä ammattikorkeakouluissa. Kopioston yritysasiakkaat saavat valokopioida julkaistuista teoksista osia yrityksen omaa, sisäistä käyttöä varten. Julkishallinnon ja yksityissektorin asiakkaat maksavat korvauksia teosten käytöstä. Kopiosto huolehtii näiden korvausten laskuttamisesta.

Saadut korvaukset tilitetään jäsenjärjestöjen sopimalla tavalla Kopioston jäsenjärjestöille. Suomen tietokirjailijat on yksi niistä järjestöistä, jotka käyttävät Kopioston kautta saatuja varoja apurahoihin ja palkintoihin. Kai Myrberg (24.11.2020) ja Annamari Saure (7.9.2021) ovat kirjoittaneet hienosti apurahojen myöntämisestä ja niiden merkityksestä Faktahommissa-blogikirjoituksissaan.

Apurahoilla on tärkeä merkitys monelle tietokirjailijalle; moni teos jäisi tekemättä, ellei apuraha mahdollistaisi tekijän keskittymistä selvitys-, tiedonhankinta- ja kirjoitustyöhön. Palkinnot ovat puolestaan tunnustus ”ansiokkaasta, laajasta ja pitkäaikaisesta tietokirjailijan työstä sekä tietokirjallisuuden puolesta tehdystä työstä.” Suomen tietokirjailijat rahoittaa kirjankustantajien kanssa myös tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa. Molempien tahojen rahoitusosuus tulee Kopioston keräämistä korvauksista.

Apurahojen ja palkintojen lisäksi Kopioston merkitys tietokirjailijalle tulee esille myös teosten lain- ja sopimuksenmukaisen käytön valvonnassa. Kopiostoon tulee silloin tällöin ilmoituksia luvattoman tai laittoman käytön tilanteista oppilaitoksissa, joihin puututaan ohjein ja neuvoin. Hyvin harvoin joudutaan edes väläyttämään oikeudenkäynnin mahdollisuutta.

Kopiosto on kaikessa toiminnassaan luovan työn ja tekijänoikeuksien asialla!

Valtteri Niiranen on tietokirjailija, varatuomari ja toimitusjohtaja Kopiosto ryssä.

Kuva: Riitta Supperi

Vuokko Hurme

”En lue tietokirjoja”, ilmoittaa älypuhelintaan tutkaileva 9-vuotias. ”Siis ei millään pahalla. Mua vaan ei tietokirjat kiinnosta.” On pakko muistuttaa, että itse asiassa hän luki juuri yhden. Tubettaja Miklun ajatuksia ja elämää esittelevä Universumin paras kirja on määritelty tietokirjaksi.

Vastahakoisen lukijan asenne kertoo paljon siitä todellisuudesta, joka meidän, digisukupolvelle kirjoittavien, on huomioitava. Selkeä kieli, pilkotut faktat tai hauskat otsikot eivät välttämättä riitä. Jo alkumetreillä valokiila kääntyy kirjoittajasta kuvittajaan. Lasta innostavassa tietokirjassa kutsuvan kannen ja kuvituksen rooli on valtava, ja kirjailijan on hyvä ymmärtää kuvan ja sanan vuoropuhelua jo käsikirjoitusvaiheessa.  

Lastenkirjailijana, kirjoittaessani tietoteosta, saan usein tuntea itseni innostuneeksi matkailijaksi. Maailma on täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ilmiöitä. Kiitos YouTuben, olen heilunut tunteja pahan olon vallassa karmeiden huvipuistolaitteiden kyydissä. Olen matkannut netissä erikoisia uimapaikkoja jäljittäen tai maistellut makeisia Karkkikirjaa varten. Kirjat syntyvät lukemalla, kyselemällä ja kuuntelemalla, mutta usein myös katselemalla ja jopa maistelemalla.

