Tutustu tietokirjailijaan

Reijo Heikkinen

Reijo Heikkinen on Kajaanissa asuva professori ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut yli viisikymmentä tietokirjaa ja valtavan määrän arvosteluja ja muita julkaisuja. Heikkinen palkittiin Tietokirjailijapalkinnolla ansiokkaasta tietoteostuotannosta lokakuussa 2020.

Reijo Heikkinen

Reijo Heikkinen Tietokirjailijapalkintojenjaon jälkeen.

Reijo Heikkinen, kuinka sinusta tuli tietokirjailija?

Ensimmäisen tietokirjani kirjoitin 1983, jolloin minulta tilattiin eräs kuntahistoria. Varsinainen tietokirjaileminen alkoi 1985, jolloin vietettiin Kalevalan 150-vuotisjuhlavuotta. Tuolloinen kirjani käsitteli Elias Lönnrotin piirilääkärivuosia Kajaanissa. Työtoverinani oli tohtori Antti Lappalainen, joka on ollut yksi Suomen tietokirjailijat ry:n varhaisvuosien primus motoreista. Nähtyään Lönnrot-kirjani hän kehotti minua liittymään Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi ja näin tapahtui.   
 
Minkälaisia kirjoja kirjoitat?

Olen koulutukseltani historiantutkija, politologi ja kasvatustieteilijä. Siksi olen kirjoittanut kirjoja juuri noilta aloilta, mutta ennen muuta historiasta. Meitä tietokirjailijoita ei ole täällä Kainuussa kuin puolenkymmentä. Niinpä olen voinut kirjoittaa täällä asuessani lähes kaikkien julkisten organisaatioiden ja merkittävimpien yritysten historiat.

Lisäksi olen julkaissut myös monia luontoaiheisia teoksia, joista kuusi on käsitellyt mm. Oulujärveä ja sen saaria. Viimeiset pari vuotta olen kirjoittanut Kajaanin lukiokoulutuksen historiaa, joka lähti juuri kirjapainoon. Se on järjestyksessä kuudeskymmenes.  

Miten kirjasi syntyvät?

Alkuvuosina kirjani syntyivät ennen muuta tilaajien aloitteista. Joku tilaaja otti minuun yhteyttä ja toivoi, että kirjoittaisin heidän organisaatiostaan historian juhlavuoden kunniaksi. Muut kirjani ovat yleensä syntyneet jostakin päähänpistosta tai huomattuni, että aiheesta ei ole juuri kirjoitettu. Tällaiset kirjat elävät usein omaa elämäänsä.

Kun vuonna 2014 jäin eläkkeelle Oulun yliopistosta, tiesin, että tästä kirjoittamisen ”vaivasta” ei niin vain jäädäkään eläkkeelle. Kun aikaisemmin kirjoitin teoksia usein ansaintamielessä ja tuottaakseni julkaisuja laitokselleni, eläkkeelle siirtymisen jälkeen olen ollut aiheiden suhteen vapaa lintu.

Minkälaista kirjallisuutta luet?

Luen monenmoista kirjallisuutta. Talon kirjahyllyt täyttyvät epämuodikkaasti hyvää vauhtia kaikenlaisista kirjoista ja tiedelehtipinoista, joita yritän sitten luku-urakoiden jälkeen kantaa autotalliin periaatteella ”aika tavaran kaupihtee”.  

Viime aikoina mielenkiintoni kohteena ovat olleet ympäristöhistoria ja ympäristöestetiikka sekä paleontologia. Niinpä olen lukenut lajimme Homo sapiensin vaiheisiin liittyvää kirjallisuutta. Minua nimittäin kiinnostaa tietää, kuinka tästä alun perin raatoja, marjoja ja juureksia syövästä lajistamme on kehittynyt aikojen saatossa kaiken nielevä omnivori, jonka kyltymätön nälkä uhkaa tuhota planeettamme elonkirjon eli biodiversiteetin ja samalla koko maapallon tulevaisuuden.

Minkä tietokirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Viime vuosina olen vaimoni kanssa kolunnut rannikoidemme majakoita. Aikomuksenani oli kirjoittaa kattava teos Suomen majakoista ja niiden vaiheista, mutta koska asun Kainuussa, haaveeksi tämä taitaa jäädä. Tosin toissa vuonna julkaisin Hailuoto – Perämeren helmi -nimisen teoksen, joka jollain tavoin korvaa tuon alkuperäisen aikeeni. Olen saanut siitä luotolaisilta myönteistä palautetta. Jos olisin jonkun verran nuorempi, yrittäisin kyllä toteuttaa alkuperäisen haaveeni.

