Tutustu tietokirjailijaan

Satu Lidman

Helsinkiläinen väkivaltatutkija Satu Lidman kirjoittaa kipeistä ja vaietuista aiheista. Turun yliopistossa työskentelevä historioitsija korostaa, että vaikeista asioista on kirjoitettava. Nykyisyys heijastelee usein menneisyyttä, mutta historiasta meillä olisi paljon opittavaa.

Satu Lidman

Kuva: Hanna Oksanen.

Satu Lidman, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Tutkimusteemani tuntuivat kiinnostavan ihmisiä, sillä niistä riitti aina juttua vaikkapa illanistujaisissa. Oivalsin, että tietokirjailijana voin tuoda yhteiskunnallisesti tärkeitä näkökulmia laajemman lukijakunnan ulottuville. Minulle tämä tekee myös historiantutkimuksesta mielekkäämpää. On sitä paitsi ihanaa kirjoittaa suomeksi ja hieman vapaammalla otteella kuin akateemisissa yhteyksissä on mahdollista.

Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Käsittelen kipeitä ja vaiettuja aiheita, kuten väkivaltaa, häpeää ja alistamista sekä sukupuolen ja kulttuurin vaikutusta näihin. Kartoitan ilmiöiden pitkiä historiallisia taustoja ja näytän, miten nykyisyys usein heijastelee menneisyyttä.

Miten kirjasi syntyvät?

Pitkällisen puurtamisen tuloksena, lähteisiin syventymisen sekä monenlaisten keskustelujen ja lukemani kirjallisuuden innoittamana. Joskus teen aamuyöllä tai kävelylenkillä merkintöjä puhelimen muistioon. Niiden ympärille voi sitten kasvaa jokin luku tai idea kirjan rakenteesta. Valtaosa työstä on koneella istumista, sisällön analyysiä ja lopullisen tekstin hiomista.

Uusimmassa teoksessasi Väkivaltakulttuurin perintö – Sukupuoli, asenteet ja historia kuvaat sukupuolittunutta väkivaltaa. Miten kuvaamasi perintö näkyy nykyajassa?

Kyse on asenteista ja arvoista, jotka kantavat mukanaan menneisyydestä tuttua sukupuolittuneisuutta sekä osittaista väkivallan hyväksymistä. Tämä näkyy muun muassa seksistisessä kielenkäytössä ja lähisuhdeväkivallasta vaikenemisessa, mutta myös poliittisissa valinnoissa. Suomessa on esimerkiksi aivan liian vähän turvakotipaikkoja. Tämä kertoo siitä, mihin yhteiskunta katsoo tarpeelliseksi sijoittaa ja mihin ei.

Onko rankoista aiheista kirjoittaminen vaikeaa?

Siinä mielessä kyllä, että aihevalintani vaativat erityistä sensitiivisyyttä. En kuitenkaan voi koko ajan pelätä, että joku pahoittaa mielensä. Vaikeista asioista on kirjoitettava, mutta tämän on tapahduttava vastuullisesti, ketään leimaamatta. Esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön historia nostaa väistämättä pintaan teemaan liittyviä traumoja myös omassa ajassamme. En ole silti koskaan menettänyt yöuniani tutkimusaiheideni vuoksi.

Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?

Haluaisin jaksaa lukea enemmän vapaa-ajalla. Luen yleensä useita kirjoja yhtä aikaa, joten ne saattavat olla pitkään yöpöydälläni. Tällä hetkellä siellä on muun muassa Kiinan kulttuurivallankumouksesta kertova Jung Changin romaani Wild Swans sekä Marie T. Fögenin saksankielinen oikeusfilosofinen Das Lied vom Gesetz. Pidän erityisesti historiallisista romaaneista ja tietokirjoista.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Olen kirjoittanut haluamiani kirjoja ja varmasti teen näin jatkossakin. Jokainen kirjoittaa omat kirjansa, joten muiden kadehtiminen olisi tässä asiassa yhtä järjetöntä kuin toisen ihmisen nahkoihin kaipaaminen.

Millaisena näet kirjan tulevaisuuden?

Kirja on tullut jäädäkseen. Tietenkin sen muoto muuttuu ajan ja tekniikan myötä. Sähkökirja voi olla esimerkiksi tutkimuskäytössä hyvä vaihtoehto, mutta painetulla kirjalla on omanlaisensa sielu. Molempia tarvitaan ja molempia on tuettava. Kasvattajana koen, että vastuullani on herättää lapsissa rakkaus kirjoihin.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Sitkeydellä sekä henkilökohtaisella ajan- ja voimavarojen hallinnalla. Omalla kohdallani akateeminen tutkimus ja tietokirjan kirjoittaminen tosin tukevat toisiaan suhteellisen saumattomasti.

Mikä on seuraava kirjasi?

Edellinen tuli juuri uunista ulos, joten en ole vielä varma. Ehkä se liittyy naisliikkeeseen, kriminologian alkuvaiheisiin tai yhteisölliseen väkivaltaan.

25.11.2015