Kukin matka vaatii aikaa. On oltava hetkiä vaellella, vaihtaa suuntaa tai sukeltaa, vaikka kaikkialle ei olekaan mahdollista kulkea. Ja kun tietoa on likimain tarpeeksi, on kyettävä aloittamaan kirjoittaminen. Suuresta tekstimassasta asiat tarkentuvat yhä pienemmiksi. Tietoja on tarkistettava ja jo kirjoitettua selkeytettävä. On tehtävä paljon intuitiivista valintaa. Usein kirja löytää muotonsa faktan kääntyessä sarjakuviksi, kuvasarjoiksi, listoiksi, vinkeiksi tai testeiksi. Huumorin on hyvä huvittaa myös tekijäänsä.

Ehkä silloin, hyvällä tuurilla, se 9-vuotiaskin voi tarttua tietokirjaan. Jos vaikka Miklukin vielä vinkkaisi lukutaidon merkityksestä ja lukemisen ilosta!

Vuokko Hurme on lastenkirjailija, joka sai Tietopöllö-palkinnon ansiokkaista lasten tietokirjoistaan elokuussa 2021.

Annamari Saure

Muistan kirkkaasti sen aamun, kun en lähtenytkään leipätöihin vaan istahdin kotona työpöydän ääreen lukemaan runoja. Olin saanut Suomen tietokirjailijoiden apurahan oppikirjan kirjoittamista varten, ja sain ideoida ja kirjoittaa kokonaiset kuusi viikkoa kaikessa rauhassa mitään muuta miettimättä.

Miten ylelliseltä se tuntuikaan kaikkien niiden vuosien jälkeen, joina olin työpäivien jälkeen, lomilla ja jopa öisin etsinyt lähteitä, koonnut tietoa ja muokannut sitä oppikirjoiksi. Miten kirjan tekemisestä voikaan niin täysin siemauksin nauttia, kun saa keskittyä monta tuntia yhteen menoon. Mikäs se hieno sana tälle olikaan – flow! Samalla mieleeni nousi mukava ylpeyden tunne: minut oppikirjailijana on ajateltu niin merkittäväksi, että olen saanut mahdollisuuden tehdä edes vähän aikaa tietokirjailijan työtä kokopäiväisesti.

Kun toisen kerran sain ison apurahan, olin jo vanha konkari, mutta sitä makeammalta puolivuotinen apuraha maistui. Niin pitkään sain paneutua kaikessa rauhassa oppimateriaalin luomiseen. Voi, miten ylelliseltä se tuntuikaan.

Joka päivä olin apurahasta kiitollinen, koska tiesin, miten harvinaista herkkua erityisesti oppikirjailijalle on saada kirjoittaa kokopäiväisesti ilman työhuolia, ilman keskeytyksiä, ilman yövalvomisia. Kaunokirjailijoiden pitkästä, jopa vuosien työrauhasta me oppikirjailijat emme voine haaveillakaan, mutta hyvä edes näin. Me emme saa apurahoja juuri mistään muualta kuin Suomen tietokirjailijoilta. Siksipä oma järjestömme on tässäkin mielessä meille tärkeä.

Apuraha antaa apua viimeistellyn ja rauhassa laaditun oppimateriaalin tuottamiseen. Apuraha on sekä apua että konkreettista rahaa, se antaa aikaa ja arvostuksen tunnetta.

Annamari Saure on oppi- ja tietokirjailija sekä Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen. Yhdistyksen syksyn apurahat ovat haussa 30.9. klo 16.00 asti. Lisätiedot täällä.

Anita Lehikoinen

Suomi on monissa kansainvälisissä vertailuissa lähestulkoon todeksi muuttunut Utopia. Paras paikka tyttöjen ja äitien asua, osaamisen kärkijoukoissa, tiedettä ja sen tekijöitä arvostava maa. Tällaisilla avaussanoilla ja niitä todentavilla lähdeviitatuilla Power pointeilla aloitamme usein ministeriöön tulevien – tai nyt etänä vierailevien – ulkomaisten delegaatioiden tapaamiset. Emme ole omahyväisiä, toteamme vain faktat. Ja totta kai, faktoissa kun pitäydymme, tuomme esiin myös suuret yhteiskunnalliset ongelmat, joita nyt yritämme ratkoa.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit on paalutettu tutkitun tiedon ja sen soveltamisen varaan. Koulutukseen, tutkimukseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin on investoitu julkista rahoitusta, jotta niiden tuoma yhteiskunnallinen ja yksilöllinen hyvä edistäisivät kansalaisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Yhteiskunnan kehittäminen on liikkuva maali. Tiede on herättänyt ja hälyttänyt maailman päättäjät, yritykset ja kansalaiset toimimaan planetaaristen ja humanitaaristen ongelmien ratkaisemiseen.