Millaisena näet tietokirjallisuuden tulevaisuuden?

Tietokirjailijan tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä, sillä mielestäni tietokirjat eivät ole varsinkaan nuorten suosiossa. He kun kuvittelevat, että kaikki viisaus löytyy netistä, mutta valitettavasti näin ei ole.

Suomi on pieni kielialue, joten meillä pelkästään tietokirjallisuudella eläviä kirjoittajia on vähän. Useimmilla kirjoittajilla on joku leipävirka tai kirjailija elää puolisonsa palkasta. Vaikka alan tulevaisuus ei mielestäni näytä kovin valoisalta, jatkan tätä työtä varmaan niin kauan kuin nuppi pelaa. Kirjoittaminen on tauti, josta ei parane ja josta siihen sairastunut ei edes toivo paranevansa.

Kirjoittamisen motiivi minulla on kiteytynyt vanhaan latinankieliseen lauseeseen: Verba volant, littera scripta manet, jonka mukaan puhutut sanat liihottelevat tiehensä, mutta kirjoitettu tieto pysyy. Tämä pitää edelleen paikkansa. Kirjassa tieto säilyy, mitä ei voi sanoa tänä päivänä tietoverkoista, joista tekstit saattavat hetkessä haihtua bittiavaruuteen.

Kuinka tietokirjailija pärjää?

Suomen tietokirjailijat ovat mielestäni merkillistä joukkoa. Vaikka meidän saamamme aineelliset palkkiot ja tulot jäävät tosiasioiden valossa melko vähäisiksi, niin siitä huolimatta meitä on noin 3 300 yhdistyksen jäsentä, jotka jaksamme kaikesta huolimatta uutterasti kirjoittaa kaikenlaisista aiheista. Samalla me teemme merkittävää työtä suomalaisen kulttuurin ja usein myös tieteen hyväksi. Me tiedämme, että tällä työllä vain harva rikastuu ja että monet tietokirjailijamme pärjäävät taloudellisesti heikosti, mutta kaikesta huolimatta Suomessa ilmestyy tietokirjallisuutta asukaslukuun suhteutettuna todella viljalti.

Tietokirjailija saa usein kirjoituspalkkionsa vasta teoksen valmistuttua monen vuoden uurastuksen jälkeen, mutta tätä verottaja ei useinkaan huomioi vaan iskee usein kuin haukka palkkion kimppuun. Onneksi tulontasausmenettely tuo edes jonkin verran oikeutta, mutta sitä pitää vaatia.

Sinut palkittiin Tietokirjailijapalkinnolla lokakuussa 2020 ansiokkaasta tietoteostuotannosta. Miltä tällainen huomionosoitus tuntuu?

Kun minulle soitettiin, luulin puhelua aluksi pilailuksi. Kun selvisi, että palkinnon saaminen oli tosiasia, olin vilpittömän iloinen ja kiitollinen. Kun työskentelen täällä Kainuussa, koen usein olevani kuin orpo piru korvessa. Suurimpana puutteena pidän sitä, ettei täällä ole juuri kollegoita, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja jopa ideoita.

Arvostan tätä palkintoa ennen muuta sen vuoksi, että sain sen edunvalvontajärjestöltäni ja samalla kollegoiltani, joita en henkilökohtaisesti juuri tunne, mutta joiden tekemisiä ja kirjallisia tuotoksia olen kuitenkin seurannut. Palkinnon saatuani koin, että tekemisiäni arvostetaan enkä ole kummajainen tällä periferiassa.

Mitä on työn alla juuri nyt?

Tällä hetkellä kokoan teosta jokihelmisimpukasta eli raakusta, joiden pyynti oli aikoinaan melko huomattava elinkeino itäisillä saloseuduilla varsinkin täällä Kainuussa. Tästä aiheesta ei ole tähän mennessä julkaistu kirjaa.

Helmestäminen tuli pyyntitapoineen saloseuduillemme vienalaisten laukkukauppiaiden mukana. Pyyntiin liittyi paljon salaperäisyyttä, sillä pyytäjät eivät löydöistään juuri laverrelleet. Koska liiallinen saalistus uhkasi tuhota koko lajin, jokihelmien pyynti kiellettiin 1955. Tämä saloseutujen kirkasvetisissä puroissa jököttävä nilviäinen on eliökuntamme todellinen Metusalem, joka suotuissa olosuhteissa voi saavuttaa jopa 200 vuoden iän.

22.12.2020