Tutustu tietokirjailijaan

Vesa Sisättö

Vesa Sisättö

Kuva: Sarianna Silvonen.

Muut tittelisi:

Toimittaja, kriitikko, kirjallisuuden-tutkija. Tiivistän työni aika usein vain sanaan kirjoittaja tai kirjailija, sillä kirjoittamista nämä kaikki toimenkuvani ovat.

Asuinpaikkasi?

Asun Espoossa.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Kirjoitan etupäässä kirjallisuudesta ja historiasta, toisinaan myös kirjallisuuden historiasta. Kirjallisuuteen minulla on koulutustausta – olen valmistunut maisteriksi yleisestä kirjallisuustieteestä – ja historia taas on aina kiinnostanut minua.

Olen kirjoittanut paljon kirjoja kirjoista eli haku- tai esittelyteoksia tietyistä kirjallisuuden lajityypeistä. Kirjoitan myös kaunokirjallisuutta.

Kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Kirjojen kirjoittaminen on aina ollut ammatillinen haaveeni. Tietokirjojen kirjoittaminen oli aika luonteva laajennus toimittajan ja kriitikon töistä, joita aloin tehdä valmistuttuani yliopistosta 1997.

Tietokirjoissa on se mukava puoli, että niitä pääsee kirjoittamaan hiukan samalla tavalla kuin lehtijuttuja. Tietokirjan voi myydä jo ideatasolla, ei tarvitse kirjoittaa käsikirjoitusta ensin ja sitten toivoa, että joku kustantaisi sen. Tietokirjapuolella myös kustantamo itse voi tarjota kirjoituskeikkaa samalla tavalla kuin lehti juttukeikkaa. Ensimmäiset kirjani syntyivät tälla tavalla kustantajan kanssa neuvotellen, toisen taisin ehdottaa itse ja toisen kustantamo.

Miten kirjasi syntyvät?

Yleensä pilkon työn pienemmiksi urakoiksi, näin on yleensä helppo tehdä tietokirjojen kohdalla. Hakuteoksissa tyypillinen yksikkö on artikkeli jostain kirjailijasta, muissa kirjoissa esimerkiksi luku.

Työskentelen melko kurinalaisesti, mutta usein työ- ja vapaa-aika sekoittuvat. Osa työstäni on mukavaa, voin maata sohvalla ja lukea romaania. Kun on kiire jonkin hakuteoksen kanssa, tuntuu siltä, että jokainen tyhjä hetki pitäisi täyttää käsillä olevan kirjailijan tuotannon lukemisella.

Tietokirjoilla on myös yleensä tarkat deadlinet, ja viime vuosina olen budjetoinut aikani hyvin tarkkaan, tyyliin juhannukseen asti kirjoitetaan kirjaa A, siitä eteenpäin kirjaa B ja syksyllä aloitellaan jo kirjaa C.

Teen kirjoja paljon yhdessä muiden kirjoittajien kanssa, se helpottaa urakoiden jakamista etenkin hakuteosten kohdalla. Kun kirjoittajia on useampia, saa tehtyä kaksi kirjaa siinä ajassa jossa yksinään yhden.

Mikä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Eräs tietokirjasuosikkejani on Brian Aldissin Trillion Year Spree (1986). Se on yleisesitys tieteiskirjallisuuden historiasta. Kirja on samanaikaisesti asiantunteva että hauska brittiläiseen kuivaan tapaan. Itse asiassa tästä kirjasta sain ajatuksen, että voisin kirjoittaa suomalaisen tieteiskirjallisuuden historian, joka on tällä hetkellä monivuotinen ja -tahoinen projektini yhdessä toisen kirjoittajan kanssa.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Sen kun näkisi… välillä uskon että kirja tulee porskuttamaan tulevaisuudessakin, mutta toisinaan tulee tunne, että edustankohan viimeistä kirjoja lukenutta sukupolvea.