Samaan aikaan kun tiede tuottaa tietoa ja ratkaisuja, näyttää vastakkainasettelu yhteiskunnissa voimistuvan. Populismi elää ja voi hyvin monin paikoin. Salaliittoteoriat leviävät sosiaalisen medianvälityksellä maasta toiseen, ilmastonmuutosdenialistit ja rokotevastaiset löytävät toisensa.

Jotta inhimillisen tiedon rajaa voidaan edelleen työntää eteenpäin, jotta ihmiskunta selviää, pitää kasvattaa tiedepääomaa turvaamalla yhdenvertainen pääsy oppimiseen ja tietoon. Tarvitaan koulutusta kaikille, tarvitaan tutkitun tiedon tekijöitä, välittäjiä, soveltajia ja ymmärrettäväksi tekijöitä. Tarvitaan tietokirjailijoita, tarvitaan julkista tukea. Sivistys-Suomen pitää huutoonsa vastata.

Anita Lehikoinen on opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö. Anita Lehikoinen piti puheenvuoron tietokirjafestivaali TIETOKIRJA.FI-tapahtuman avajaisissa 25.8.2021. Avajaisten tallenne tulee katsottavaksi torstaina 26.8. tänne.

Anita Lehikoisen kuva: opetus- ja kulttuuriministeriö

Kasper Strömman

Jokaikinen tuntemani ihminen on pian kirjoittanut kirjan, ainakin jos on uskominen kuviin, joita näen sosiaalisessa mediassa. Näissä kuvissa eri-ikäiset ihmiset esittelevät kustannussopimuksiaan voitonriemuisesti, usein kuohuviinilasillisen ja ehkä pienen ruusun kera. Keskeyttäkää mitä ikinä teettekään, maailmaan on tulossa uusi kirja!

Maassamme julkaistaan käsittääkseni noin 12 000 nimikettä vuosittain, eikä keskuudessamme yhä jylläävä ”globaali panini” suinkaan ole hidastanut tätä tahtia. Päinvastoin – koska monet esiintyvät taiteilijat ovat tarvinneet puhdetöitä pitkän koronatalven aikana, syksyllä lienee tulossa kaikkien aikojen kirjavuori. Valitettavasti on selvää, että kaikista näistä kirjoista ei voi tulla bestsellereitä.

Eikä kirjailijana edes rikastu. Suomen Kirjailijaliiton mukaan kirjailijan keskiansio maassamme on 11 000 euroa – ja tähän summaan on laskettu esiintymiset ja apurahat. Jos palkka muodostuisi pelkästään kaunokirjallisesta työstä, olisivat tulot liiton mukaan vain 2 294 euroa vuodessa. Suomen tietokirjailijoiden kyselyn mukaan tietokirjailijoiden vastaava luku tietokirjallisesta työstä on 1 111 euroa vuodessa.

Jokainen kirjan kirjoittanut tietää silti mikä giganttinen, miltei yliluonnollinen ponnistus kirjan kirjoittaminen on. Varsinkin tietokirjaa saatetaan työstää vuosia, minkä jälkeen saa olla onnellinen, jos siitä otetaan tuhannen kappaleen painos. On siis selvä, että teoksia luodaan nimenomaan rakkaudesta taiteeseen ja tieteeseen, mikä on toisaalta hyvä lukijan kannalta.

Ja juuri siksi en ota rooliani Suomen tietokirjailijoiden jokavuotisen Runokuun Tietokirjaraadin tuomarina kevyesti. Totta kai voisin tulla paikalle roomalaisen keisarin elkein osoittamassa huolimattomasti peukaloani ylös- tai alaspäin. Mutta se ei olisi kunnioittavaa kaikkia niitä kirjailijoita kohtaan, jotka ovat käyttäneet kaikki kesälomansa ja muut vapaat hetkensä rakastettujen teostensa parissa. Siksi lupaan tänäkin vuonna olla tuomarina oikeudenmukainen, valmistautunut ja lempeä.