Internet ja visuaalinen viihde syövät meiltä kaikilta aikaa, joka ennen käytettiin kirjojen parissa. Tärkeää olisi, että nuorilla säilyisi jokin kontakti kirjamuotoiseen esitykseen, sillä sitä nähdäkseni tarvitaan edelleen. Tieto on netissä pirstaleista, puolueellista ja epäselvää. Tarvitaan meitä tyyppejä, jotka lukevat paljon, käyvät alkuperäislähteillä ja muokkaavat hajallaan olevista tiedoista kokonaisuuden tai tarinan.

Tarina ja muut mietityt kokonaisuudet ovat edelleenkin se muoto, jossa ihmiset ottavat parhaiten tietoa vastaan.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Taloudellisesti huonosti. Olen kirjoittanut tietokirjoja nyt 14 vuotta, ja tänä aikana palkkiot ovat pudonneet roimasti. Samasta työstä voi nyt saada neljänneksen vähemmän palkkiota kuin vielä viitisen vuotta sitten. Kun samaan aikaan muustakin kirjoittamisesta on alettu maksaa huonommin ja kirjoituskeikkoja on vähemmän, koko työn kannattavuus nojaa entistäkin enemmän apurahoihin.

Onhan tämä ihan absurdi ammatti. Kirjoittamalla 2-3 aikakauslehtiartikkelia tienaa saman verran kuin 300-sivuisella kirjalla. Mutta ei sitä ajattele taloudellisia seikkoja siinä vaiheessa, kun saa hypistellä uutta, vasta painosta tullutta kirjaansa!

Tuorein teoksesi on syyskuussa julkaistu Unohtunut avain joka upotti Titanicin ja muita historian mokia. Kerro lyhyesti yksi mehevä moka ja se, mitä siitä voimme oppia.

Yksi suosikkejani kirjassa on Hitlerin päiväkirjojen tapaus 1980-luvun alusta. Stern-lehti osti kaikkiaan 60 muistikirjaa, joiden väitettiin olevan Adolf Hitlerin yksityisiä päiväkirjoja. Ostelu tapahtui salassa kummallisena "kirjakerhona", jossa Sternin toimittaja vaihtoi kerran kuussa parin vuoden ajan salkullisen rahaa uuteen päiväkirjan osaan. Ja sitten paljastui, että kirjat olivat alkeellisen tökeröjä väärennöksiä! Kirjojen kannessa oli esimerkiksi kohonimikirjaimet AF eikä AH, koska väärentäjä ei ollut tuntenut goottilaisia kirjaimia tarpeeksi hyvin. Ja yhdet kohokirjaimet olivat muovia eikä metallia.

Ihmiskunnan historia on täynnä mokia, ja niistä varmaan voisi oppia monenlaisia asioita – Sternin tapauksesta esimerkiksi sen, että jos jokin näyttää liian hyvältä skuupilta ollakseen totta, se ei luultavasti ole. Mutta oppiiko ihmiskunta mokistaan? Ei ihan hirveästi näytä siltä.

Toinen pian julkaistava teoksesi kartoittaa J. R. R. Tolkienin elämää, siihen vaikuttaneita aatteita ja kirjallista tuotantoa. Minkälainen prosessi tämän teoksen kirjoittaminen oli?

Keskustelimme joskus viime vuonna Juri Nummelinin kanssa Tolkien-aiheisen esseekokoelman julkaisemisesta, koska olemme molemmat kirjoittaneet hänestä aika paljon. Kustantamon kanssa neuvoteltaessa idea jalostui yleisesitykseksi kirjailijan elämästä ja tuotannosta, sillä sellaista ei Suomessa ollut kirjoitettu.

Kirjoittaminen eteni sitten lopulta aika nopeasti: jaoimme luvuittain urakan kahtia, ja minun osuudekseni tuli muun muassa kirjoittaa Tolkienin elämästä ja Taru Sormusten herrasta -teoksesta, Juri käsitteli esimerkiksi Hobitti-teoksen ja Tolkienin tuotannon tulkinnat muissa taiteissa. Kommentoimme toistemme lukuja ja lopuksi laitoimme kaiken yhteen ja poistimme tarpeettomat toistot. Kuulostaa ehkä helpolta – ja kyllä se tavallaan olikin, kun pystyi luottamaan, että toinen tuottaa kelpoa tekstiä sovitussa aikataulussa.

 

2.10.2014