Saanhan tuomarina sitä paitsi myös itse paljon, koska näihin kirjoihin ladattu intohimo tarttuu. Nytkin tietäisin paljon vähemmän elektronisesta musiikista, geneettisestä sukututkimuksesta tai villivihanneksista, jos en olisi saanut aikaisempina vuosina tutustua palavahenkisten ihmisten tuotoksiin, jotka ovat syventyneet juuri näihin aiheisiin.

Joten seuraavan kerran kun esittelet kustannussopimustasi ruusun kera sosiaalisen median kanavallasi, lupaan tykätä kuvasta – ja tarkoittaa sitä. Koska tiedän, että kirjoitat kirjaasi rakkaudesta lajiin.

Runokuun Tietokirjaraati pidetään 23.8. kello 17–18 verkossa ja Helsingissä. Kasper Strömman on yksi raadin tuomareista. Lisätietoja Tietokirjaraadista täällä. Tapahtuma on maksuton.

Kasper Strömmanin kuva: Kia Svaetichin

Anna-Stina Nykänen

Etätöiden alkaessa olin hetken vaipua epätoivoon. Mies oli kuollut, poika lentänyt pesästä ja asuin yksin. Ja sitten vielä menetin tiiviin työyhteisön, kun etätyöt alkoivat. Olin työskennellyt yli 30 vuotta Hesarissa ja kuvittelin, etten osaisi kirjoittaa ilman niitä ihmisiä, en saisi mitään aikaan. Vielä mitä.
Yksinäisyyden pelossa sovin alkuun, että kirjoitan kolumnin joka päivä. Se sujui ällistyttävän hyvin. Nousin aamulla innolla töihin. Huomasin, että oma pölötykseni töissä maisemakonttorissa ei häirinnyt vain muita, vaan myös minua. Aloin paremmin kuulla omaa ääntäni. Aloin nähdä omassa työssäni pitkäjänteisyyttä.

Yksin kotona, kokoelma kolumneja ilmestyi ensimmäisen koronavuoden jouluksi. Toisena koronakeväänä otin jo virkavapaata ja lähetin elämäni ensimmäiset apurahahakemukset. Kesäkuussa lähti painoon Hannu Hautala – Legendan perintö, se ilmestyy syyskuussa. Jo toinen kirja näiden poikkeusolojen aikana – vaikka en etukäteen ollut ajatellut kirjojen kirjoittamista lainkaan!

Poikkeusoloissa olen itsenäistynyt. Ehkä jopa lentänyt pesästä. Toki olin koronan lisäksi muutenkin elämässäni poikkeusoloissa. Uuden edessä. Mutta mitä uutta voi syntyä eristyksissä? Varmasti sekin, että ei voinut harrastaa eikä hengailla, ei muodostunut ajanvieton hupirutiineja, vaikutti. Onhan historiassa paljon esimerkkejä kirjailijoista, jotka ovat tehneet parhaat työnsä eristyksissä. Esimerkiksi vankilassa.

Luulen, että poikkeusolot tekivät minusta nimenomaan tietokirjailijan. Kun on enimmäkseen yksin, on parasta yrittää pysyä todellisuudessa kiinni. Aina se ei omassa elämässä tunnu olevan helppoa. Silloin tietokirjan kirjoittaminen pitää ihmisen järjissään. Pala palalta kasvaa kokonaisuus, joka on suurempi kuin osiensa summa. Niin kuin kirja aina on.

Anna-Stina Nykänen on Helsingin Sanomien toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija. Hän on puheenjohtajana TIETOKIRJA.FI-tapahtuman paneelikeskustelussa Kielletyt ilot – Huvi ja arki poikkeusoloissa 25.8. klo 17 sekä mukana Tietokirjaraadissa 26.8. klo 18. Lisätiedot ja koko ohjelma täällä.

Anna-Stina Nykäsen kuva: Juha Metso